Watching us wither
Eilen raahasin J:n keskelle Töölönlahden jäätä. Kirkkaassa päivänvalossa joimme itsemme humalaan rommikaakaolla. Valo poltti silmiä, tuntui ohimoissa. Jään lumipinta oli täynnä pieniä kuoppia kuin kraatereita. Huppupäinen lyhyenläntä nainen tarpoi ohitsemme. Pitkäkarvainen mäyräkoira tepsutti perässänsä, skottiruudullinen ihmisen tekemä takki yllään. Kauempana loikki iso, musta hauva. En puhunut koirista J:lle, en jakanut hassuja havaintoja, katsoin vaan ja hörpin teräksisestä termosmukista sokeriruo'onterävää juomaa. Lämpö kaapi vatsaani. Tyyni olo, selväpiirteinen ajatus: paluuta ei ole. Me olemme toiset. Nyt. Toisillemme. Emme me, vaan minä tässä ja sinä siinä. Muutaman tunnin päästä sanomme heippa, halaamme eteisessä, astut pimeään rappuun, suljen oven.
Parin kuukauden päästä on toukokuu. Erostamme on kohta vuosi. Nyt, maaliskuussa, huomaan hyväksyväni kaiken tapahtuneen. Hahmotan mitä ja miksi. Myönnän, en taistele, en roiku, en pakota. Kuulostaapa helpolta, ehkä viimein alkaa ollakin.
Tänään kuuntelen Aamosin Tortsaa ylähuuli hiessä, maitokahvikuppi kätösissäni. Lämpömittari ikkunani ulkopuolella näyttää yli kahtakymmentä lämpöastetta, vaikka ulkona on pakkasta. Jo maaliskuussa asunnossani on trooppiset kasvihuonetunnelmat. Kesää odotellessa.
Motherin alkusävelet painelevat rintaani kuin sormet. Lyhyen hetken ajan tunnen olevani vanha kirjoituskone. Mistä näitä assosiaatioita tulee. Minusta. Ja näinä päivinä pidän mielleyhtymistäni, itsestäni,
päästäni, sydämestäni,
kehostani (joka ei ole lapsia synnytellyt eikä ehkä synnytäkään, tämäkin ajatus vieraili päässäin tänään, sitäkin vaihtoehtoa pitää ajatella),
kodistani, ihmisistäni, vuoroin vierailuista, tutummaksi käymisestä,
elämästäni, joka hiukan heikottaa, hikoiluttaa, humalluttaa, polvia notkauttaa.
Parin kuukauden päästä on toukokuu. Erostamme on kohta vuosi. Nyt, maaliskuussa, huomaan hyväksyväni kaiken tapahtuneen. Hahmotan mitä ja miksi. Myönnän, en taistele, en roiku, en pakota. Kuulostaapa helpolta, ehkä viimein alkaa ollakin.
Tänään kuuntelen Aamosin Tortsaa ylähuuli hiessä, maitokahvikuppi kätösissäni. Lämpömittari ikkunani ulkopuolella näyttää yli kahtakymmentä lämpöastetta, vaikka ulkona on pakkasta. Jo maaliskuussa asunnossani on trooppiset kasvihuonetunnelmat. Kesää odotellessa.
Motherin alkusävelet painelevat rintaani kuin sormet. Lyhyen hetken ajan tunnen olevani vanha kirjoituskone. Mistä näitä assosiaatioita tulee. Minusta. Ja näinä päivinä pidän mielleyhtymistäni, itsestäni,
päästäni, sydämestäni,
kehostani (joka ei ole lapsia synnytellyt eikä ehkä synnytäkään, tämäkin ajatus vieraili päässäin tänään, sitäkin vaihtoehtoa pitää ajatella),
kodistani, ihmisistäni, vuoroin vierailuista, tutummaksi käymisestä,
elämästäni, joka hiukan heikottaa, hikoiluttaa, humalluttaa, polvia notkauttaa.