Todelliset kasvot
Edellisessä jaksossa tapahtunutta: Sielunsyöjä Camilla oli suunniltaan vankien karattua. Hän lähti hiipimään näkymättömyysloitsun turvin nukketaloa kohti ja suunnittelemaan seuraavaa siirtoa. Tekla oli lopen kyllästynyt olemaan toimintakyvytön haamu... hän päätti palata Camillan asunnolle etsimään tämän taikavoimien lähdettä. Myrtti puolestaan uskaltautui bratzien maaperälle ja teki heidän kanssaan sopimuksen kadonneen Queenin etsintäretkestä, korvausta vastaan. Myrtti ja bratzit löysivät tuntien päästä paikan jossa Queen oli kahlittuna. Mutta bratz-jengi ei halunnut lähestyä paikkaa, sillä jotain oli tapahtunut Queenille. Tyttö oli muuttunut joksikin luonnottomaksi ja vaaralliseksi olennoksi. Myrtti halusi siitä huolimatta vapauttaa ystävänsä joka näytti kärsivän kovista tuskista, joten hän lähestyi tätä yksin. Mutta Queen käski Myrttiä pakenemaan ennen kuin olisi liian myöhäistä. Samalla hetkellä Ivy ilmestyi Myrtin taakse ja tarttui tätä olkapäästä...
Myrtti oli ollut vaarassa ennenkin, eikä hänelle ollut uusi asia että häneltä riistettiin vapaus tai häntä uhkailtiin. Jopa kipua hän oli oppinut kestämään vähän tavallista pikkutyttöä enemmän. Myrtin lyhyt elämä oli kulkenut vaarasta ja vastoinkäymisestä toiseen ja voisi sanoa, että hän oli jossain määrin jopa oppinut hallitsemaan pelon tunnetta... mikään ei kuitenkaan ollut valmistanut häntä tähän.
Oli aivan eri asia pelätä vain omasta puolestaan, kuin katsoa silmiin ystävää, joka kärsi maassa kahlittuna ja kiemurrellen kovia tuskia. Ystävä, joka oli vielä hetki sitten huutanut kivusta kuin sisuskaluja olisi vedetty ulos. Myrtin sisintä raastoi syvä huoli Queenistä, eikä Myrtti voinut ymmärtää mikä Queenin sisällä aiheutti tuon kiirastulen joka sai hänet huutamaan kuin eläin.
Pahinta oli kuitenkin se, että ilmeisesti Queenille oli tehty jotain peruuttamatonta ja kammottavaa, jotain sellaista mitä ei pitäisi pystyä tapahtumaan: hänet oli muutettu hirviöksi. Ehkä vampyyriksi, kuka tietää? Queen oli hetki sitten voihkinut kivusta, mutta nyt tytön silmät paloivat odottavasti, ahneesti kuin saaliin syömistä odottavalla pedolla. Pelko tätä tuntematonta ja epäluonnollista kohtaan sai Myrtin vapisemaan ja olisi laukaissut alkukantaisen pakenemisvaiston, jos Myrtin olkapäästä ei olisi pidetty niin lujasti kiinni. Nainen oli mitä ilmeisimmin Queenin sisko - ja jos hän kidutti omaa siskoaan näin pahasti, Myrtti ei osannut edes kuvitella mitä tuo nainen voisi tehdä hänelle. Myrtti ei kuitenkaan päässyt pakenemaan tilanteesta, joten hän ei voinut kuin odottaa mitä nyt tapahtuisi.
Ivy: No, etkö aio esitellä tyttöystävääsi minulle? Et kertonut että olit kutsunut vieraita.
Queen: *muristen matalasti* Minä... Vihaan.. Sinua!!
Ivy: Hahhah! Tuo ei minua pelota lainkaan sisko-kulta! *Ivallisesti*
Myrtti: *vapisevalla äänellä* Pyydän anteeksi, arvoisa rouva, että tunkeuduin alueellenne... *Myrtti nielaisi ja yritti olla huohottamatta pelosta* Minä vain.. Olen Mytti ja Queen on ystäväni, tahtoisin hänet takaisin!
Ivy purskahti nauruun.
Ivy: Shanellako ystäviä? Ja tulit hakemaan hänet takaisin? Hahhah, miten liikuttavaa!
Myrtti: Shanella?
Queen: *anovasti* Päästä Myrtti menemään Ivy, älä kosta hänelle minun syntejäni.
Myrtti: Syntejä?
Ennen kuin Ivy ehti vastata seisoi Jade äkkiä heidän vieressään.
Jade: Päivää, ma'am. Pyydän anteeks että keskeytän, teil on selvästi tilanne tässä päällä.
Jade: Pahoittelen mun ja jengin tunkeutumista aluelleenne ma'am, mutta tää Myrtti-pieni tässä palkkas meidät etsimään tuon - arvatenkin rouvan omaisuutena pitämän... leikkikalun. Joten me ei voida poistuu ennen ku saadaan maksu meidän diilistä. Ymmärtänette ongelmamme, ma'am.
Ivy: Näköjään teillä on paremmat käytöstavat kuin näillä ipanoilla. En aio kuitenkaan luopua tytöstä. Hän on minulle velkaa, hän kuuluu minulle. Ja tämä toinen hupakko ei vielä ymmärrä kenen kuvioihin on juuri sotkeutunut aikomalla varastaa minun omaisuuttani. *ote Myrtin olkapäästä tiukkenee pahaenteisesti* Joten mitä ehdotat?
Jade: Vaihtokauppaa. Arvoisa rouva voi pitää tän Myrtin itsellään ja me bratzit saadaan poistuu ja olla rauhassa. *hymyilee ilkikurisesti ja jatkaa Myrtille* Tää kuittaa sun velan meille ja rouva tässä voi päättää sitten jatkotoimista sun osalta, vai mitä Myrtsy?
Myrtti: Mitä!?
Ivy naurahti.
Ivy: Melko kieroa peliä pelaatte. Pidän siitä. Sovittu.
Myrtti: Hei! Ei näin saa tehdä!
Queen mulkaisi Jadea murhaavasti.
Myrtti: ...Ja-Jade?
Jade: Älä oo katkera, darling, sä löysit mitä etsit ja maksoit velkas - nyt me likat aiotaan olla ulkona tästä kuviosta. Adios!
Sen sanottuaan Jade kumarsi Ivylle liioitellun kohteliaasti ja marssi jenginsä kanssa pois. Myrtin sisällä tuntui raskaalta kuin hän olisi nielaissut kiven. Vaikka hän ei uskonutkaan bratzien tulevan apuun, oli se paljon pahempaa joutua heidän pettämäkseen. Olisi pitänyt tietää ettei heihin voinut luottaa!
Myrtti oli nyt aivan yksin ja katsoi pelokkaana Ivya. Tämä hymyili pahaenteisesti. Queen näytti lohduttomalta kuin aavistaen siskonsa aikeet.
Ivy: Myrtti, sehän sinun nimesi oli. En minä tarvitse sinua mihinkään, aion päästää sinut menemään.
Myrtti yllättyi täysin.
Myrtti: Siis aiot.. mitä?
Ivy päästi irti Myrtin olkapäästä ja käveli Queenin luo.
Ivy: Mutta Queen tarvitsee sinua. Hänellä on jano.
Queen: Ei.. en tahdo sitä! Älä!!
Myrtti seisoi lamaantuneena, järkyttyneenä.
Ivy: Katsos, Queen on aivan äskettäin muuttunut kuolemattomaksi, mutta hän ei ole saanut vielä maistaa oikeaa ravintoa. Jano.. on niin voimakas vastasyntyneelle vampyyrille että se on tuskallista.
Ivy selitti rauhalliseen sävyyn vinosti hymyillen, laskien kätensa samalla Queenin aloillaan pitäville kahleille. Queenin silmät muttuivat jälleen kiivaiksi, pedon silmiksi, jotka lukittuivat Myrttiin.
Ivy: Siksi on turvallisempaa sinun kaltaistesi kuolevasten kannalta että hän on kytkettynä.
Ivy: Mutta koska satuit paikalle, voin antaa siskolleni pienen oppitunnin vampyyrina olosta. *alkaa hitaasti avata kahleita*
Myrtti alkoi perääntyä. Hän ymmärsi että hänen edessään seisoi kaksi vaarallista olentoa joiden kanssa ei voinut neuvotella. Queen ei ollut enää hänen ystävänsä, vaan saalistaja joka janosi hänen vertaan.
Ivy: Annan sinulle minuutin etumatkaa, sitten päästän hänet irti.
Ivyn silmät kertoivat ettei Myrtillä ollut mitään mahdollisuuksia. Tyttö kääntyi ja juoksi metsään niin kovaa kuin jaloistaan pääsi.
Myrtti juoksi, kiisi, ravasi läpi metsän niin kovaa kuin pystyi, mutta kaikki tuntui hänestä kuin hidastetulta filmiltä. Jokaisella sydämen lyönnillä hän pelkäsi että Queenin torahampaat iskeytyisivät hänen kaulaansa.
Joka hetki saalistaja oli lähempänä ja Myrtin aika alkoi olla loppu.
Queen haistoi veren, pelon, kauhun ja epätoivon.. ne kaikki yhdessä, saalistuksen hurmio, se oli ainoa asia mikä häntä kiinnosti.
Hän yritti ajatella Myrttiä, ystäväänsä... "Tapa." "Raatele." "Tyydytä verenjanosi" käski Ivyn veri hänen suonissaan. Tätä käskyä hänen oli pakko totella.. eikä vain pakko, hän HALUSI totella. Käsky, polte kehossa, oli raivokas ja määräävä, mutta myös hänen janonsa oli samaa mieltä.
Queen ymmärsi ettei ollutkaan voimakas ja voittamaton Saalistaja kuten hän oli ensin luullut. Hän oli kuhnuri, lakeija, orja. Himojensa talutushihnassa, Ivyn mitätön alamainen. Pelkkä säälittävä sätkynukke.
Ei. Queen ei ollut eläessään suostunut mielistelemään eikä ottamaan käskyjä toisilta..eikä hän aikonut alkaa siihen kuoltuaankaan. Mutta Ivyn veri oli voimakkaampi, se nauroo hänelle, se pilkkasi hänen heikkouttaan. Kun Queen olisi saanut maistaa oikeaa verta.. sitten, sitten hän ei enää tyytyisi tähän rooliin. Hän kostaisi. Hän nousisi vielä. Mutta ensin...
Queen pääsi vihdoin sopivalle etäisyydelle ja hyppäsi valtavalla loikalla Myrtin päälle.
Tyttö kiljui ja kaatui sammalikkoon. Myrtti kääntyi vaistomaisesti kohtaamaan kauhun. Hän yritti perääntyä pakoon, mutta ei ehtinyt nousta pystyyn ennen kuin Queen tarrasi Myrttiin ja lukitsi hänet alleen. Queen ärisi ja vampyyrin paljastetut hampaat alkoivat hamuta kohti Myrttiä.
Myrtti sulki silmänsä. "Yksi puraisu, sitten kaikki olisi ohi." hän ajatteli kauhuissaan.
Mutta jotain tapahtui. Kädet tarttuivat joka puolelta Queenin, ne pitivät pedon paikoillaan.
Vihainen vampyyri karjui, kun jälleen kerran häntä estettiin tyydyttämästä läpitunkevaa sietämätöntä janoa. Bratzit kahlitsivat pedon tottuneesti käsiraudoilla ja köysillä.
Myrtti avasi silmänsä ja näki, että bratz-jengi piti Queenin aloillaan.
Myrtti tuijotti Jadea ihmeissään ja yllättyneenä, mutta tämä vain iski hänelle silmää.
Jade: Kuten sanoin, oot lempi-pallopääni Myrtti. Meitä luotettavampia mimmejä et löydä mistään, kultaseni.
Camillan asunnolla:
Tekla oli saapunut Camillan maanalaiseen kammioon. Hänen metsässä kuulemansa näkymättömät askeleet eivät olleet seuranneet, joten haamu oli jatkanut matkaansa. Camillaa ei näkynyt missään ja Tekla hiipi hiljaa luolaston poikki, sinne missä oli nähnyt loitsukirjan.
Tekla katseli kunnioittavasti vanhaa opusta. Kyllä, tämä sen oli pakko olla, tässä siis lepäsi Camillan voimien salaisuus. Ja tällä kertaa Tekla voisi hyötyä siitä jotain.
Haamu ojensi kättään ja juuri kun hän oli koskettamaisillaan kirjaa maailma tuntui räjähtävän.
Toisaalla:
Camilla oli saapunut nukkien asuinalueelle. Hänellä oli muistikuvia viime kerrasta, mutta moni asia tuntui muuttuneen, joten hänen täytyi hetki etsiä paikkaa missä nukkehylly sijaitsi.
Tyttö oli näkymättömyytensä avulla turvassa katseilta, mutta päivänvalo hermostutti. Toisin kuin tarinoissa, eivät vampyyrit oikeasti olleet arkoja valolle. He vain käyttivät pimeyttä suojanaan saalistuksessa, mikä oli järkevää koko lajin turvallisuuden kannalta. Tieto vampyyreista oli pysynyt pelkkänä legendana jo vuosisatojen ajan, ne kuolevaiset jotka saivat tietää menettivät yleensä myös henkensä. Vampyyreja ei ollut paljon, vain kourallinen, ja nämä harvat olivat levittäytyneet laajalle alueelle. Kohtaamiset vampyyrien kesken olivat siis normaalioloissa hyvin harvinaisia, eikä moni nukke joutuisi ikinä näkemään elämässään moista olentoa. Lajin harvinaisuus ja silminnäkijöiden puuttuminen ylläpitivät uskomusta siitä ettei vampyyreja ollut olemassa.
Se miksi samalle alueelle oli nyt yllättäen saapunut Camillan lisäksi joku toinenkin oli tytöstä erittäin kiehtova tilaisuus kokeilla käytännössä hänen pitkään haaveilemaansa kostoa. Jos siis Camilla ikinä pääsisi siihen saakka suunnitelmassaan. Entisaikojen vampyyrisuvut olivat kauas taakse jäänyttä historiaa ja vampyyriksi muuttumista ei enää nykypäivinä tapahtunut - tai näin Camilla ainakin luuli. Hän kun ei itsekään ollut lopulta todellinen vampyyri, vaan oli jäänyt keskeneräiseksi, ei hänellä ollut ketään keneltä kysyä. Tytön tiedot vampyyreista perustuivat lähinnä siihen mitä oli lukenut. Ja vaikka Camilla oli yrittänyt tavoittaa luojaansa vuosisatojen ajan, kaikki yritykset olivat jääneet tuloksettomiksi. Vampyyrit osaisivat piiloutua täydellisesti niin halutessaan.
Camilla tiesi että pian olisi aika kostaa. Hänen voimansa olivat vihdoin sillä tasolla että imemällä lisää sieluja hän pystyisi viimeinkin tekemään niin voimakkaan loitsun joka ravistelisi vampyyritkin piiloistaan ja paiskaisi heidät polvilleen hänen eteensä. Camilla halusi tulla vahvemmaksi kuin yksikään noista verenimijöistä, hän halusi että hänen mahtinsa saisi vampyyrit pelkäämään ja anelemaan armoa. Ja sitten... Camilla hymyili.
Camilla havahtui ajatuksistaan järkyttyneenä, sillä hän tunsi samassa että huolella hiotut suojaloitsut joita hän oli loitsukirjalleen lausunut, alkoivat purkautua. Niissä oli mekanismi jolla hän sai tiedon loitsujen särkymisestä - tai pikemminkin aktivoitumisesta. Ja nyt kirjan läheisyydessä oli selvästi joku, joka halusi varastaa tuon Camillan tärkeimmän esineen! Suojaloitsut luultavasti riittäisivät torjumaan uhkan, mutta Camilla oli niin järkyttynyt että joku oli edes vahingossa hiippaillut hänen salaiseen asumukseensa, että hän menetti hetkessä mielenkiintonsa seuraavan siirron suunnitteluun ja tulevien uhrien vakoiluun.
Camilla kääntyi kannoillaan ja lähti paluumatkalle, niin nopeasti kuin pienillä jaloillaan pääsi.
Camillan asunnolla:
Tekla heräsi. Hän makasi lattialla. Tekla rypisti otsaansa epäuskoisena. Hänhän oli haamu, ei hän yleensä torkahdellut.
Sitten hän muisti mitä oli tapahtunut. Hän oli yrittänyt koskettaa Camillan loitsukirjaa, kun äkkiä hänen ympärillään kaikki tuntui räjähtävän. Korvat menivät lukkoon, kaikki muuttui pelkäksi valoksi... Sen jälkeen hänen muistissaan oli musta aukko.
Tekla nousi istumaan.. ei, Tekla yritti nousta istumaan, mutta ei kyennyt. Hän ei voinut liikahtaakaan. Hän ei voinut edes katsoa itseään, hän pystyi näkemään vain pöydän kulman jolla loitsukirja yhä lepäsi koskemattomana, kynttelikön sekä luolan kivisen katon.
Tämäpä merkillistä! Hänhän oli haamu, ei häntä voinut vahingoittaa! Eihän häneen voinut edes koskea jos hän ei itse sitä halunnut!
Tekla yritti uudelleen nousta ja tällä kertaa hän keskitti tahdonvoimansa siihen, vähän kuten silloin jos halusi oikeasti liikuttaa esineitä. Mutta edelleenkään hän ei kyennyt nousemaan lattiasta, hänestä tuntui kuin hänet olisi liimattu siihen kiinni. Haamua alkoi hieman huolestuttaa. Oliko Camillan loitsu tehnyt hänelle jotain? Muutakin kuin muistinmenetyksen. Oliko hän jotenkin... muuttunut? Tekla yritti ja yritti, mutta sillä ei ollut mitään vaikusta. Niinpä hän luovutti, oli pakko vain odottaa mitä tapahtuisi.
Sitten hän kuuli kiihkeät askeleet jotka lähestyivät. Sen täytyi olla Camilla. Ehkä noita oli huomannut että Tekla oli laukaissut suojaloitsun.
"Voi hitto!" Tekla ajatteli. Sekin vielä. No, ainakin hän saisi vihdoin tavata tuon vastustamattoman kiinnostavan olennon, jota syystä kaikki pelkäsivät. Kohta hän näkisi mitä tapahtuisi. Jos hänen elämänsä haamuna oli ohi, niin ainakin viimeiset hetket olisivat sentään jännittäviä.
Askeleet hidastuivat, sitten pysähtyivät. Tekla ei vieläkään nähnyt tulijaa siitä kulmasta missä hän makasi.
"Olet... sinähän olet..." kuuluvat lapsen äänellä lausutut epävarmat sanat ja askeleet tulivat lähemmäksi.
Camilla: Olet haamu. *kiinnostuneesti*
Tekla: Niin olen. Ja voisitko kertoa, mitä ihmettä minulle on tapahtunut?" *hivenen töykeämmin kuin oli tarkoittanut*
Camilla nauroi heleällä pikkutytön äänellään, se kuulosti yhtä aikaa sekä suloiselta että sieluttomalta.
Camilla: Sinä se siis päästit minun vankini menemään? Tunsin sinun tuoksusi huoneessani. Ja ajattelit noin vain pihistää loitsukirjanikin? *ilkikurisesti* Olet nenäkäs pikku-kummitus.
Camilla siirtyi niin että pystyi katsomaan Teklaa suoraan silmiin.
Camilla: Olet pelkkä eilisen varjo, et mikään uhka minulle. Tuollaisia minä pyörittelen pikkusormellani. Ei sinulla poloinen ole mitään mahdollisuuksia minua vastaan. Miksi edes kuvittelit että voisit onnistua varastamaan minulta toistamiseen?
Camillan äänensävy vaihtoi viimeisen sanan kohdalla leikkimielisestä jäätäväksi.
Tekla tuijotti tyttöä pelottomasti. Täysin vilpittömästi haamu vastasi:
Tekla: Ei se niin ole. Minä halusin tulla keskustelemaan kanssasi. Tahtoisin että opettaisit minulle magiaa. Haluan vihdoin olla enemmän kuin pelkkä jäänne menneisyydestä. Haluan että olemassaolollani on joku merkitys. Aivan samantekevää olenko sankari vai pelätäänkö minua, mutta haluan olla taas olemassa. Haluan olla JOKU. Olisiko se mahdollista?
Tekla ei pystynyt peittämään kasvavaa innostusta äänessään.
Camilla hätkähti. Hetken noita seisoi aivan hiljaa ja tuijotti epäuskoisena ja miettiväisenä Teklaa. Sitten Camilla vastasi vakavalla äänellä:
Camilla: Se on mahdollista. Mutta... Vain siinä tapauksessa jos sinä hankit minulle sieluja. Tarvitsen paljon, paljon sieluja.
Camilla tuijotti Teklaa järkähtämättä syvälle silmiin.
Camilla: On tulossa sota. Minä aloitan sodan, jonka minä aion myös voittaa. Se vaatii uhreja, rituaaleja, verta ja kuolemaa. Jos osoitat minulle arvosi, voin antaa sinulle uuden elämän. Oletko mukana?
Tekla hymyili.
~ Jatkuu seuraavassa jaksossa ~
- - -
No niin, pitkästä aikaa tarina jatkuu! Ainakin vähän eteenpäin. Kirjoitin alkupuolen jo marraskuussa, silloin kun tein tarinani edellisen jakson. Kuvasin myös samalla tämän jakson alkuosan joten ajattelin, että saan ehkä parissa kuukaudessa seuraavan tehtyä. Sitten tulikin muuta ja meni valitettavasti 5kk. :P Kyllä tämä tarinoiden tekeminen on jäätävän hidasta. Silti niin älyttömän antoisaa, että en millään malttaisi lopettaa kun alkuun pääsen! Haluaisin tehdä vaikka kuinka paljon myös taustatarinoita sekä esitellä hahmoja lisää, mutta mikään aika ei tunnu riittävän kaikille mielenkiintoisille projekteille. :D Se on kyllä sääli. Mutta yritän jatkaa nukketarinaani aina kun vain mahdollista ja aina kun jaksan, ei ole tarkoitus lopettaa sitä vaikka tahti on hidas.
Toivottavasti teitä lukijoita ei liikaa puuduta tämä verkkainen eteneminen ja loputon dramaattisuus. xD En voi mitään että tykkään tehdä tällaisia katkeransuloisia sadistisia nukkejuttuja ja pahoittelut jos se jotakuta haittaa tai jos menee överiksi, hah hah! xD Välillä mietin että hei, tämäpä on hyvää tekstiä, sitten hetken päästä ajattelen että ei hitto tämähän on yhtä saippuaa vain! :D Niin on tosi vaikeaa oikeastaan tietää missä menee se hyvän ja huonon maun raja, koska omaa tekstiä arvioi ihan oman fiiliksen mukaan. Toisaalta, tykkään tehdä tosi mauttoman huonoja juttujakin ja vielä aivan tarkoituksella, että kyllä tämä minun pöljä ja vähän alatyylinen "osaaminen" taitaa näkyä kaikessa tekemisessäni. :D
Toivottavasti nautitte edes hitusen tämän jakson lukemisesta, voin jopa vakuuttaa että minusta oli ainakin tosi hauskaa sitä suunnitella ja toteuttaa. ^.^ Rakastan nukkejani, tykkään kuvailla niitä, editoida niitä, leikkiä ja tarinoida niillä ja ihan vain katsella ja asetella niitä. Nuket ovat uskomattoman sielukkaita olentoja noin elottomiksi esineiksi, vai mitä? ^^
Nähdään taas ensi kerralla - todennäköisesti jossain päättömässä jutussa jonka keksin tänne blogiini pökäistä. Tsaukki!