Lost in moments.
Päivät menevät vauhdilla.
Vaikka nimikkeeni työssä onkin harjoittelija, teen kuitenkin täyttä 40-tuntista työviikkoa, eli päivittäinen työaika on siis 8h. Sen päälle tulee vielä vähintään puolen tunnin ruokatunti, joka on pidettävä, eli työpaikalla menee päivästä vähintään 8,5 tuntia. Siihen päälle vielä pyörämatkat töihin ja takaisin, noin 10 minuuttia suuntaansa hiukan liikenteestä riippuen, ja päivän "työ"-osuus alkaa huidella 9 tunnin hujakoilla.
Tänään oli ensimmäinen aamu, kun suoriuduin töihin puoli ysiksi. Oon yrittänyt päästä lähtemään töihin mahdollisimman aikaisin, että myöskin (tadaa!) pääsisin sieltä mahdollisimman aikaisin pois, mutta tähän asti homma on aamuisin tahmannut niin, että olen useimmiten aikaisintaan varttia vaille ysiltä työpaikalla.
Oon tässä ehtinyt jo ihmetellä, miten ihmeessä voin saada yksinkertaisiin aamutoimiin tuhrattua joka aamu niin paljon aikaa, kun esimerkiksi vaatekriisejäkään ei yleensä juurikaan ole (ei ehkä sinänsä ole erityisen yllättävää, miten helppoa on valita päällepantavaa, kun valikoima on sattuneesta syystä suppea...) eikä lehteäkään ole luettavana. Tänä aamuna taisin keksiä ainakin yhden syyn aamutoimien kestoon: asunnon koko.
Kuten mun kotikämpässä vierailleet hyvin tietävät, asuntoni on erityisesti keittiö- ja kylpyhuoneosastolla erittäin kompakti, ja esimerkiksi aamiaista laittaessa kaikki tarvittava on kirjaimellisesti aivan käden ulottuvilla. Vaikkei täällä Berliinin asunnossakaan nyt mikään hehtaarikeittiö ole, niin on tuolla kuitenkin sen verran enemmän tilaa, että joudun ottamaan puuhastellessani askelia - ulottuakseni laittamaan vedenkeittimen päälle, ottaakseni tavaraa jääkaapista, noukkiakseni teemukin hyllystä.
Kun tuohon lisätään vielä ne askeleet, jotka vaaditaan keittiöstä kylppäriin pääsemiseksi, niin ei liene enää kovin suuri ihme, että aamurutiinit ei vielä suju niin jouhevasti ja, no, rutiinilla kuin kotikämpässä. Lisäksi kun aamuisin vielä teen päivän eväät töihin vietäväksi, niin kyllähän tähän kaikkeen aikaa menee. Kahdeksaksi töihin on siis ainakin vielä varsin kaukainen ideaali, mutta ehkä nämä aamurutiinitkin tästä vielä vauhdittuu...
Ja miksi haluaisin kahdeksaksi töihin? Tietysti päästäkseni duunipäivän jälkeen nauttimaan mahdollisimman pitkään Berliinin kesäilloista, kuten tänään. Lounastauolla työpaikan puistossa tuli työkaverini, ranskalaisen Elodien kanssa puhetta jäätelöstä, ja mainitsin lukeneeni lähistöllä sijaitsevasta gelateriasta, josta saa (siis miten mahtavaa voi olla!) luomujäätelöä.
Kun kävi ilmi, että Elodie asuu aivan siinä lähistöllä, sovittiin samantien afterwork-jäätelötreffit. Ja voin nimittäin kertoa, että oli aika huikeaa istua pitkän toimistossa vietetyn työpäivän jälkeen auringossa ja nauttia ihan k ä s i t t ä m ä t t ö m ä n hyvää jäätelöä. Päivän valikoituina makuina oli täydellisellä tavalla chilinen edelbitter-suklaa ja kookos, huh huh. Ja kun pallo maksaa euron kappale, niin uskallan veikata, että käynen tutustumassa tuon gelaterian valikoimaan uudelleenkin...
Ihanan jäätelöhetken jälkeen kotiin pyöräiltyäni nappasin vielä viltin ja kirjan kainaloon ja suuntasin saman tien Volksparkiin. Ilta-auringon lämmössä nurmikolla kirjan parissa makaillessa kyllä unohtui kaikki työhön liittyvä aika tehokkaasti.
Päivän sana / Wort des Tages: entspannen eli rentoutua. Vaikka töitä tänne onkin tultu tekemään, niin oikeanlainen work-life-balance on kuitenkin aika tärkeää. Muistikirjaan on tullut listattua juttuja, joita olisi kiva tehdä tai paikkoja, joissa olisi kiva käydä, mutta aika kivaa on myös ihan vain mennä tuonne puiston nurmikolle, hengittelemään aurinkoa ja elämää.
Vaikka nimikkeeni työssä onkin harjoittelija, teen kuitenkin täyttä 40-tuntista työviikkoa, eli päivittäinen työaika on siis 8h. Sen päälle tulee vielä vähintään puolen tunnin ruokatunti, joka on pidettävä, eli työpaikalla menee päivästä vähintään 8,5 tuntia. Siihen päälle vielä pyörämatkat töihin ja takaisin, noin 10 minuuttia suuntaansa hiukan liikenteestä riippuen, ja päivän "työ"-osuus alkaa huidella 9 tunnin hujakoilla.
Tänään oli ensimmäinen aamu, kun suoriuduin töihin puoli ysiksi. Oon yrittänyt päästä lähtemään töihin mahdollisimman aikaisin, että myöskin (tadaa!) pääsisin sieltä mahdollisimman aikaisin pois, mutta tähän asti homma on aamuisin tahmannut niin, että olen useimmiten aikaisintaan varttia vaille ysiltä työpaikalla.
Oon tässä ehtinyt jo ihmetellä, miten ihmeessä voin saada yksinkertaisiin aamutoimiin tuhrattua joka aamu niin paljon aikaa, kun esimerkiksi vaatekriisejäkään ei yleensä juurikaan ole (ei ehkä sinänsä ole erityisen yllättävää, miten helppoa on valita päällepantavaa, kun valikoima on sattuneesta syystä suppea...) eikä lehteäkään ole luettavana. Tänä aamuna taisin keksiä ainakin yhden syyn aamutoimien kestoon: asunnon koko.
Kuten mun kotikämpässä vierailleet hyvin tietävät, asuntoni on erityisesti keittiö- ja kylpyhuoneosastolla erittäin kompakti, ja esimerkiksi aamiaista laittaessa kaikki tarvittava on kirjaimellisesti aivan käden ulottuvilla. Vaikkei täällä Berliinin asunnossakaan nyt mikään hehtaarikeittiö ole, niin on tuolla kuitenkin sen verran enemmän tilaa, että joudun ottamaan puuhastellessani askelia - ulottuakseni laittamaan vedenkeittimen päälle, ottaakseni tavaraa jääkaapista, noukkiakseni teemukin hyllystä.
Kun tuohon lisätään vielä ne askeleet, jotka vaaditaan keittiöstä kylppäriin pääsemiseksi, niin ei liene enää kovin suuri ihme, että aamurutiinit ei vielä suju niin jouhevasti ja, no, rutiinilla kuin kotikämpässä. Lisäksi kun aamuisin vielä teen päivän eväät töihin vietäväksi, niin kyllähän tähän kaikkeen aikaa menee. Kahdeksaksi töihin on siis ainakin vielä varsin kaukainen ideaali, mutta ehkä nämä aamurutiinitkin tästä vielä vauhdittuu...
Ja miksi haluaisin kahdeksaksi töihin? Tietysti päästäkseni duunipäivän jälkeen nauttimaan mahdollisimman pitkään Berliinin kesäilloista, kuten tänään. Lounastauolla työpaikan puistossa tuli työkaverini, ranskalaisen Elodien kanssa puhetta jäätelöstä, ja mainitsin lukeneeni lähistöllä sijaitsevasta gelateriasta, josta saa (siis miten mahtavaa voi olla!) luomujäätelöä.
Kun kävi ilmi, että Elodie asuu aivan siinä lähistöllä, sovittiin samantien afterwork-jäätelötreffit. Ja voin nimittäin kertoa, että oli aika huikeaa istua pitkän toimistossa vietetyn työpäivän jälkeen auringossa ja nauttia ihan k ä s i t t ä m ä t t ö m ä n hyvää jäätelöä. Päivän valikoituina makuina oli täydellisellä tavalla chilinen edelbitter-suklaa ja kookos, huh huh. Ja kun pallo maksaa euron kappale, niin uskallan veikata, että käynen tutustumassa tuon gelaterian valikoimaan uudelleenkin...
Ihanan jäätelöhetken jälkeen kotiin pyöräiltyäni nappasin vielä viltin ja kirjan kainaloon ja suuntasin saman tien Volksparkiin. Ilta-auringon lämmössä nurmikolla kirjan parissa makaillessa kyllä unohtui kaikki työhön liittyvä aika tehokkaasti.
Päivän sana / Wort des Tages: entspannen eli rentoutua. Vaikka töitä tänne onkin tultu tekemään, niin oikeanlainen work-life-balance on kuitenkin aika tärkeää. Muistikirjaan on tullut listattua juttuja, joita olisi kiva tehdä tai paikkoja, joissa olisi kiva käydä, mutta aika kivaa on myös ihan vain mennä tuonne puiston nurmikolle, hengittelemään aurinkoa ja elämää.