Dec 15, 2004 22:12
tänään on ollu mahtava päivä!!
emilia nukkui taas yönsä heräämättä, vasta ennen kahdeksaa noustiin ylös. velli aamupalaksi, 10 jälkeen lähdettiin itäkeskukseen. bussissa ois halunnu syliin, mutta luettiin kirjaa niin jaksoi sitte kuitenkin. mentiin heseen, ja emilia söi puolet isosta yksvuotiaiden purkista :) availi suutaan valmiiksi aina ja söi reippaasti, vaikka kattelikin ympärilleen. söi myös mun hampurilaisen loput ja ranskalaisia. jenna ("alma") tuli siihen sitte ja neiti tarjos niitä sillekin kiusallaan (veti pois heti ku huomas et ne oli noteerattu ;) ). sitte kierreltiin kauppoja, h&m:stä veti vaatteita alas henkareilta jos oli liian ahtaat käytävät, ja ostin sille uudet sukkikset sekä synttärijuhliin vaaleenpunasen mekon -30%. kotiin lähdettiin, kun emilia ei malttanut nukkua (taaskaan), ja kello oli yli yhden. bussimatkan ja kotonakin vielä nukkui kauan.
puol viiden aikaan syötiin kanarisottopurkki loppuun, pekalta jäänyttä porkkana-omenasosetta ja maitoa. leipä ei maistunut, vaikka tein köyhiä ritareita. emilia oli ihan leon perässä, ois koko ajan tahtonu olla sylissä :) leikittiin kolmisteen ja oli hauskaa. ihan ääneen nauramaan sen sai, kun leo puki mun päähän ison karvahatun ja kurkistelin sen alta sitten. luettiin sen lehteä ja emilia osoitti poikia "ato!" leon koulukaveri tuli, kun emilia oli välipalalla (söi lusikallista paria vaille koko hedelmäsosepurkin), eikä neiti pahemmin ees vierastanut. leikittiin emilian kanssa kahdestaan, se meni verhojen taa piiloon ja ryömi siellä edes takas kikattaen. penaalista veti taas kyniä ulos ja oli muutenkin koko illan tosi nätisti.
iltapuuro jäi väliin, mutta emilia söikin puolet isosta kinkkuherkku-purkista ilman mitään ongelmaa :)! nukkuminenkin suju ihmeen hyvin, en edes istunut tuolilla vieressä vaan luin kirjaa siihen selin sängyllä, ja vain kolme kertaa sen pistin takasin makaamaan, kun oli noussu seisomaan. itekseen se otti vellituttipullon vierestään ja joi sitä, ite laitto tutin suuhunsa ja nukahti.
niin mahtava tunne nyt, on ollu tosi ihana päivä ja emiliaa on ollu niin helppo hoitaa tänään, se on ollu tosi omatoiminen eikä oo yhtään roikkunu mussa! oisko se eilinen tiukkuus sitte aiheuttanu tän, rajojaanko se sitte vaan kokeili vai mitä ihmettä. no mutta, kutsukortit emilian ekoille synttäreille lähetettiin tänään joulukorttien mukana, ja niitä vietetään joulupäivänä :)