Pariparipari
En useinkaan onnistu viikonlopuissa. Loisteliaat suunnitelmat ja suuret odotukset kaatuvat päänsärkyyn, raivareihin tai siihen, ettei yht'äkkiä vaan huvitakaan. Lauantait ovat pilalla jo lähtökohtaisesti; ellen ole töissä, se on harvinaista, ja niin harvinaista etten saa harvinaisuudesta kohtausta.
Tämä viikonloppu onnistui kuitenkin yli odotusten. Lauantai töissä oli väsyttävä, mutta illalla istuimme rauhassa kotona, söimme vähän paremmin (seesaminsiementofua) ja silittelimme sohvalla, pesimme pyykkiä. Menimme aikaisin nukkumaan, katsoimme koneelta Frasieria ja sammuin ennen viimeistä punchlinea.
kuva.
Sunnuntaina ajoimme navigaattorin kanssa WeeGee-talolle EMMA:an. Poikkis on Tapio Wirkkala -fani. Abstrakti kuvanveisto on minustakin parempaa kuin sata sankaripatsasta. Sitä paitsi koivuvaneri on mielenkiintoinen materiaali. Esillä oli myös joitain valokuvia (inspiroivia) ja taidelasia. Lasi oli jännittävä kontrasti vaneriveistoksille - Wirkkalan lasi on raskas materiaali, vaikka kuultaakin läpi. Möhkälemäiset muodot olisivat voineet olla kotoisin jäätiköstä. Puuveistokset uhmasivat painovoimaa kieppeineen ja ohuen ohuine litteine pintoineen. Osasta pidin - suurtyöt kuten Ultima Thule ja Jokimaisema olivat jotenkin hellyttäviä, ja samalla hienoja. Ajatella, että Jokimaisema oli 50-luvulla ensimmäinen abstrakti julkinen taideteos Suomessa. Suomalaiset ovat niin hellyttävän takapajuisia. Pari kuvaa oli myös Wirkkalan muistomerkistä kaatuneille ja kirkkotaidetta. Huh huh, ne olivat sata tai usemman vuoden myöhässä, kun ne syntyivät. Ikäviä fläsäreitä Kansallismuseon keskiaikahuoneeseen. Kaksi huonetta koivuvaneria on sittenkin kuitenkin aika toisteista. Katsoimme samalla Saastamoisen kokoelman ja löysin iloisia yllätyksiä, vanhoja tuttuja sekä yhden pelottavan kirkuvan performanssitaiteilijan, jota juoksimme pakoon. Miinus performanssitaiteilija, oli kokoelma nautinnollinen. Vähän kaikkea.
WeeGeestä ajoimme Robinilla, vihreällä Beetlella, Ikeaan. Ostimme Kasset -laatikoita ja minä sain kokoelmani kehyksiä sekä eteiseen lampun, jonka kaarevaa muotokieltä paheksuttiin. Puolustin lamppuani; hän on hän ja minä, minä olen tällaista kaarevaa. Kulmikkaampi olisi ollut väärä ja näyttänyt hassulta. Toivon kuitenkin, että paheksunnasta huolimatta lamppu kiinnitetään eteisen seinälle. En edes ylety oven päälle, jonne haluaisin lampettini. Lamppu on kompromissi: halusin eroon kattolampustani, joka roikkuessaan teki pienestä tilasta vieläkin pienemmän. Toimivaa vanhaa kitsch-lampettia ei tähän hetkeen nyt löytynyt. Sitä paitsi ne myydään usein pareissa - vaikka voisinkin ripustaa toisen kylpyhuoneen oven ylle. Kirpputorionnea odotellessa. Illalla sain suostuteltua toisen tekemään ruokaa. Parhautta.
Tänään palasin kotiin parisuhteestani. Kokoan Kassettejani ja laitan niihin tavaroita ja kuuntelen sellaista musiikkia, mitä mieleen juolahtaa.
Tämä viikonloppu onnistui kuitenkin yli odotusten. Lauantai töissä oli väsyttävä, mutta illalla istuimme rauhassa kotona, söimme vähän paremmin (seesaminsiementofua) ja silittelimme sohvalla, pesimme pyykkiä. Menimme aikaisin nukkumaan, katsoimme koneelta Frasieria ja sammuin ennen viimeistä punchlinea.
kuva.
Sunnuntaina ajoimme navigaattorin kanssa WeeGee-talolle EMMA:an. Poikkis on Tapio Wirkkala -fani. Abstrakti kuvanveisto on minustakin parempaa kuin sata sankaripatsasta. Sitä paitsi koivuvaneri on mielenkiintoinen materiaali. Esillä oli myös joitain valokuvia (inspiroivia) ja taidelasia. Lasi oli jännittävä kontrasti vaneriveistoksille - Wirkkalan lasi on raskas materiaali, vaikka kuultaakin läpi. Möhkälemäiset muodot olisivat voineet olla kotoisin jäätiköstä. Puuveistokset uhmasivat painovoimaa kieppeineen ja ohuen ohuine litteine pintoineen. Osasta pidin - suurtyöt kuten Ultima Thule ja Jokimaisema olivat jotenkin hellyttäviä, ja samalla hienoja. Ajatella, että Jokimaisema oli 50-luvulla ensimmäinen abstrakti julkinen taideteos Suomessa. Suomalaiset ovat niin hellyttävän takapajuisia. Pari kuvaa oli myös Wirkkalan muistomerkistä kaatuneille ja kirkkotaidetta. Huh huh, ne olivat sata tai usemman vuoden myöhässä, kun ne syntyivät. Ikäviä fläsäreitä Kansallismuseon keskiaikahuoneeseen. Kaksi huonetta koivuvaneria on sittenkin kuitenkin aika toisteista. Katsoimme samalla Saastamoisen kokoelman ja löysin iloisia yllätyksiä, vanhoja tuttuja sekä yhden pelottavan kirkuvan performanssitaiteilijan, jota juoksimme pakoon. Miinus performanssitaiteilija, oli kokoelma nautinnollinen. Vähän kaikkea.
WeeGeestä ajoimme Robinilla, vihreällä Beetlella, Ikeaan. Ostimme Kasset -laatikoita ja minä sain kokoelmani kehyksiä sekä eteiseen lampun, jonka kaarevaa muotokieltä paheksuttiin. Puolustin lamppuani; hän on hän ja minä, minä olen tällaista kaarevaa. Kulmikkaampi olisi ollut väärä ja näyttänyt hassulta. Toivon kuitenkin, että paheksunnasta huolimatta lamppu kiinnitetään eteisen seinälle. En edes ylety oven päälle, jonne haluaisin lampettini. Lamppu on kompromissi: halusin eroon kattolampustani, joka roikkuessaan teki pienestä tilasta vieläkin pienemmän. Toimivaa vanhaa kitsch-lampettia ei tähän hetkeen nyt löytynyt. Sitä paitsi ne myydään usein pareissa - vaikka voisinkin ripustaa toisen kylpyhuoneen oven ylle. Kirpputorionnea odotellessa. Illalla sain suostuteltua toisen tekemään ruokaa. Parhautta.
Tänään palasin kotiin parisuhteestani. Kokoan Kassettejani ja laitan niihin tavaroita ja kuuntelen sellaista musiikkia, mitä mieleen juolahtaa.