(no subject)

Apr 17, 2007 19:30

Oon tänään saanu aika paljon tehtyä, ja siksi tunnen pientä ylpeyttä.

Heräsin tänään kello yhdeksältä, vedin mukavat vaatteet päälle, lenkkarit jalkaan ja lähdin lenkille. (LOL!?!?)
Sitten kun tulin kotiin käivn tietenkin suihkussa sillä en tykkää haista pahalta, se on hieman noloa. Laitoin myös pyykkejä ja muuta askartelin, kun oli siinä noin tunti ei mitään tekemistä. Sitten lähdettiin keskustaan äidin kanssa ostamaan mulle psykologian kirjaa. Siinä tulikin jo kiire, sillä äitin piti ehtiä töihin.
Kirjan ostamisen jälkeen jäin hengaamaan stockmannille vielä hetkeksi ja kävin hesessä syömässä :D, mainio aamupala. En kyllä edes jaksanut kaikkea 8(
Sitten lähdin kiitämään koulua päin. Olin sielä 2 kiinnostavaa tuntia ja siitä äkkiä kotiin.
Kotona en tehnyt mitään, joten kello neljä lähdin takaisin keskustaan morjenstamaan Miaa. Miaa en ole nähnyt varmaan 567 kuukauteen, joten häntä oli muakva nähdä, aina on.

Odotan vappua, kesää, ensi vuotta, jtn.

Ajattelen ehkä liikaa. Voisin lahjoittaa aivoni jonnekki tutkimukseen, sitten kai ajattelu loppuisi. Ainaki hetkeksi. hjoo.

ps. sori aino kun olin niin töykeä puhelimessa tänään. I'm an ass.
Previous post Next post
Up