(no subject)
Tota joo.. Kirjotin viimeks viime kesäloman lopulla tänne jotaan. Nyt on niin ku seuraavan kesäloman puoli väli.
Oon aika eksyksissä, ollu koko vuoden. Henkisiä kasvukipuja, en haluu olla näin vanha, en haluu näin paljon vastuuta enkä näin paljon muutoksia elämään. Vihaan muutoksia, tuntuu et kaikki tuttu ja turvallinen jää taakse eikä tiedä mitä edessä on. Mua ahistaa kirjotukset ja opiskelemaan hakeminen ja meneminen niin paljon etten pysty vaan ajattelemaan koko asiaa. Siks kevään kirjotukset jäi kirjottamatta eikä koulusta tullu viime vuonna mitään. Ahistaa se että pitää osata ja saavuttaa jotkut hiton tavotteet mitä kaikki sulta odottaa, mitä sä ite odotat, mitä sulta edellytetään että oot tarpeeks hyvä jatkamaan elämää ja menemään eteenpäin. Mä vaan kieltäydyn ajattelemasta, kieltäydyn tekemästä, lykkään eteenpäin, yritän unohtaa, välttelen niin paljon kun vaan mahollista ja enemmänkin. Nyt on kesäloma ja käyn töissä, oon tietonen siitä että mua odottaa syksyllä mantsan ja enkun kirjotukset ja hitonmoinen määrä kursseja jotka on jääny suorittamatta. Kevät oli ihan kamala koulun kannalta, olin peiton alla piilossa niin paljon ku mahollista ja suljin silmäni kaikelta suorittamiselta, kurssit jäi tekemättä ja kirjotukset kirjottamatta, vanhemmat haukku ja vietinki sit Nikolla tosi paljon aikaa, pakenin kaikkea mahdollista. Niko sai usein pakottaa mut kotiin ja oli tosi huolissaan ku pysyny oikeen kasassa ja kaikki asiat jäi tekemättä. Kieltäydyin lukemasta kirjotuksiin ja kokeisiin, vasta loppu keväästä taisin saada suoritettua pari ussan kurssia ja olinkin niissä sit ihan perfektionisti. Tiedän et sama paniikki iskee syksyllä ja tuun olemaan ihan yhtä ahistunu ja enemmänki. Pelottaa vaan tosi paljon.
Kotoota ei saa enää mitään tukea mihinkään, ne olettaa mun jo olevan niin vanha että pärjään omillani ilman minkäänlaista kannustusta tai huolenpitoa, mutta ne pitää kyllä tarkasti huolen siitä että oon tietonen mitä kaikkea ne multa odottaa, miten mun pitäis elää ja millanen olla. Haukkuja saa, kehuja ei. Olo on aika orpo. Kavereita ei nää nii usein ku haluis, ihmiset katoo lukiosta jonnekki muualle ja ens vuos siel tulee olemaan aika tyhjää :I
Tekis mieli piiloutua koko maailmalta, vähän liian raskas olo jaksamaan mitään.
Muuten menee sinänsä ihan hyvin, lukuun ottamatta helvetin isoa opiskelu-, elämä- ja kasvamisahdistusta. Oon töissä, mikä on ihan sika kiva. Olin mökillä viikon Nikon, Reijan, Tommin, Riian yms. ihmisten kanssa<3 Aivan ihanaa. Sen jälkeen viikko meni riparilla avustajana jossa oli mielettömän hauskaa ja heinäkuun vikaks viikoks mennää Nikon mökille sen perheen kanssa. Nyt viikkoon niil ei oo ketää kotona eikä meilläkään, joten saadaan olla ihan rauhassa, tosin suurin osa ajasta menee molemmilla töissä, mut silti tosi ihanaa. Huomen nään taas Tiinua<3 Värjään sen hiukset ja tiistain meen pitkästä aikaa käymään kirkolla jos siihen ei tuu tyvuoroa. Torstaina ja perjantaina suoritan autokoulun kakkosvaiheen. Jei.
Kaipaan kavereita, on ikävä ihmisiä, ikävä kaikkea, pelkään tulevaa, kammoan lukion jälkeistä aikaa, voin pahoin ku ajattelen sellasta. Haluun ihmisten keskelle, tuttujen ihanien kavereiden keskelle, en puoli tuttujen joiden kaa ei osaa jutella ja joiden kaa pitää sosialisoida, joiden seurassa tuntee olevansa huono ja ulkopuolinen.
Elämä on kallista, elämä maksaa. Se on suosta.
Jep. Mut joo, sisästä huutoa ja kiljuntaa lukuun ottamatta kai mä ihan hengissä oon.
Oon aika eksyksissä, ollu koko vuoden. Henkisiä kasvukipuja, en haluu olla näin vanha, en haluu näin paljon vastuuta enkä näin paljon muutoksia elämään. Vihaan muutoksia, tuntuu et kaikki tuttu ja turvallinen jää taakse eikä tiedä mitä edessä on. Mua ahistaa kirjotukset ja opiskelemaan hakeminen ja meneminen niin paljon etten pysty vaan ajattelemaan koko asiaa. Siks kevään kirjotukset jäi kirjottamatta eikä koulusta tullu viime vuonna mitään. Ahistaa se että pitää osata ja saavuttaa jotkut hiton tavotteet mitä kaikki sulta odottaa, mitä sä ite odotat, mitä sulta edellytetään että oot tarpeeks hyvä jatkamaan elämää ja menemään eteenpäin. Mä vaan kieltäydyn ajattelemasta, kieltäydyn tekemästä, lykkään eteenpäin, yritän unohtaa, välttelen niin paljon kun vaan mahollista ja enemmänkin. Nyt on kesäloma ja käyn töissä, oon tietonen siitä että mua odottaa syksyllä mantsan ja enkun kirjotukset ja hitonmoinen määrä kursseja jotka on jääny suorittamatta. Kevät oli ihan kamala koulun kannalta, olin peiton alla piilossa niin paljon ku mahollista ja suljin silmäni kaikelta suorittamiselta, kurssit jäi tekemättä ja kirjotukset kirjottamatta, vanhemmat haukku ja vietinki sit Nikolla tosi paljon aikaa, pakenin kaikkea mahdollista. Niko sai usein pakottaa mut kotiin ja oli tosi huolissaan ku pysyny oikeen kasassa ja kaikki asiat jäi tekemättä. Kieltäydyin lukemasta kirjotuksiin ja kokeisiin, vasta loppu keväästä taisin saada suoritettua pari ussan kurssia ja olinkin niissä sit ihan perfektionisti. Tiedän et sama paniikki iskee syksyllä ja tuun olemaan ihan yhtä ahistunu ja enemmänki. Pelottaa vaan tosi paljon.
Kotoota ei saa enää mitään tukea mihinkään, ne olettaa mun jo olevan niin vanha että pärjään omillani ilman minkäänlaista kannustusta tai huolenpitoa, mutta ne pitää kyllä tarkasti huolen siitä että oon tietonen mitä kaikkea ne multa odottaa, miten mun pitäis elää ja millanen olla. Haukkuja saa, kehuja ei. Olo on aika orpo. Kavereita ei nää nii usein ku haluis, ihmiset katoo lukiosta jonnekki muualle ja ens vuos siel tulee olemaan aika tyhjää :I
Tekis mieli piiloutua koko maailmalta, vähän liian raskas olo jaksamaan mitään.
Muuten menee sinänsä ihan hyvin, lukuun ottamatta helvetin isoa opiskelu-, elämä- ja kasvamisahdistusta. Oon töissä, mikä on ihan sika kiva. Olin mökillä viikon Nikon, Reijan, Tommin, Riian yms. ihmisten kanssa<3 Aivan ihanaa. Sen jälkeen viikko meni riparilla avustajana jossa oli mielettömän hauskaa ja heinäkuun vikaks viikoks mennää Nikon mökille sen perheen kanssa. Nyt viikkoon niil ei oo ketää kotona eikä meilläkään, joten saadaan olla ihan rauhassa, tosin suurin osa ajasta menee molemmilla töissä, mut silti tosi ihanaa. Huomen nään taas Tiinua<3 Värjään sen hiukset ja tiistain meen pitkästä aikaa käymään kirkolla jos siihen ei tuu tyvuoroa. Torstaina ja perjantaina suoritan autokoulun kakkosvaiheen. Jei.
Kaipaan kavereita, on ikävä ihmisiä, ikävä kaikkea, pelkään tulevaa, kammoan lukion jälkeistä aikaa, voin pahoin ku ajattelen sellasta. Haluun ihmisten keskelle, tuttujen ihanien kavereiden keskelle, en puoli tuttujen joiden kaa ei osaa jutella ja joiden kaa pitää sosialisoida, joiden seurassa tuntee olevansa huono ja ulkopuolinen.
Elämä on kallista, elämä maksaa. Se on suosta.
Jep. Mut joo, sisästä huutoa ja kiljuntaa lukuun ottamatta kai mä ihan hengissä oon.