Feb 28, 2008 16:09
tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä tarkemmin haluan ostaa. uudet työhousut ja -kengät ovat odottaneet ostamistaan varmaan pari kuukautta, mutta kuvottaa ajatus sekä sovittamisesta että niiden uutena ostaminen. sen sijaan tilasin oikein mielelläni tuttavan kierrätysmateriaalista tekemät hameet ja Slut Sisters Unitysta pari paitaa. jos saan kestävää, laatua ja ekologista, hinnalla ei ole niin suurta merkitystä.
haluan myös viedä rahani pienille yrityksille tai mieluiten yksityisille henkilöille. ajattelen, että valitsen, ketä tai mitä tuen -siksi en rinnasta esimerkiksi bändipaitojen ostamista ns. tavalliseen paitojen hankkimiseen. laatu ei ole brändi, vaan minulle pikemminkin päinvastoin: ostan laatua mieluiten tunnettujen brändien ulkopuolelta (esimerkiksi ennemmin jokin tuntemattomampi nuori suunnittelija kuin Samu-Jussi Koski, vaikka tuotteissa ei näennäisesti olisi mitään suuria eroja).
olen ollut pitkän aikaa epämääräisen ahdistunut siitä, miten paljon kaikki pyörii materian ympärillä. ihmisen persoonallisuus, ammatti-innostus ja sukupuoli tuntuvat perustuvan pelkästään näkyvälle kuluttamiselle, eivätkä sille, mitä päissämme pyörii. en oikeastaan enää ymmärrä, miksi tämän kaiken yltäkylläisyyden keskellä tunnutaan edelleenkin maksavan mieluummin tavarasta kuin elämyksestä. on paljon hyväksyttävämpää hakea alennusmyynneistä seitsemälläkympillä vaatteita kuin syödä samalla summalla hyvä illallinen, hankkia uusi kampaus tai käydä katsomassa seitsemän elokuvaa.
ilkeän kyynisesti voisin kysyä, kummasta on enemmän hyötyä laajemmassa mittakaavassa...? harvasta vaatteesta tai kulutushyödykkeestä raha jää tekijälle, kun taas esimerkiksi palvelujen käyttö tuo elannon suoremmin useammalle ihmiselle. lisäksi palveluista maksaminen on kannanotto ihmisten ja työn puolesta. hyvä on, tässä on oma(kin) lehmä ojassa, mutta käsitän palveluihin satsaamisen muunakin kuin ravintoloissa tai kampaajalla käymisessä. minusta opaskierrokselle meneminen museossa, elokuvissa käynti tai keikalle meno on yhtä lailla palveluihin satsaamista.
monet kitisevät huonosta palvelusta, mutta kuinka moni on valmis vaatimaan (tai etsimään) hyvää palvelua? vaihtamaan kampaajaa, ruokakauppaa tai vaateliikettä? ihmiset, jotka eivät ole valmiita maksamaan palvelusta, ovat yleensä niitä, jotka ovat saaneet vain huonoa palvelua (tai eivät ole kehdanneet mennä mihinkään palveltaviksi). en tajua, miksi palvelua vaaditaan vain silloin, kun satsataan suuria summia: kyllä minä haluan sitä yhtä lailla Hesellä, levykaupassa kuin huoltoasemallakin. ei se tarkoita, että tiskin toisella puolella täytyisi aina hymyillä, mutta yhteistyökykyisyyden (tai -kyvyttömyyden) aistii tyhmempikin asiakas. jos kysyn, onko majoneesissa sinappia, vittuuntuneinkin asiakaspalvelija voi vastata siihen asiallisesti -ja kas, sainpa palvelua!
palatakseni pari kappaletta taaksepäin, kuluttamisen määrittävyyteen: liian monet asiat tuntuvat olevan nykyisin varusteurheilua. vaatimattomuus, keskinkertaisuus tai käytettävyys eivät enää riitä (tai ne määrittelevät väärin). en tajua, millä perusteella esimerkiksi cd-levyjä, kameroita tai tietokoneita ei voisi hankkia käytettyinä. tai miksi kaiken pitäisi olla huippulaatua ja uusinta uutta. älkääkä tulko väittämään, että ammattikäytössä(kään) kahdeksantoistatuumaisella ja kaksikymmentätuumaisella tietokoneen näytöllä olisi mitään merkittävää eroa! ainahan oman ammattinsa edustaja on sitä mieltä, että juuri hän tarvitsee työssään tiettyjä välineitä, joista ei voi tinkiä. eikö? ei mitenkään?
sukupuoli-identiteetin toteuttaminen kuluttamalla... sitä varten täytyy varmaan laatia ihan kokonaan oma merkintä.
palataan. jee.
hullu töitä tekee,
humanity,
mie&muut