(no subject)
hmmhmm taitaapas olla että tykkäsin nagoyasta enemmän ku osakasta! ei sillä että oisin kumpaakaan kovin tarkasti ehtiny tutustua, mutta siitä jäi silti parempi fiilis, ehkä mm näistä syistä:
-nagoyaan bussimatka kesti vaan 5½ tuntia, joka meni kivasti maisemia katellessa ja musiikkia kuunnellessa, kun taas osakaan meni yöbussilla 8 tuntia, joista sai n.2 nukuttua, ja loppuaika piti kärvistellä epämukavassa istuimessa. jos oisin yhtään lihavampi ni ois pitäny kyl varaa molemmat penkit...
- nagoyassa ei ollut liikaa aikaa että ois ehtiny tylsistyä, kun taas osakassa en oikeen tienny mitä siel vois tehä, joten kävelin vaa ympäriinsä tunti toisensa jälkeen, joka ois varmaan muuten ollu kivaa mutta sato ja olin kipee ja kengät hiers jalat verille. sateen takia kaikki kahvilat yms oli täynnä niin ettei päässy ees lepää mihinkään ja metsästin vaik kuin kauan ees jotain penkkiä mis vois istua muttei löytyny.
- ainiin, ja nagoyassa ei tarvinnu ettiä hotellia kolmea tuntia hehes. osakassa kävelin ristiin rastiin ekat puoltoista tuntia ettien hotellia, sitten tuskastuin ja otin taksin, joka vei mut väärälle hotellille, jonka jälkeen etsiminen jatkui sellaset toiset puoltoista tuntia. sanomattakin selvää että myös silloin satoi.
saavuin siis nagoyaan sunnuntai-iltapäivällä, ja olin vähä huolissani et miten löydän hotellin ajoissa, kun jo viidelt aukeis ovet keikalle. maailmankirjat oli kyllä sitten aivan sekasin, mä nimittäin EN eksynyt! ollenkaan!
se hotelli oli aika maailmanlopun paikka, huone oli pieni ku mikä eikä siellä ollu kunnon valastustakaan ja seinät oli ihan keltaset. musta siinä oli silti jotai äärimmäisen liikuttavaa.
lähin sinne konserttipaikalleki sit hyvissä ajoin etten vaa eksyis ja myöhästyis, mut seki oli sit onneks ihan helppo löytää (luoja, rakastan nagoyaa, se on luultavasti ainoo kaupunki maailmassa jossa en oo eksyny!). se järjestely oli kyl todella hämärä... tai siis, se eli ollu mikää halli vaan semmoi pieni klubi jonku kerrostalon viidennessä kerroksessa. sitten tän kyseisen talon portaihin muodostu jono numero 1, jossa oli numerot 1-600, sitten jono numero 2, eli 600 eteenpäin, oli yhen toisen rakennuksen portaikossa. mun numero oli 968, eli mun paikka jonossa oli tän toisen rakennuksen neljännessä kerroksessa. aijai oli kyllä erikoinen systeemi. sitten kun ne alko päästää sisään sinne niin piti kyllä niin sokkeloisista paikoista mennä ettei mitään järkee, ja sit siinä ovella ne ain huutaa minkä numeroiden vuoro päästä sisään, ja siin vaihees viel kaikki oli niin kaaosta et porukka kiipeili toistensa yli siellä ahtaassa porraskäytävässä.
koska mun numero oli ihan häntäpäässä, ne kaikki säilytyslokerot oli jo ehtiny loppua ja jouduin raahaamaan mun talvitakin, villapaidat ja laukun sinne saliin, oli kyllä tuskasta. ja hyi se salin lattia oli niin tahmee että sai todella ponnistella jos halus irrottaa jalkansa siitä. viel seuraavana päivänäki kengät tarttu katuun kiinni.
mutta niin se keikka ah. oli yhtä upea mahtava hieno ku aina ennenki. se oli kolmas kerta kahen viikon sisällä ku näin ne mut ain vaa on hirveesti perhosii mahas! mua ei ollenkaan haittais mennä niiden keikalle vaik joka ilta, ei siihen vaan voi kyllästyä. se on vaan niin sellanen täydellisen onnellinen ja mieltä ylentävä asia et se liikkuu terveen tykkäämisen rajoilla. vinkki buddhisteille: tie nirvanaan käy fanityttöilyn kautta. mun järki on melkeen sumentunu siihen pisteeseen et voisin mennä töihin vaan kerätäkseni rahaa päästäkseni kiertää niijen keikkoi. elämänsuunnitelmani on siis sillä selvä!
seuraavana päivänä kiertelin vaan kauppoi ja kävelin ympäriinsä siel nagoyan aseman lähettyvillä, en viittiny lähtee mihinkään kauemmas etten ois, jälleen, eksynyt ja myöhästynyt bussista.
tänä sunnuntaina matkustan vielä sendaihin, sitten on reissailut ohi mun osalta, mikä on vähän surullista.
lähen täältä kuuden viikon päästä ja seki on hyvin surullista. emmä nyt oikeestaan enää oo halukas lähtemään mihinkään. köytän itteni kiinni pöydänjalkaan ja kieltäydyn lähtemästä.
eilen alko taas koulu, ja siirryin uudelle luokalle. onneks tunnen jo entuudestaan osan niistä tyypeistä ni ei ahdista kovin paljoa. uudel luokalla on 9 korealaista, 2 kiinalaista, thaimaalainen ja minä ainoana korkeenenäsenä. meidän 'pää'opettaja on semmoi nuori aika hiljanen nainen, iitsuka-sensei, joka aina ärähtää jos joku tulee myöhässä. siitä huolimatta se vaikuttaa ihan sympaattiselta tyypiltä. sitten tänään oli toinen opettaja, yasukawa-sensei, joka myöskin oli aivan symppis, n. nelikymppinen nainen. sitten meidän kolmas opettaja on sama nakamura-sensei joka mua opetti jo viime vuonna, jee.
laskin, että mulla on koulua jälellä enää 1 kuukaus ja 1 viikko. ihan hirveetä, pitää koittaa laittaa turbo-oppimisvaihe päälle koska tuntuu etten oo viel oppinu paljoo mitää enkä suostu palaamaan suomeen näin vähällä kielitaidolla!
ainiin ps. saatiin lämmitys toimimaan<3 älkää kysykö miten, koska en aio vastata. kuoriuduin kolmesta hupparikerroksesta ja nyt hillun tääl t-paidassa aivan onnellisena.
tässä vielä muutama äärimmäisen epätaiteellinen turistiotos nagoyasta:
-nagoyaan bussimatka kesti vaan 5½ tuntia, joka meni kivasti maisemia katellessa ja musiikkia kuunnellessa, kun taas osakaan meni yöbussilla 8 tuntia, joista sai n.2 nukuttua, ja loppuaika piti kärvistellä epämukavassa istuimessa. jos oisin yhtään lihavampi ni ois pitäny kyl varaa molemmat penkit...
- nagoyassa ei ollut liikaa aikaa että ois ehtiny tylsistyä, kun taas osakassa en oikeen tienny mitä siel vois tehä, joten kävelin vaa ympäriinsä tunti toisensa jälkeen, joka ois varmaan muuten ollu kivaa mutta sato ja olin kipee ja kengät hiers jalat verille. sateen takia kaikki kahvilat yms oli täynnä niin ettei päässy ees lepää mihinkään ja metsästin vaik kuin kauan ees jotain penkkiä mis vois istua muttei löytyny.
- ainiin, ja nagoyassa ei tarvinnu ettiä hotellia kolmea tuntia hehes. osakassa kävelin ristiin rastiin ekat puoltoista tuntia ettien hotellia, sitten tuskastuin ja otin taksin, joka vei mut väärälle hotellille, jonka jälkeen etsiminen jatkui sellaset toiset puoltoista tuntia. sanomattakin selvää että myös silloin satoi.
saavuin siis nagoyaan sunnuntai-iltapäivällä, ja olin vähä huolissani et miten löydän hotellin ajoissa, kun jo viidelt aukeis ovet keikalle. maailmankirjat oli kyllä sitten aivan sekasin, mä nimittäin EN eksynyt! ollenkaan!
se hotelli oli aika maailmanlopun paikka, huone oli pieni ku mikä eikä siellä ollu kunnon valastustakaan ja seinät oli ihan keltaset. musta siinä oli silti jotai äärimmäisen liikuttavaa.
lähin sinne konserttipaikalleki sit hyvissä ajoin etten vaa eksyis ja myöhästyis, mut seki oli sit onneks ihan helppo löytää (luoja, rakastan nagoyaa, se on luultavasti ainoo kaupunki maailmassa jossa en oo eksyny!). se järjestely oli kyl todella hämärä... tai siis, se eli ollu mikää halli vaan semmoi pieni klubi jonku kerrostalon viidennessä kerroksessa. sitten tän kyseisen talon portaihin muodostu jono numero 1, jossa oli numerot 1-600, sitten jono numero 2, eli 600 eteenpäin, oli yhen toisen rakennuksen portaikossa. mun numero oli 968, eli mun paikka jonossa oli tän toisen rakennuksen neljännessä kerroksessa. aijai oli kyllä erikoinen systeemi. sitten kun ne alko päästää sisään sinne niin piti kyllä niin sokkeloisista paikoista mennä ettei mitään järkee, ja sit siinä ovella ne ain huutaa minkä numeroiden vuoro päästä sisään, ja siin vaihees viel kaikki oli niin kaaosta et porukka kiipeili toistensa yli siellä ahtaassa porraskäytävässä.
koska mun numero oli ihan häntäpäässä, ne kaikki säilytyslokerot oli jo ehtiny loppua ja jouduin raahaamaan mun talvitakin, villapaidat ja laukun sinne saliin, oli kyllä tuskasta. ja hyi se salin lattia oli niin tahmee että sai todella ponnistella jos halus irrottaa jalkansa siitä. viel seuraavana päivänäki kengät tarttu katuun kiinni.
mutta niin se keikka ah. oli yhtä upea mahtava hieno ku aina ennenki. se oli kolmas kerta kahen viikon sisällä ku näin ne mut ain vaa on hirveesti perhosii mahas! mua ei ollenkaan haittais mennä niiden keikalle vaik joka ilta, ei siihen vaan voi kyllästyä. se on vaan niin sellanen täydellisen onnellinen ja mieltä ylentävä asia et se liikkuu terveen tykkäämisen rajoilla. vinkki buddhisteille: tie nirvanaan käy fanityttöilyn kautta. mun järki on melkeen sumentunu siihen pisteeseen et voisin mennä töihin vaan kerätäkseni rahaa päästäkseni kiertää niijen keikkoi. elämänsuunnitelmani on siis sillä selvä!
seuraavana päivänä kiertelin vaan kauppoi ja kävelin ympäriinsä siel nagoyan aseman lähettyvillä, en viittiny lähtee mihinkään kauemmas etten ois, jälleen, eksynyt ja myöhästynyt bussista.
tänä sunnuntaina matkustan vielä sendaihin, sitten on reissailut ohi mun osalta, mikä on vähän surullista.
lähen täältä kuuden viikon päästä ja seki on hyvin surullista. emmä nyt oikeestaan enää oo halukas lähtemään mihinkään. köytän itteni kiinni pöydänjalkaan ja kieltäydyn lähtemästä.
eilen alko taas koulu, ja siirryin uudelle luokalle. onneks tunnen jo entuudestaan osan niistä tyypeistä ni ei ahdista kovin paljoa. uudel luokalla on 9 korealaista, 2 kiinalaista, thaimaalainen ja minä ainoana korkeenenäsenä. meidän 'pää'opettaja on semmoi nuori aika hiljanen nainen, iitsuka-sensei, joka aina ärähtää jos joku tulee myöhässä. siitä huolimatta se vaikuttaa ihan sympaattiselta tyypiltä. sitten tänään oli toinen opettaja, yasukawa-sensei, joka myöskin oli aivan symppis, n. nelikymppinen nainen. sitten meidän kolmas opettaja on sama nakamura-sensei joka mua opetti jo viime vuonna, jee.
laskin, että mulla on koulua jälellä enää 1 kuukaus ja 1 viikko. ihan hirveetä, pitää koittaa laittaa turbo-oppimisvaihe päälle koska tuntuu etten oo viel oppinu paljoo mitää enkä suostu palaamaan suomeen näin vähällä kielitaidolla!
ainiin ps. saatiin lämmitys toimimaan<3 älkää kysykö miten, koska en aio vastata. kuoriuduin kolmesta hupparikerroksesta ja nyt hillun tääl t-paidassa aivan onnellisena.
tässä vielä muutama äärimmäisen epätaiteellinen turistiotos nagoyasta: