Kohti kylmempää vai kuumempaa? - Into the cold or into the heat?

May 15, 2008 20:11

Käytiin toissaviikonloppuna Tampereella, oli ihana reissu. Nähtiin perjantaina 2.5. Tampereen teatterissa hulvattoman hauska Kohti kylmempää, Leea & Klaus Klemolan kirjoittama näytelmä ihmisistä ja ilmaston lämpenemisestä. Seksuaalisesti kokematon yhden lapsen äiti Marja-Terttu Zeppelin, 60 ja risat, matkusti tukijoukkoineen aina vain pitemmälle Grönlannin napajäätiköllä, kohti kylmempää, koska säikkyi lämpöä, jota tunsi miehen lähellä, ja omaa reaktiotaan, siis kuumenemista. Hieno komedia. Marja-Tertun roolin veti legendaarisen tyyliinsä Heikki Kinnunen. Tämä oli jatkoa kolmen vuoden takaiselle Kokkola-näytelmälle, joka me käytiin katsomassa Jykän kanssa silloin kun oltiin ihan vasta alettu seurustella.

Oltiin hotellissa yötä ja tavattiin lauantaina ystäviä Tampereella ja sitten ajettiin kotiin ystäväperheen mökin kautta (Adele99) ja heitin talviturkin 3. toukokuuta! Olen todella tyytyväinen, koska viime vuonna meni juhannukseen tai tais mennä ylikin.

Toista kertaa en ole kyllä vielä uinut, mutta eiköhän sitä kohta jatketa, uimakautta. Nyt on vaan kummasti ilma taas kylmennyt eilen ja varsinkin tänään.

Viime viikonloppuna oltiin ystävättären luona katsomassa heidän hääkuvat, niitä oli kiva katsella ja jutella vähän tyttöjen juttuja.

Nyt alkaa töissä taas kulminoitua kiireet, mutta keksin oivan keinon välttää paniikki, ja se on se, että pidän kesäloman kolmessa erässä. Silloin menee hyvin lomat yhteen töiden kanssa. Ja mikä pääasia, kesäkin tuntuu silloin paljon pitemmältä!!

Mutta ensimmäiseenkin lomajaksoon on vielä aikaa, se on vasta heinäkuussa. Sitä ennen suunnitelmissa pyörän osto, jos hyvin käy niin jo ens lauantaina, mikäli siis ehditään, koska ykkösprioriteetti on kylppärikaakelien löytäminen. Mua alkoi harmittaa etten tuonut Intiasta ja Italiasta aikoinaan mukanani kaakeleita, siis muutamaa koristekaakelia. Ne olisi kiva liittää nyt omaan kylppäriin muistoksi reissuilta. Höh, en ollut silloin kaukaa viisas.

- - - - - - - - - - - -
The weekend before last we drove to Tampere, it was a lovely road trip. We saw the hilarious play Kohti kylmempää ("Towards more colder"), written by  Leea & Klaus Klemola (sister+brother). The somewhat confusing but splendidly creative script handled (among other issues) the global climate change. Sexually inexperienced Marja-Terttu Zeppelin, age 60 + , mother to one child,  travelled with her close ones further up North, to find a colder environment since she was intimidated by her sexual reactions, the heat she felt when she was near a man. Marja-Terttu was played by actor Heikki Kinnunen. She had already become a legendary figure in the first part of Klemola's trilogy, which we saw three years ago and was nominated the best play of the year.

We stayed in the hotel, the theatre was on Friday, and then on Saturday we saw some friends which was really nice as well, and on the way home we stopped at a friends' cottage (Adele99) and I swam in the lake on May 3rd!
I was really pleased with myself, because last year it took me 'till July to open my swimming season.

Last weekend I spent Saturday afternoon with two girlfriends, we watched Päivi's wedding pics and had some girl talk, which I always find very entertaining.
Previous post Next post
Up