schwarze galle
Joop, oon taas tai edelleen aika masentunut. Sain ruotsin prosemman suunnilleen valmiiksi ja samoin tala2 -lopputyön. Mutta gradun kanssa sitten ongelmia onkin. Olen jo oikeastaan aika varma siitä, että en tule koskaan valmistumaan yliopistosta. Jos pitäisi lyödä vetoa, niin veikkaisin, että en valmistu. Gradu on täysin mahdoton este ja kompastuskivi. En tajuu edes, mitä proffan antamat väliotsikot tarkoittavat jne. Ei mulla ole edes motivaatiota valmistua, en arvosta yliopistokoulutusta tippaakaan. Tavallaan ois kiva aina tehdä loppuun se, minkä on aloittanut, mutta ei tällä kertaa kai sitten. Harmi että tää nyt jää typerästä gradusta kiinni, mutta sen tekeminen tuntuu nyt aivan mahdottomalta, lamaannun täysin kun edes mietin sitä.
Tavallaan haluaisin kuolla aika paljon (huom! jos joku lukee tätä ja närkästyy, niin siitä vaan, olen valmis puolustamaan esim. omaa kuolemantahtoani). Sellaista vanhaa kunnon masennusta tää ei kuitenkaan onneksi vielä ole, koska hengittäminen sujuu ja kirjoitanhan tännekin. Jos tää pahenee tai jatkuu kovin kauaa, niin täytyy taas aloittaa lääkkeet. Lähinnä kai tähän masennukseen on syykin, joka on varmaan se, että tajusin, etten tule ikinä valmistumaan ja että kaikki ahkeruus on mun koko elämän ajan ollut turhaa. Näyttää siltä, että mitä enemmän ahkeroi, sitä enemmän pitää vaan tehdä hommia lisää. Kukaan ei tajua, että teen asiat loistavalla menestyksellä vain siinä toivossa, että a) ei tarvitsisi tehdä uudelleen samaa ja b) että pian koittaisi aika, että ei tarvitsisi tehdä enää mitään. Mutta kun kaikki luulee, että mä teen asiat hyvin sen takia, että jotenkin tykkään tehdä hommia ja olla ahkera! Ei, se on kaikki vaan pakkosuorittamista.
Pelottaa jo nyt tala2 suullinen esitelmä johon on 1,5 viikkoa aikaa. Opettelen sen ulkoa, samoin kuin kaiken muunkin mitä ikinä siellä puhunkin. Olenhan robotti.
Tavallaan haluaisin kuolla aika paljon (huom! jos joku lukee tätä ja närkästyy, niin siitä vaan, olen valmis puolustamaan esim. omaa kuolemantahtoani). Sellaista vanhaa kunnon masennusta tää ei kuitenkaan onneksi vielä ole, koska hengittäminen sujuu ja kirjoitanhan tännekin. Jos tää pahenee tai jatkuu kovin kauaa, niin täytyy taas aloittaa lääkkeet. Lähinnä kai tähän masennukseen on syykin, joka on varmaan se, että tajusin, etten tule ikinä valmistumaan ja että kaikki ahkeruus on mun koko elämän ajan ollut turhaa. Näyttää siltä, että mitä enemmän ahkeroi, sitä enemmän pitää vaan tehdä hommia lisää. Kukaan ei tajua, että teen asiat loistavalla menestyksellä vain siinä toivossa, että a) ei tarvitsisi tehdä uudelleen samaa ja b) että pian koittaisi aika, että ei tarvitsisi tehdä enää mitään. Mutta kun kaikki luulee, että mä teen asiat hyvin sen takia, että jotenkin tykkään tehdä hommia ja olla ahkera! Ei, se on kaikki vaan pakkosuorittamista.
Pelottaa jo nyt tala2 suullinen esitelmä johon on 1,5 viikkoa aikaa. Opettelen sen ulkoa, samoin kuin kaiken muunkin mitä ikinä siellä puhunkin. Olenhan robotti.