27, 27
Aikuisuus ja 27 ovat kohta täällä. Yritän kovasti. Ihmettelen vaan, miten tässä näin pääsi käymään. Olin ihan varma, etten selviä 13:sta päivääkään. Parikymmenvuotiaana alkoi helpottamaan. Tykkäsin. Kaksivitosena tulin alas. En ollut ihan varma, että mennäänkö tästä eteenpäin vai mennäänkö sairaalaan. Selvittiin sitten kuitenkin elossa, vähän naarmuilla vain. Vähän aikaa kului varpaankärjillä, ja pari kertaa kaaduin, ja kaduin. Nyt en ole varma, tunnenko itseni - tunnenko itseni - onnettomaksi, onnelliseksi vai vain jotain siltä väliltä.
Pari päivää sitten aloitin asuntosäästämisen. Muut aikuisuuden merkit: lattian hiominen ja maalaus . tatuointi ennen 30:tä . ottaa vastuuta josta kusta toisesta elollisesta, joka on minun ehdoillani (tämä on pakko) . katkaisen napanuoran lopullisesti ja asun toisessa maassa . käyn näyttelyn avajaisissa enkä tunne itseäni kutsumattomaksi vieraaksi . lihon niin, että siirryn kokoa isompiin vaatteisiin . olen minä itse + joku muu . asun omakotitalossa, joka ei ole isäni eikä äitini talo .
(Ei ihan, mutta melkein. Taustalla viisi kymystä à la openupyourheart: 4. Kun olit 18-vuotias, mitä haaveilit tekeväsi ikävuosina 18-25? Onko elämäsi kulkenut missään määrin tähän suuntaan vai johonkin ihan muuhun?)