Nov 15, 2008 20:46
Petri Hiltunen ei näytä yhtään niin korstolta luonnossa, kuin miltä se näyttää kuvissa. Kävin tänään katsastamassa miehen haastattelun Turun sarjakuvakerhon festareilla. Tarttui yksi kaipailemani albumi mukaan, mutta eipä Hiltusta ollut sielläkään myynnissä niin paljon kuin olisin toivonut. Miksei ne albumit, jotka haluaisin, ole ikinä missään!
Muutoin on ollut ostosten kanssa onnea. Löysin viimeinkin itselleni nätin mustan polvihameen vanhan hajonneen tilalle. Miten tällaisen vaatekappaleen löytäminen saattoi olla niin vaikeaa? Nyt pitäisi vaan metsästää jostain mukava villatakki tai vastaava kohtuuhintaan. Vanha alkaa olla menettänyt muotonsa ja venynyt merkilliseksi, ja takkejahan tarvitaan meidän arktisen ilmanalan luokassa.
Väsyttää, kun koko ajan pitää olla tekemässä asioita. Nytkin aion seuraavaksi kaivaa php tutoriaalit esiin ja täyttää tietämyksestä ne aukot, jotka on jääneet koulutunneilta. Flashiakin pitäisi treenata, mutta kun tutoriaalit on hidasta puhaa. Piirtää pitäisi ihan älyttömästi ja sitten pitäisi tehdä nettileiskaa kouluun. Lisäksi pitäisi suunnitella visuaalista ilmettä yhteen css-sivuun, joka päätettiin tehdä Sannan kanssa. Kirjoittaakin haluaisin taas, kun koko ajaan tulee uusia ideoita juoniin. Mutta kun ei kerkeä, pitäisi saada lisää tunteja päivään.
Työharjoittelupaikan sain nyt lyötyä lukkoon OSG Digitalin kanssa, joka on alueen suurin sisältötuotannin firma. Odotan jännityksellä, millaista siellä tulee olemaan.
Olen ihan rakastunut Värttinään, mahtavaa musiikkia ja ne sanoitukset on vallan ihania.
Joo...Olisikohan siinä ollut kaikki tällä kertaa.