Tarinoin
Kävelen. Korvilla soi Join me. Olen matkalla metrikselle, niin kuin joka aamu. arvatenkin olen menossa kouluun. Myöhässä tietenkin. Huppu silmillä katson miestä joka makaa lippuautomaatin takana, oksennuksessa. Seassa taitaa olla verta, en tiedä. laskeudun portaita, lisää oksennusta. Mies on tainnut kävellä tästä. enempää asiaa ajattelematta nousen metroon, istuudun ja edessäni istuu noin 16 vuotias tyttö. Katselen tyttöä. Hänellä on tummat hiukset, takaa lyhyet ja edestä pitkät, Sellainen sivuttainen otsatukka. Silmät ovat kauniit ja hänellä on vahva musta silmämeikki. Tyttö katsoo minuun, katson takaisin. hän katsoo silmiini, kunnes vie katseensa ikkunaan. ulos ikkunasta katsoo ulos kaukaisuuteen. Juna on lähtenyt liikkeelle. Hänellä on tumma paita, pitkähihainen trikoo. Siinä on jonkinlainen kuvio, jota en tunnista. Ranteessa tytöllä on valkoinen Pandana-huivi. tytön ilmeestä näkee että se on liian kireellä. hän aukaisee huivin, huomaan että se on kaksin kerroin. Alempikerros on punainen. punainen tytön verestä. Hän katsoo minua pahasti, mutten ole moksiskaan. tyttö löysentää pandana sidettään ja sitoo sen kiinni. hän vie katseensa ikkunasta ulos ja katsoo tyhjyyteen. silmät eivät osu mihinkään. Katson tyttöä. mietiskelen miksi hän on tehnyt sen. miksi hän on satuttanut itseään. No mistä minä sen olisin voinut tietää. voin vain arvailla. ehkei hän tiedä syytä, niinkuin en minäkään. Mieleeni nousee omat hetkeni iho veitsen terällä... vedän ranteeni esiin hupparista, jolloin tyttö havahtuu. katson omaa rannettani, jossa on lukemattomat jäljet viiltelystä. pitkältä matkalta näkyy vain punaisia rupia. Nyt on tytön vuoro tuijottaa. Katsahdan häntä silmiin. Silmissään hän sanoo selvästi sen minkä minun silmäni hänelle sanovat: Ymmärrän sua. Nousen ylös, nousen pois metrosta. On minun pysäkkini. En näe tyttöä enään koskaan. silti, Muistan hänet aina. niikuin hän minut. Olen varma siitä.