(no subject)
Olin eilen yhden kaverini synttäreillä vanhassa Herttoniemessä. Oli ihan kivaa - en tuntenut juurikaan ketään vieraista ennalta, mutta en kokenut oloani ulkopuoliseksi kuin ihan muutamana lyhyenä hetkenä alussa ja onnistuin haalimaan itselleni juttuseuraa lähestulkoon koko illaksi. Joskus puolenyön aikoihin, kun ihmiset olivat jo vähän humaltuneet, eräs minulle ennen juhlia tuntematon tyttö tuli sanomaan aivan yllättäen, että "sinä, Laura, olet tosi mukava, olet jotenkin sellainen tosi avoin, mulla on aina juhlissa sellainen olo, että vaivaannuttaa olla tuntemattomien seurassa, mutta nyt ei ollut ollenkaan". Tyttö sanoi sanottavansa jotenkin koko sydämestään, mikä liikutti paljon. Tulkitsin sanomisensa liittyvän siihen, mitä olen kuullut toisiltakin joskus aiemmin, että minulle on helppo puhua ja kertoa henkilökohtaisistakin aiheista.
Lähtiessäni tyttö vielä halasi minua, vaikka emme olleet jutelleet myöhemmin enää juuri ollenkaan. Ulkona päätin yöbussiin hyppäämisen sijasta kävellä Siilitieltä Herttoniemen ja Kulosaaren puistokadun ja sillan ja Kalasataman kautta kotiin. Puolentoista tunnin yöllinen kävely kaupungin läpi oli vähintään yhtä ihanaa kuin itse juhlat. Vaikka viihdyn ihmisten seurassa enkä koe oloani vaivaantuneeksi tuntemattomienkaan seurassa (joskin tietenkin nautin aina enemmän, kun toiset ovat tuttuja saati läheisiä), rakastan myös ottaa tilaa itselleni ja yksinololleni esimerkiksi juuri tuollaisina spontaaneina kävelyretkinä irrationaalisina vuorokaudenaikoina, kun voi antaa ajatusten viedä ja tuulen tarttua siiliin (paitsi että siihen se ei ehkä tartu).
Kävellessäni mietin sen juhlissa olleen tytön sanoja. Ymmärsin, että kenties juuri sen takia, että tarvitsen paljon myös yksinäisiä aikoja, minussa koetaan olevan tilaa ja minua pidetään avoimena. Uskallan kertoa itsestäni, koska elämässäni on riittävästi aikaa ja tilaa tutustua itseeni kaikessa rauhassa ja miettiä elämääni omalla ajallani. Olen viime aikoina tajunnut, että yksi suurimmista vahvuuksistani on se, että jotenkin oudolla tavalla saan toiset ihmiset avautumaan (ei niinkään vuodattamaan ongelmiaan vaan avautumaan sulkeutumisen vastakohdan merkityksessä). Tuntuu, että niin tuttujen kuin tuntemattomampien on helppoa luottaa minuun ja puhua henkilökohtaisistakin asioistaan niin, että he saattavat yllättyä puheistaan itsekin. Ei sillä, ettenkö minäkin yllättyisi, kun niin käy; en ehkä ihan tavoita piirrettä itsessäni vaikka näenkin sen.
Kulosaaren silta on yksi tärkeimmistä paikoistani Helsingissä. Näkymät kaupunkiin ovat upeat: samaan aikaan näkökenttään piirtyvät idyllinen Kruununhaka ja Katajanokka sekä voimalaitoisten höyryä suoltavat piiput ja hiilikasa neonvihreine valopylväineen. Sillan yläpäästä voi myös nähdä sekä Itä-Helsinkiin että kantakaupunkiin, minkä takia se eilen symboloitui minulle lapsuuden ja aikuisuuden rajaksi: Idässä ovat maisemat lapsuudestani ja opiskelun alkuajoilta, kun olin vielä aika kiinni vanhemmissani. Kantakaupunkiin muutto oli taas iso askel itsenäistymisessä, kun muutin kivasta yksiöstäni nuhjuiseen (mutta toki myös kotoiseen ja tunnelmalliseen) Unioninkadun kimppakämppään vastoin vanhempieni tahtoa. Kulosaaren silta symboloi minulle siltaa lapsuudesta aikuisuuteen. (Nyt, kun kirjoitan ajatukseni muistiin, ne kuulostavat kamalan kuluneilta, onhan silta-symboliikka jo niin nähty. Toisaalta kielikuva konkretisoitui minulle eilen ja liittyi vahvoihin tunteisiin, mikä sai siitä elävän. Ei kai sillä silloin niin väliä, vaikka symboli olisikin jo kulunut ja kliseistynyt.)
On jotenkin järisyttävää, kun yhtäkkiä havaitsee, että ennen vain palasina ja pätkinä tavoitettu minuus alkaa piirtyä mieleen varsin selvärajaisesti. Yhtäkkiä näen ja osaan tunnistaa persoonallisuuteni piirteitä ja käyttäytymistapoja, nimetä niitä ja löytää niille lähteitä ja viittauskohteita. Löytämäni piirteet eivät ole enää ylimalkaisia kuvauksia minuudesta vaan todella tarkkojakin määritelmiä siitä, millainen olen ja koen olevani. Aiempaa tarkemmin osaan jo erottaa myös sen, mikä minussa on tilapäistä ja mikä taas pysyvämpää.
On vapautta istua iltaa yksinänsä
ja tuntea, tutkia omaa sisintänsä
ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä
On vapautta vaistota viesti suuremmasta
ja olla kuin kaikua aina jatkuvasta
ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä
Maailma on kaunis ja hyvää elää sille
jolla on aikaa ja tilaa unelmille
ja mielen vapaus, ja mielen vapaus
(Vexi Salmi)
(Kuva: weheartit)