Nykyään.
Huomenna alkavat kesätyöt.
En muista, että kuukausiin olisi ollut sellaista äärimmäistä "mä en vaan jaksa" -oloa, eikä se onneksi ole nytkään, vaikka lomailun loppuminen harmittaakin ja tuntuu, ettei mitään ehdi enää tehdä. Työajat ovat joko huonoja tai aivan kamalia, sillä 9:30-17 tai 13-20:30 työvuoroilla ei ehdi yhtään mitään ennen eikä jälkeen.
Ja aina pitää valita perheilyn, kavereiden näkemisen ja liikunnan väliltä. Vähintäänkin. Ei ihme, että lapsiperheellisillä ei (ymmärtääkseni) ole enää hirveästi ystäviä - eihän siinä VOI ehtiä enää ystäviäkin tapaamaan.
Tulevaisuudessa pitäisin mahdollisuutta neljän päivän työviikkoon aivan mahtavana - olettaen, että talouteni koostuu vähintään kahdesta työssäkäyvästä.
Viime aikoina on mennyt oikeastaan todella hyvin kaikkinensa. Kesäkämppä on hieno, enkä kaipaile enää Jyväskylän asuntooni. Tai oikeastaan pääsin siitä lähdöstä yli äärimmäisen vaivattomasti, vaikka olin asunut siellä viitisen vuotta.
Harmittavaa on se, että täällä on naapurirapun putkiremontti. Mikään ei saa minua raivostumaan niin paljon, kuin porausäänet kahdeksalta aamulla tai aikaisemmin.
Onneksi niitä on ollut kuitenkin aika vähän.
H:n kanssa menee todella hyvin ja pidän tästä yhteisasumisesta. Se tuntuu hirveän luonnolliselta, vaikka siitä ei ole kuin puolikkaan kesän kokemus. Välillä tuntee oikeinkin suuria rakastumisen tunteita ja huomaa, että vau kun tuo tuossa on niin mahtava.
Olen nähnyt täällä ystäviä ja kuikuillut kaupunkia ja oppinut tätä yllättävän paljon. Olen seikkaillut pitkät matkat kuntokeskukselle pyörän kanssa, vaikka se on tavallaan aika pelottavaa tässä liikennemäärässä ja pyöräteiden vähäisyydessä. Olen liikkunut ihan kiitettävästi ja juoksin eilen hieman yli tunnin kävelemättä välissä. 10 kilometriä. Tiedän siis, että pystyn ainakin puolikkaaseen puolimaratoniin :).
Eilen olin myös R:n ja E:n luona viettämässä iltaa. SingStarin ja herkkujen tuhoamisen jälkeen läksimme homobaariin, missä dj suostui soittamaan kaikki ne kamalimmat biisit mitä pyysin (yllätys, tanssilattialla ei sitten ollutkaan juuri muita...).
Lähdin myös aivan päähänpistollisesti heille yöksi. Tuomiokirkon kioskilta saa älyttömän hyviä makkaraperunoita ja falafeleja.
Tänään katsoimme vielä R:n kanssa pikkudarrassa jotakin käsittämätöntä ja hidastempoista ranskalaiselokuvaa.
Pyöräilin lopulta iltapäivällä silmät sumentavan sateen läpi meille ja ajattelin, että eipä tämä elämä hullumpaa ole ollenkaan.
Omituista mennä töihin, kuitenkin.
En muista, että kuukausiin olisi ollut sellaista äärimmäistä "mä en vaan jaksa" -oloa, eikä se onneksi ole nytkään, vaikka lomailun loppuminen harmittaakin ja tuntuu, ettei mitään ehdi enää tehdä. Työajat ovat joko huonoja tai aivan kamalia, sillä 9:30-17 tai 13-20:30 työvuoroilla ei ehdi yhtään mitään ennen eikä jälkeen.
Ja aina pitää valita perheilyn, kavereiden näkemisen ja liikunnan väliltä. Vähintäänkin. Ei ihme, että lapsiperheellisillä ei (ymmärtääkseni) ole enää hirveästi ystäviä - eihän siinä VOI ehtiä enää ystäviäkin tapaamaan.
Tulevaisuudessa pitäisin mahdollisuutta neljän päivän työviikkoon aivan mahtavana - olettaen, että talouteni koostuu vähintään kahdesta työssäkäyvästä.
Viime aikoina on mennyt oikeastaan todella hyvin kaikkinensa. Kesäkämppä on hieno, enkä kaipaile enää Jyväskylän asuntooni. Tai oikeastaan pääsin siitä lähdöstä yli äärimmäisen vaivattomasti, vaikka olin asunut siellä viitisen vuotta.
Harmittavaa on se, että täällä on naapurirapun putkiremontti. Mikään ei saa minua raivostumaan niin paljon, kuin porausäänet kahdeksalta aamulla tai aikaisemmin.
Onneksi niitä on ollut kuitenkin aika vähän.
H:n kanssa menee todella hyvin ja pidän tästä yhteisasumisesta. Se tuntuu hirveän luonnolliselta, vaikka siitä ei ole kuin puolikkaan kesän kokemus. Välillä tuntee oikeinkin suuria rakastumisen tunteita ja huomaa, että vau kun tuo tuossa on niin mahtava.
Olen nähnyt täällä ystäviä ja kuikuillut kaupunkia ja oppinut tätä yllättävän paljon. Olen seikkaillut pitkät matkat kuntokeskukselle pyörän kanssa, vaikka se on tavallaan aika pelottavaa tässä liikennemäärässä ja pyöräteiden vähäisyydessä. Olen liikkunut ihan kiitettävästi ja juoksin eilen hieman yli tunnin kävelemättä välissä. 10 kilometriä. Tiedän siis, että pystyn ainakin puolikkaaseen puolimaratoniin :).
Eilen olin myös R:n ja E:n luona viettämässä iltaa. SingStarin ja herkkujen tuhoamisen jälkeen läksimme homobaariin, missä dj suostui soittamaan kaikki ne kamalimmat biisit mitä pyysin (yllätys, tanssilattialla ei sitten ollutkaan juuri muita...).
Lähdin myös aivan päähänpistollisesti heille yöksi. Tuomiokirkon kioskilta saa älyttömän hyviä makkaraperunoita ja falafeleja.
Tänään katsoimme vielä R:n kanssa pikkudarrassa jotakin käsittämätöntä ja hidastempoista ranskalaiselokuvaa.
Pyöräilin lopulta iltapäivällä silmät sumentavan sateen läpi meille ja ajattelin, että eipä tämä elämä hullumpaa ole ollenkaan.
Omituista mennä töihin, kuitenkin.