moi

Apr 14, 2009 14:06

AAAAAU kävin toissapäivänä lenkillä ensimmäistä kertaa sitten syksyn, nyt on vähän vaikeaa mennä rappusia ylös tai alas.

Mielialat heittelee suuntaan jos toiseenkin, ihan tosta vaan. Tää alkaa olla samanlaista kuin syksyllä vaihtarivuoden alussa.. Wtf? Oon tällä hetkellä vihainen kaikille koska kaikki on niin saamattomia ja minä olen niin saamaton. Plus pääsiäinen oli todella stressaava koska välillä en oikein tässä talossa osaa asettua kaikkiin tilanteisiin kunnolla ja se on ahdistavaa. Yhdessä vaiheessa toivoin jopa että olisin jo Suomessa koska silloin kaikki olisi ollut helpompaa. Mutta ei se oikeasti mitenkään kamalaa ollut, mulla oli myös tosi hauskaa. KUITENKIN nyt kun aika käy vähemmäksi, alan vähitellen jo odottaa kotiinpaluuta. Samalla kasvaa kuitenkin myös paniikki kun pitää lähteä ja päälle päätteeksi ihmettelen koko ajan että mihinkäs sitä sitten seuraavaksi lähtisi.

Ainii meijän netti oli katki! Oli aika ankeaa t. riippuvainen. No ei, itseasiassa oli ihan hyvä olla ilman nettiä mutta oli vähän tyhmää kun en voinut kirjoittaa puolalaiselle vaihtarilleni, joka tänä perjantaina on tulossa tänne kuudeksi päiväksi. Uuu toivottavasti se on hyvä tyyppi, on se ainakin sähköpostien perusteella. :--)

Huomenna oon täysi-ikäinen. Ääk, ei yhtään tunnu siltä. Pitäis varmaan siivoo huone sen kunniaks..

TEE: Saana

ps. täällä on ihan kesä eikä mulla oo kesävaatteita.
Previous post Next post
Up