Smackista
(eihän mun olis kannattanut julkaista keskeneräistä tekstiä, mut tuli niin kiire ja niin, no... i've never said i'm brainy)
Okei, ensinnäkin kaikki se paska, mitä mä oon jauhanu Hanoi Rocksista Suomen parhaana bändinä ever, lukitaan keskitysleirihengessä kellariin, joka suihkutetaan täyteen hiuslakkaa niin, ettei happea jää jäljelle.
Seuraa typerää hehkutusta bändistä nimeltä
Smack
"Play it loud and feel the raw power of this magnificent rock band: what you'll hear is music which is closer to Jim Beam than hairdryers."
Musta on helvetin typerää kuunnella yhtä levyä neljänä päivänä peräkkäin, mutta Smackin 1984 julkaistu debyyttialbumi "On You" on saanut mut vajoamaan näin alas.
Kesällä 1982 Helsingissä perustettu yhtye haki vahvasti vaikutteensa New Yorkin punkskenestä bändeiltä kuten The Stooges ja MC5, ja oli asenteensa puolesta valmis palauttamaan rock n' rolliin sen kaiken unohdetun vaaran ja energian. Vain 16-vuotiaat Claude ja Cheri ja parikymppiset Manchuria ja Kartsa (rumpali Kinde astui kuvaan myöhemmin) olivat koulunsa kesken jättäneitä yhteiskunnan vihollisia. He elivät kuten opettivat ja olivat valmiita myymään sielunsa paholaiselle.
"Smack is a suitable house band for Hell. In Hell there are black, dirty clothes and arrogant drunkenness."
Keväällä 1984 singlenä julkaistu jokaisen kapinallisen tunnuslaulu, hiton tarttuvan kertsin omaava "Criminal" ja syksyllä seurannut albumi "On You" toivat bändille näkyvyyttä ja kiitosta Suomessa ja pian myös rajojemme ulkopuolella. Syksyllä 1985 julkaistiin toinen kokopitkä "Rattlesnake Bite", mutta bändin debyytti tulee aina olemaan se albumi, joka vangitsee aidoimmin bändin soundin ja raa'an energian.
Levy alkaa energisesti taakse vilkuilemattomalla asenteella biisissä "Good Morning Headache", jonka nimi jo kertoo kaiken oleellisen. Sitä seuraa uhkaavan kompin ja grungehenkisen, vahvan kertosäkeen sisältävä "Run Rabbit Run", jota jopa Nirvana on coveroinut keikoillaan. Bändin antamat vaikutteet Seattle-bändeihin ovat kuultavissa selkeimmin kyseisessä biisissä. Biiseissä Little Cunt ja Some Fun voi sen sijaan tuntea bändin saamat Stooges-vaikutteet - jopa Clauden tavassa artikuloida sana "fun" samoin kuin Iggy biisissä "No Fun". Levyn hitaampi biisi "Completely Alone" onnistuu ehkä upean sävellyksensä ansiosta olemaan kuulostamatta lainkaan kornilta, vaan aidosti koskettavalta.
Omaksi suosikikseni kuitenkin nousee yhä uudelleen "Cemetary Walls", jonka voi lyyrillisesti nähdä Claude kunnianosoituksena Jim Morrisonille. Sävellys johdattaa mielikuvat rajusti hiljaisesta aamukasteesta jyrkänteeltä alas ajavaan Mustangiin ja takaisin, ja onnistuu näin mielestäni sanomaan vielä jotain uutta niistä särkyneistä unelmista.
Smack kuitenkin tullaan aina muistamaan ennen kaikkea upeana livebändinä, joka onnistui aina uudelleen hypnotisoimaan yleisönsä saaden sen uskomaan rockiin ja siinä vaikuttavaan voimaan. Bändi eli tien päällä, vietti rockelämää, mutta ei milloinkaan jättänyt yleisöään kylmäksi. He onnistuivat tavoittamaan esiintymisissään sen magiikan ja tunnelman, jota ei voi rakentaa. Se on aina ollut olemassa, ja etsinyt tietään ulos.
Olen aina tuntenut viehätystä niihin bändeihin, jotka tuovat lavalle sen kaiken veren, hien ja paskan. Jos olette kaltaisiani, kuluttaneet puhki MC5:n ja Stoogesin, ottakaa käteenne tämä levy, pistäkää soittimeenne, tuntekaa se raw power, nuoren Clauden tapetit seinältä repivä laulusoundi, energia, ja väittäkää, ettei Suomessa olla tehty hienoja ja aitoja rocklevyjä.
"I'll show you some decadence, you little darlings." Claude
Niinpä teit.
(lainaukset "On You"-levyn uuden painoksen kansiteksteistä, kaikesta muusta oon vastuussa)
Jauhoinhan mä itsestänikin, vaikka lupasin, etten niin tee.
What did you expect, you little darlings?
Okei, ensinnäkin kaikki se paska, mitä mä oon jauhanu Hanoi Rocksista Suomen parhaana bändinä ever, lukitaan keskitysleirihengessä kellariin, joka suihkutetaan täyteen hiuslakkaa niin, ettei happea jää jäljelle.
Seuraa typerää hehkutusta bändistä nimeltä
Smack
"Play it loud and feel the raw power of this magnificent rock band: what you'll hear is music which is closer to Jim Beam than hairdryers."
Musta on helvetin typerää kuunnella yhtä levyä neljänä päivänä peräkkäin, mutta Smackin 1984 julkaistu debyyttialbumi "On You" on saanut mut vajoamaan näin alas.
Kesällä 1982 Helsingissä perustettu yhtye haki vahvasti vaikutteensa New Yorkin punkskenestä bändeiltä kuten The Stooges ja MC5, ja oli asenteensa puolesta valmis palauttamaan rock n' rolliin sen kaiken unohdetun vaaran ja energian. Vain 16-vuotiaat Claude ja Cheri ja parikymppiset Manchuria ja Kartsa (rumpali Kinde astui kuvaan myöhemmin) olivat koulunsa kesken jättäneitä yhteiskunnan vihollisia. He elivät kuten opettivat ja olivat valmiita myymään sielunsa paholaiselle.
"Smack is a suitable house band for Hell. In Hell there are black, dirty clothes and arrogant drunkenness."
Keväällä 1984 singlenä julkaistu jokaisen kapinallisen tunnuslaulu, hiton tarttuvan kertsin omaava "Criminal" ja syksyllä seurannut albumi "On You" toivat bändille näkyvyyttä ja kiitosta Suomessa ja pian myös rajojemme ulkopuolella. Syksyllä 1985 julkaistiin toinen kokopitkä "Rattlesnake Bite", mutta bändin debyytti tulee aina olemaan se albumi, joka vangitsee aidoimmin bändin soundin ja raa'an energian.
Levy alkaa energisesti taakse vilkuilemattomalla asenteella biisissä "Good Morning Headache", jonka nimi jo kertoo kaiken oleellisen. Sitä seuraa uhkaavan kompin ja grungehenkisen, vahvan kertosäkeen sisältävä "Run Rabbit Run", jota jopa Nirvana on coveroinut keikoillaan. Bändin antamat vaikutteet Seattle-bändeihin ovat kuultavissa selkeimmin kyseisessä biisissä. Biiseissä Little Cunt ja Some Fun voi sen sijaan tuntea bändin saamat Stooges-vaikutteet - jopa Clauden tavassa artikuloida sana "fun" samoin kuin Iggy biisissä "No Fun". Levyn hitaampi biisi "Completely Alone" onnistuu ehkä upean sävellyksensä ansiosta olemaan kuulostamatta lainkaan kornilta, vaan aidosti koskettavalta.
Omaksi suosikikseni kuitenkin nousee yhä uudelleen "Cemetary Walls", jonka voi lyyrillisesti nähdä Claude kunnianosoituksena Jim Morrisonille. Sävellys johdattaa mielikuvat rajusti hiljaisesta aamukasteesta jyrkänteeltä alas ajavaan Mustangiin ja takaisin, ja onnistuu näin mielestäni sanomaan vielä jotain uutta niistä särkyneistä unelmista.
Smack kuitenkin tullaan aina muistamaan ennen kaikkea upeana livebändinä, joka onnistui aina uudelleen hypnotisoimaan yleisönsä saaden sen uskomaan rockiin ja siinä vaikuttavaan voimaan. Bändi eli tien päällä, vietti rockelämää, mutta ei milloinkaan jättänyt yleisöään kylmäksi. He onnistuivat tavoittamaan esiintymisissään sen magiikan ja tunnelman, jota ei voi rakentaa. Se on aina ollut olemassa, ja etsinyt tietään ulos.
Olen aina tuntenut viehätystä niihin bändeihin, jotka tuovat lavalle sen kaiken veren, hien ja paskan. Jos olette kaltaisiani, kuluttaneet puhki MC5:n ja Stoogesin, ottakaa käteenne tämä levy, pistäkää soittimeenne, tuntekaa se raw power, nuoren Clauden tapetit seinältä repivä laulusoundi, energia, ja väittäkää, ettei Suomessa olla tehty hienoja ja aitoja rocklevyjä.
"I'll show you some decadence, you little darlings." Claude
Niinpä teit.
(lainaukset "On You"-levyn uuden painoksen kansiteksteistä, kaikesta muusta oon vastuussa)
Jauhoinhan mä itsestänikin, vaikka lupasin, etten niin tee.
What did you expect, you little darlings?