Koska en ole läheskään tarpeeksi väsynyt, kokeilen tehdä muotiblogimeemin! Oikeasti se oli se mahdollisuus miettiä lempikatunsa koko maailmassa. Lempikadullani on muun muassa ihana Ansa.
Kolme viimeistä ostostani:
Kolme viimeisintä ostostani olivat kaikki joululahjoja. Shh!
Isoin julkkis, jonka puhelinnumero löytyy kännykästäni:
Suurin julkkisyhteyteni on varmasti joku helsinkiläinen klubijärjestäjä. Yksi elokuvaohjaaja löytyy suvusta, mutta mulla ei ole sen numeroa ja pari suomalaista näyttelijää ystäväpiiristä.
Viimeksi googlasin:
Hain viimeksi ruotsalaista indiepopduoa The Tinya, joka tulee keikalle tänne.
Kaikkien aikojen huonoin ostokseni:
Teen virheostoksia ihan jatkuvasti. Eniten harmittavat väärän kokoiset vaatteet tai kengät, joihin on ollut pakko sortua, kun ne vain ovat olleet niin ihanat. Kuvittelin esimerkiksi joskus, että jalkani kasvavat vielä (eivät ole toistaiseksi) tai että oikeasti jaksan kaventaa vuoritettuja vaatteita kainalosaumasta.
Käsilaukussani on juuri tällä hetkellä:
Bussilippu, kukkaro, huulirasva, huulikiilto, kotiavaimet, meikkipussi, kalenteri, kännykkä, käsivoide peili, sateenvarjo ja pari nenäliinaa.
Suosikkikatuni koko maailmassa:
Rakastan eniten Flemaria. Flemaria kävellen on pakko olla ihan vähän onnellinen, edes siitä että on elossa ja Helsingissä.
Tyypillisin asuni:
Pukeudun tyypillisesti mustaan hameeseen, mustiin sukkahousuihin ja mustaan trikoopaitaan sekä neuletakkiin. Viime aikoina hameen helma on ollut lyhyt ja pussittava ja paidassa on vastaavasti ollut avarampi pääntie. Ennen helma oli suora ja vähän pidempi ja yläosassa oli poolokaulus. Neuleeseen on tullut väljyyttä, ennen se oli aina mahdollisimman niukkalinjainen.
Hienoin/kallein ostokseni:
Paul Smithin silmälasit ovat kallein omaisuuteni. Käytän niitä joka päivä.
Olen riippuvainen:
Olen huulirasvariippuvainen. Olen mahdollisesti myös sokeriaddikti, mutta älkää pakottako minua lopettamaan.
Tyylini kuvailtuna kolmella sanalla:
Ennen olin teinigootti, nykyisin olen kai vain synkkä, moderni, tyttö.
Jos saisin loppuelämäni shoppailla vain yhdessä putiikissa:
Shoppailisin loppuelämäni mielihyvin Topshopin Oxford Streetin myymälässä. Kuolisin karkkiosastolle.
En ole ikinä ostanut:
Olen ostanut jotain leopardikuosista, olen ostanut haaremihousut, olen ostanut jotain neonväristä ja olen 1990-luvulla omistanut purkkarit. Ostin jopa tummansiniset farkut jossain rockabillymielenhäiriössä 2000-luvun alussa. Mutta en ole ikinä ostanut ruskeaa laukkua.
Parhaat outlet-löydöt teen:
En tee juurikaan outlet-löytöjä. Pieniä kokoja löytää harvoin, ja tuskin koskaan outleteista. Syksyllä todistin Lontoossa toisen outlet-onnea: Camdenin Aldon outlet oli toiselle taivas, joka tarjosi kolmet hyvännäköiset nahkakengät yksien normaalihinnalla.
Jos saisin periä jonkun koko garderobin, valitsisin:
Valitsisin hyväntekijäkseni jonkun lyhyen.
Seuraava suuri hankintani on todennäköisesti:
Käyn perjantaina (opintotuki) hakemassa Fredrikinkadun Tizzianiasta Bronxin nahkanilkkurit, joissa oli Swedish Hasbeensien kaikuja ilman niittejä ja puupohjaa.
Tyyli-ikonini on:
Erin O'Connor olisi muusani, jos suunnittelisin vaatteita.
Kenkävalikoimassani on aivan liian vähän:
Mukavia korkokenkiä tuskin koskaan voi olla liikaa. Kokeilin tänään muuten yksiä!
Unelmieni laukku on:
Täydellinen laukku on siro, musta ja sinne mahtuu kaikki ja se on mielellään second handia. Mietin vähän olisiko Fredan Uffilla ollut tänään se oikea!
Käytän kuukaudessa vaate- yms. shoppailuun:
En ole laskenut, käytän vaatteisiin ja kenkiin varmasti kaiken mitä tulee ja vähän vielä.
Verkossa shoppailen mieluiten:
Shoppailen mieluiten merkkejä, joiden mitoituksen tunnen. Uskalsin esimerkiksi ostaa American Apparelia vasta, kun olin sovittanut vaatteita ensin Berliinissä.
Suosikkimuotiblogini on:
Garbage Dress Olen kauneimmillani:
Ihan oikeasti olen kauneimmillani mielestäni silloin, kun hyvänä päivänä panostaa siihen, että näyttää hyvältä. Muu 'juuri heränneenä ' on ihan kamalaa roskaa. Näytän kamalalta vasta heränneenä!
Makutuomarinani toimii:
Paras ystäväni on toiminut uskollisena makutuomarinani ainakin viimeiset kymmenen vuotta.
Hiukseni ovat:
Hiukseni ovat lyhyet, mustat ja vähän kiharalla aamuisen suoristusraudalla leikkimisen jäljiltä.
Toiveammattini on:
Toiveammattini on tutkija, jolla on kynsilakkaa.
esim.
(
![](http://www.utu.fi/vaittelijat/kortelainen_anna.jpg)
)
(Anna Kortelainen silloin joskus ennen Hannu Mäkelää ja hiuksien tummumista.)
PS. Yritin ihan oikeasti, mutta en saa lj-cuttia toimimaan. Pahoittelen ja pyydän anteeksi!
edit 15.12.09. Oli pakko lisätä kuva, jonka olisin halunnut laittaa jo silloin! Anna oli joskus idolini.