(no subject)
Jäämerikään ei saanut mua rauhoittumaan tarpeeksi äskeistä mummon tapaamista varten. Lapsellisesti ajattelen vain etten tiennyt että voi sattua tällä tavalla, olla ikävä ihmistä jota juuri koskee. Näin ensimmäistä kertaa kivun isissä, kun katsottiin miten mummo tyhjin silmin nyppi parvekkeella kukkien terälehtiä. Itse aloin voida pahoin, kun mummo hetkeä myöhemmin katsoi suoraan mua silmiin ja sanoi ettei siitä tarvitse olla huolissaan.
Vaikka kerrottiin että tultiin aamulla pohjoisesta, viiden minuutin päästä se luuli että oltiin oltu Korkeasaaressa.
Lähtiessä halasin ja sanoin "olet rakas" enkä saanut takaisin mitään.
Mä tarvitsen mun mummon takaisin.
Posted via LiveJournal app for iPhone.