Nov 07, 2009 16:07
Okei, tänä aamuna siis tapahtui muutto 11 maissa tänne Familie Hülterin luo. Talo on tällainen vähän vanhanaikainen, jossa on tauluja ja vanhoja huonekaluja ja ihan kotoisan oloista täällä kyllä on. Tykkään Eckhardista ja Evikin vaikuttaa ihan mukavalta, vaikka siitä saa välillä vähän teennäisen kuvan, mutta enpä kumpaakaan vielä oikein tunne. Uusi sivu taas siis käännetty!
Huoneeni on melko pieni, mutta kotoisa. Näen ikkunoista ulos metsään, mikä on kovin suloista. Pitää päästä vähän tutkiskelemaan ympäristöä, kunhan tässä asetutaan. Olen jo purkanut kaikki tavarat ja on lohdullista nähdä tuttuja asioita ympärillä. Sain Petralta ja Gisbertiltä eilen illalla tuollaisen puutytön, joka on oikein suloinen ja edustaa ystävyyttä. Petra oli kirjoittanut mukaan myös oikein kauniin kortin.
Kaverit olivat eilen käymässä, vietettiin vähän niin kuin läksiäiset. Oli oikein mukava ilta, ehkäpä saan heidät tännekin joskus kutsuttua.
Lentolippu takaisinkin pitäisi tässä jossain vaiheessa hankkia. Ennen 4. heinäkuuta en voi lähteä, kun kaverilla on silloin synttärit ja minulle on jo sanottu tässä kolme kuukautta, että minun pitää olla paikalla, mutta sen jälkeen sitten. Toiveita? Käsittääkseni perheeni on Hesan seudulla 10. päivän seutuvilla, että jos sitten vaikka niille tietämille sijoittaisi sen paluun. Säästäisi ainakin lentokuluissa, jossei muuta.
familie hülter,
ikävä