only wanted to be your housewife..
Ohoi, loistavaa ystävänpäivää kaikille. Kipeänä kotona. Mulla on oudoin paha olo mitä ehkä on koskaan ollut, mutta en nyt ala sitä tässä erityisemmin kuvailemaan. Joka tapauksessa soitan kohta terkalle ja yritän selvittää mikä mua oikein vaivaa ja voinko ikinä parantua. Tänään olisin koulussa saanut Ou Oulta suklaamuffinsseja, ja varmaan halauksia monilta ja ehkä jopa odottamattomilta jos olisi niikseen tullut. Mut ei, olen kotona. Ajattelin että vois tehdä jotain aktiivista ja hyödyllistä. Lukea taidehissaa ja tehdä ruokaa jne jne. Katsotaan nyt miten onnistuu. Pakko olis päästä illalla luennolle, kun muutenkin jää yksi Saksan takia väliin.
Menen Saksaan 8 päivän päästä! Melkein viikko. Suhteellisen pessimistisenä ihmisenä ajatukset kääntyy siihen, että mitä nopeammin menen sinne sitä nopeammin se on myös ohi. Sen jälkeen en tiedäkään milloin voitais nähdä. Mulla menee pääsiäisloma ihan reippaasti Suomessa ja samoin kesälomaa (Israelissa ja toivottavasti töissä). Alexilla taas ei lomaa olekaan enää kun vasta kesällä, ja mun epäilykset vähän kääntyy silleen että sillä tulee olemaan niin paljon tekemistä vielä sillon että tuskin se tänne tulee. Se pääsi yliopistoon ja muuttaa heti sivarin jälkeen Bochumiin Janin kanssa. Hei hei. Vaikka se sanoisi mulle loputtomasti että asiat ei tule muuttumaan, niin tottakai ne tulee. Kaikki ne asiat jotka sitä harmittaa nyt tulee parantumaan, ihan kaikki. Siellä on kaikkea ja kaikenlaisia ihmisiä, ja parempia ajankulutustapoja kuin minä, netti tms tms. Tai Suomi. Viimeistään kun Jan löytää jonkun ihanan college-loverin ja ne näkee joka päivä ja jopa VOI OLLA YHDESSÄ alkaa Alex varmasti vähän miettimään oman elämänsä optionseja... Mutta olen jo aika sinut näiden asioiden kanssa. Jos ne tapahtuvat ne tapahtuvat, ja jos niin käy sillä ei ole väliä, koska niin olisi käynyt sitten ennen pitkää kuitenkin.
Olen kyllä alkanut oikeasti harkitsemaan Saksaa mun toisena vaihtoehtona, tai sinä back-up -vaihtoehtona. Paskaahan jälleen on se, että jos/kun menen Nykkiin, en nää Alexia uskomattoman pitkään aikaan. Siis sitten on ainoa mahdollisuus kun mulla on joskus varaa tulla Suomeen. Se ei pääse sinne opiskelemaan. Se että mä pääsen olisi jo niin uskomatonta että sellainen onni ei osu kahdelle ihmiselle, varsinkin kun mä olen tehnyt töitä omani eteen vuosia. Jos kuitenkin pääsen niin menen sinne. Siinä vaiheessa kyllä melkein kaikki muut asiat on toisarvoisia, ei sellaista voi jättää väliin. Jos en, niin sitten hakisin Saksaan... Pakko kyllä myöntää että mua ei houkuta se paljon yhtään muuten kuin Alexin takia. Aluksikaan sen takia että suurin piirtein millään yliopistolla ei ole kunnollisia enkunkielisiä sivuja, ei edes international -osastolla. Ja muutenkaan ei yhtään huvittais mennä johonkin muuhun kun Alexin yliopistoon, mua ei vaan houkuta, joka on sinänsä aika outoa. Koska Saksa sinänsä on kiinnostanut mua aina vaan enemmän. Mut ei todella, en voi oikein edes kuvitella että nauttisin siitä.
Jos joku haluaisi sanoa tässä vaiheessa että järkevintä olisi tietysti hakea suomalaiseen yliopistoon, sinne pääsis, ois halpaa ja voitais nähdäkin varmaan aika usein niin EI, mä en ala tässä miksikään realistiksi. Se ei sovi mulle, eikä kuulu mun tulevaisuudensuunnitelmiin. Realismi on mun ihan viimeinen vaihtoehto.
Menen Saksaan 8 päivän päästä! Melkein viikko. Suhteellisen pessimistisenä ihmisenä ajatukset kääntyy siihen, että mitä nopeammin menen sinne sitä nopeammin se on myös ohi. Sen jälkeen en tiedäkään milloin voitais nähdä. Mulla menee pääsiäisloma ihan reippaasti Suomessa ja samoin kesälomaa (Israelissa ja toivottavasti töissä). Alexilla taas ei lomaa olekaan enää kun vasta kesällä, ja mun epäilykset vähän kääntyy silleen että sillä tulee olemaan niin paljon tekemistä vielä sillon että tuskin se tänne tulee. Se pääsi yliopistoon ja muuttaa heti sivarin jälkeen Bochumiin Janin kanssa. Hei hei. Vaikka se sanoisi mulle loputtomasti että asiat ei tule muuttumaan, niin tottakai ne tulee. Kaikki ne asiat jotka sitä harmittaa nyt tulee parantumaan, ihan kaikki. Siellä on kaikkea ja kaikenlaisia ihmisiä, ja parempia ajankulutustapoja kuin minä, netti tms tms. Tai Suomi. Viimeistään kun Jan löytää jonkun ihanan college-loverin ja ne näkee joka päivä ja jopa VOI OLLA YHDESSÄ alkaa Alex varmasti vähän miettimään oman elämänsä optionseja... Mutta olen jo aika sinut näiden asioiden kanssa. Jos ne tapahtuvat ne tapahtuvat, ja jos niin käy sillä ei ole väliä, koska niin olisi käynyt sitten ennen pitkää kuitenkin.
Olen kyllä alkanut oikeasti harkitsemaan Saksaa mun toisena vaihtoehtona, tai sinä back-up -vaihtoehtona. Paskaahan jälleen on se, että jos/kun menen Nykkiin, en nää Alexia uskomattoman pitkään aikaan. Siis sitten on ainoa mahdollisuus kun mulla on joskus varaa tulla Suomeen. Se ei pääse sinne opiskelemaan. Se että mä pääsen olisi jo niin uskomatonta että sellainen onni ei osu kahdelle ihmiselle, varsinkin kun mä olen tehnyt töitä omani eteen vuosia. Jos kuitenkin pääsen niin menen sinne. Siinä vaiheessa kyllä melkein kaikki muut asiat on toisarvoisia, ei sellaista voi jättää väliin. Jos en, niin sitten hakisin Saksaan... Pakko kyllä myöntää että mua ei houkuta se paljon yhtään muuten kuin Alexin takia. Aluksikaan sen takia että suurin piirtein millään yliopistolla ei ole kunnollisia enkunkielisiä sivuja, ei edes international -osastolla. Ja muutenkaan ei yhtään huvittais mennä johonkin muuhun kun Alexin yliopistoon, mua ei vaan houkuta, joka on sinänsä aika outoa. Koska Saksa sinänsä on kiinnostanut mua aina vaan enemmän. Mut ei todella, en voi oikein edes kuvitella että nauttisin siitä.
Jos joku haluaisi sanoa tässä vaiheessa että järkevintä olisi tietysti hakea suomalaiseen yliopistoon, sinne pääsis, ois halpaa ja voitais nähdäkin varmaan aika usein niin EI, mä en ala tässä miksikään realistiksi. Se ei sovi mulle, eikä kuulu mun tulevaisuudensuunnitelmiin. Realismi on mun ihan viimeinen vaihtoehto.