Se on kaiken elävän laulu, se on elämän suuri laulu!
Hurjaa, miten viime kuukauden aikana ja oikeastaan jossain määrin jo koko syksyn verran on tunnemaailmassani ollut läsnä sellainen hurja onniflow (kiitos käsitteestä E:lle). Sellainen, että mahanpohjaa kutkuttaa lähes jatkuvasti ja olo on henkisesti miltei huumaantunut, eikä sille ole mitään yksittäistä konkreettista syytä tai motivaattoria tai laukaisijaa. Hymyilyttää usein, tekee mieli tanssia koulu- ja työ- ja kauppamatkat, ja kaikki pakahduttaa olosuhteista riippumatta. On ollut jopa sellaisia oloja, että ruoka ei maistu ja uni ei tule, sellaisia, että vähän kuin olisin rakastunut, vaikka en ole enkä edes halua olla.
Päätelmäni on, että olen ehkä saavuttanut jonkinlaisen seesteisen tilan itseni kanssa, mikä nostaa tämän hurjan onniolon pintaan. Sitten lapsuuden en olekaan k o s k a a n ollut näin hyvässä kunnossa niin fyysisesti kuin henkisesti. Kaikenmoiset viime vuosien tuskaiset prosessoinnit oman mielenterveyden kanssa ja ihmissuhteissa ovat ilmeisesti kannattaneet. Rakastan niin elämää! Riemu!