(no subject)
Minun kesäni on vihdoinkin virallisesti alkanut.
Ihoni tuoksuu aurinkorasvasta ja kukilta.
Korvissa soi lintujen ja Olavi Uusivirran laulujen sekoitus.
Saan kävellä kesäkengillä mukulakivillä.
Ihmiset hymyilevät (ehkä liikaakin humalassa) kaduilla tuntemattomille.
Tämä on minun kesäni alkusoitto.
Minun kesääni kuuluu polkupyörä.
Vuoden vanha pyöräni kaipaa uutta kotia ja sellaisen se kaiketi saakin ensi viikolla.
Ostan uuden vanhan kaupunkipyörän, joka on tehty minun kokoiselleni eikä viisi senttiä lyhyemmälle eikä pidemmälle.
Me lähdemme mökille viikonlopuksi.
Aiomme lukea ja nauttia auringosta kolme päivää.
Minulla on pääsykoe tiistaina.
Ajattelin mennä sinne tosissani.
Nominien vartalotyypitkin ovat jo hyvin hallinnassa.
Me lähdemme seikkailulle Tallinnaan.
Maksoin lippumme ja parin viikon päästä vietämme päivän kahviloissa vanhassa kaupungissa.
Iiro ei ole ikinä ollut Tallinnassa, minä olen ainakin kymmenen kertaa.
Otamme kameran mukaan ja seikkailemme vanhojen kauniiden rakennusten pihoilla.
Se on unelmalomani ja toteutuu.
Unohdan aina välillä, että en olekaan niin vanha.
Vaikka en käyttäydy kuin päätön kana, en ole vanha.
Vaikka olen jo kyllästynyt scifi-elokuviin, en ole vanha.
Onhan kahdeksantoista iso luku, ainakin paljon isompi kuin seitsemäntoista.
Peilikuvana se on kahdeksankymmentäyksi.
Tapasin linja-autossa 94-vuotiaan naisen, joka hoitaa muistihäiriöistä aviomiestään ja käy joogatunneilla eikä silti tuntenut oloaan vanhaksi eikä turhaksi.
Vanhuus tulee vaiheittain ja joillekin sitä ei tule ollenkaan.
Minä haluaisin olla ihan vähän vanhempi kuin olen.
Haluaisin vankkaa elämänkokemusta ja tietää mitä tehdä jokaisessa tilanteessa.
Haluaisin ison kirjahyllyn, jonka kirjoista löytyvät kaikki vastaukset.
Ei sellaista kirjahyllyä päivässä rakenneta.
Se kasautuu vähitellen, elämän eri mutkista, mutta ei ole koskaan täysin valmis.
Minulla on onneksi jo muutama kirja hyllyssäni.