(no subject)
Niin totanoin.. Että mitäköhän sitä nyt sanois sitte kaiken jälkeen tai itseasiassa täysin alussa ja alkutekijöissä paremmin sanottuna.
Emmie kyl vieläkään ymmärrä miten se tykästy tälläseen kilttiin ja ihan erilaiseen ihmiseen kun mitä se on ja millasien kaa se on yleensä ollu. Vieläkin ihmettelen paljon, mut emmä nyt ihan niin Hääh ja pihalla enään oo. Ei mitään hyvää ellei jotaan pahaakin, ja oikeestan aika paljon. Hyvin paljon. Pitkään aikaan tullu näin paljon paskaa niskaan yhellä kertaa, eikä koskaan oo ollu näin paljon ja pahoja ongelmia kotona. Käytännös katsoen ei ollu nähty Janin kaa kovinkaan paljon kahestaan, sillon lauantaina sillon ennen koulujen alkua ja sit joo.. Yks päivä hesassa vähän aikaa, mut siin se taitaa olakki. Muuten ollaan nähty silleen et siin on ollu sen sisko, ile, äiti, pikkusisko, pikkuveli, täti, toinen täti, mummi,
maukka(kaveri), kaverin äiti, kaverin pikkusisko tai jotaan muita satunnaisia tuttuja ja ei niin tuttuja ihmisiä. Ihmisiä kuitenkin. Joka näkemiskerrasta tullu jotaan ongelmia kotona ja keskiviikko kun nähtiin viimeks meni vähän pipariks ku sen autosta hajos putki, sit mentiin ees sun taas niitten äidin autolla ja oltiin niitten mummilla, ja sit loppuilta oltiin terveyskeskuksessa ja sen kaverilla koska Janilta meni silmät(tyhmä kun on, ei pitäis hitsata ilman suojaa) ja sit et saatiin kaverin auto käyttöön et pysty heittää mut järvenpäähän.
Nojoo. Ihan silleen jees, ollaan juteltu puhelimes aika paljon, mtu ei se näkemistä kovin hyvin korvaa. OIs kiva päästä näkeen kunnolla, ilman niin hirveesti muita ihmisiä ja silleen. Nii vielkin ihmettelen että mitäköhän tästä oikeen tulee? Silleen ihan ajatellen meitä kahta jos ei ota huomioon mitään muuta. Mut ei sais epäillä ei, se ei ensinnäkään tee hyvää ja jos ei tuu nii sit ei tuu, mut siihen asti ollaan muakan hyvällä mielellä. Nii, siis yks asia ois et ois kiva keretä näkeen, sit se näkeminen on aina säätö erikseen koska se nyt ei satu asumaan samalla paikkakunnalla. Ja nääkin asiat viel menee, ei se ois ongelma ellei tässä saman katon alla asuis ihmistä joka tekee siitä aivan helvetin ison ongelman. Se on kiva yrittää siinä nähä ja pitää yllä jotaan asiaa joka on vielä aika alkutekijöissä ja vaatii tekemistä, kun samaan aikaan toinen uhkaa että jos näätte jatkossa yhtään niin lennät ulos tästä talosta ja saat ettiä asuinpaikan muualta ja rahaahan ei tule vaikka kuinka yrittäisit. Mmm. Nice. Very nice. Mitäköhän sitä oikeen tekis? Sitä miettiny tässä silleen aika täys päiväsesti viimeset kolme viikkoa. Puhunu asiasta yhen ihmisen kaa ja toisen ja kolmannen kaa, koittanu pehmittää isiä ja puhunu äidin kaa(joka on eri mieltä kun valto, mut pahahan sen on mennä sanomaan asiaan mitään) ja yrittäny vaan miettiä päänsä puhki että mitenköhän sitä ensinnäkin jatkais ja toisekseen jaksais ilman hajoomista. Ei oikeen silleen muuta voi kun koittaa hoitaa ton koulun hyvin, yrittää pitää yllä normaalia elämää vaik ajatukset on aika sekasin ja pääs pyörii niin tuhannen monta asiaa, ja koittaa jotenki tasapainotella ton kodin kanssa ilman ongelmia. Se on se mitä mä tällä hetkellä yritän kovasti, ilman että hajoon tai väsyn, koitan olla ilonen ja ois kiva olla ilosempikin, koska oon ollu aika vaitonainen ja se häiritsee mua paljon. Yritän parhaani et jaksaisin ja oisin suht hyvällä tuulella ja vaik vuoretellen päivittäin oikeestaan itken ja nauran ihan silkasta turhautumisesta. Pakotan itteni jaksamaan ja olemaan toiveikas et jos vaikka huominen päivä ois hiukan parempi ja helpompi. Jos vaikka, toivon niin. Ajatukset ja energia menee oikeestaan aika täyspäiväsesti siihen et yritän pitää tän kaiken niin hyvin kasassa kun suinkin vaan pystyn ja venaan että se kävis pikkuhiljaa helpommaks (ei mitään hajua millon, toivottavast pikkuhiljaa koska kauheen kauaa en jaksa). Ku se on oikeestaan täysin kiinni meiän isistä, ja sitä kautta itseasias musta. Silleen et voisin saada tän toimimaan niin että se näkis ettei janin näkeminen mitenkään oo pilaamassa mun elämää ja pystyn jatkaa elämääni silti ihan normaalisti, en oo lopettamassa koulun käyntiä enkä tekemässä mutakaan typerää. Sais sen silleen todistettua sille pikkuhiljaa(menee kyl aikaa, mut kuitenkin), sit ois niin hemmetin paljon helpompaa. Nyt menee silleen paremmin et tilanne ei oo kotona niin pommin jäljiltä millanen se viel pari viikkoa sitte oli, on rauhottunu vähän, mut on edeleen ja tulee olemaan viel pitkään tosi räjähdysaltis. Silleen et jokanen tekeminen pitää miettii erikseen, et mitä uskaltaa tehä ja mitä ei, millon tulee kotiin, missä on, kenen kanssa, mitä uskaltaa sanoo ja mitä ei, ja mitä uskaltaa tehä ettei siitä tuu ongelmia.
Rasittavaa, turhauttavaa, puuduttavaa ja väsyttävää, mut toivon hartaasti että kannattavaa.
Missäköhän välissä sitä näkis jania? Missä, millon, miten ja kuinka kauan? Uskaltaakohan siitä mainita kotona ja miten sen vois hoitaa silleen helposti ettei tuu ongelmia? Missäköhän sitä olis ens viikonlopun kun ei oo porukat taas kotona ja niin kauan kun oon janin kaa nii ne ei anna mun olla yksi kotona. Mitäköhän sitä tekis, mitenköhän sitä jaksais, ja minnekköhän sitä menis. Janillahan on nyt asunto et sinne voisin mennä muuten mut siin sattuu olemaan yks helvetin iso ongelma ja se samanen ongelma asuu edelleen saman katon alla ja on edelleen mun huoltaja ja erittäin jääräpäinen sellanen. Silleen asian vois ottaa puheeks hyvin varovasti, et miten siihen suhtauduttais, mut tota joo, silleen tarkemmin ajateltuna ja harkitusti nii en taida uskaltaa. Ei viittis riskeerata enempää koska seuraavaks se sanoo ihan oikeesti näkemiin ja että pärjää yksinäs. Että tota joo, ajatukset vähän jumittaa, ja vähän enemmänkin kun vaan vähän ja kouluun piträis huomenna, ja pitäis jaksaa ja sit ois viel sellanen pikkuasia että ois ihan kiva saada pidettyä ylläkin jotaan sellasta jonka takia koituu paljon vaivaa ja haittaa, et vois välillä koittaa unohtaa sen ongelma vyyhdin ja keskittyy ite asiaan. Ja sit niihin muihinkin asioihin kuten kouluun edelleen ja sit ois sellanenkin asia kun ne älyttömän tärkeet ja rakkaat ihmiset ympärillä.
Että sellasta, ei mitään kauheen hyvää, mut huonoa ei oo niin paljon että haluisin hankkiutua koko sopasta eroon. Laitoin lusikkani tähän soppaan tietäen että siitä ei tuu kovin helppoa, en tosin arvannu että siitä tulis näin vaikeeta, mutta laitoimpa kumminkin ja pois en oo ottamassa.
Emmie kyl vieläkään ymmärrä miten se tykästy tälläseen kilttiin ja ihan erilaiseen ihmiseen kun mitä se on ja millasien kaa se on yleensä ollu. Vieläkin ihmettelen paljon, mut emmä nyt ihan niin Hääh ja pihalla enään oo. Ei mitään hyvää ellei jotaan pahaakin, ja oikeestan aika paljon. Hyvin paljon. Pitkään aikaan tullu näin paljon paskaa niskaan yhellä kertaa, eikä koskaan oo ollu näin paljon ja pahoja ongelmia kotona. Käytännös katsoen ei ollu nähty Janin kaa kovinkaan paljon kahestaan, sillon lauantaina sillon ennen koulujen alkua ja sit joo.. Yks päivä hesassa vähän aikaa, mut siin se taitaa olakki. Muuten ollaan nähty silleen et siin on ollu sen sisko, ile, äiti, pikkusisko, pikkuveli, täti, toinen täti, mummi,
maukka(kaveri), kaverin äiti, kaverin pikkusisko tai jotaan muita satunnaisia tuttuja ja ei niin tuttuja ihmisiä. Ihmisiä kuitenkin. Joka näkemiskerrasta tullu jotaan ongelmia kotona ja keskiviikko kun nähtiin viimeks meni vähän pipariks ku sen autosta hajos putki, sit mentiin ees sun taas niitten äidin autolla ja oltiin niitten mummilla, ja sit loppuilta oltiin terveyskeskuksessa ja sen kaverilla koska Janilta meni silmät(tyhmä kun on, ei pitäis hitsata ilman suojaa) ja sit et saatiin kaverin auto käyttöön et pysty heittää mut järvenpäähän.
Nojoo. Ihan silleen jees, ollaan juteltu puhelimes aika paljon, mtu ei se näkemistä kovin hyvin korvaa. OIs kiva päästä näkeen kunnolla, ilman niin hirveesti muita ihmisiä ja silleen. Nii vielkin ihmettelen että mitäköhän tästä oikeen tulee? Silleen ihan ajatellen meitä kahta jos ei ota huomioon mitään muuta. Mut ei sais epäillä ei, se ei ensinnäkään tee hyvää ja jos ei tuu nii sit ei tuu, mut siihen asti ollaan muakan hyvällä mielellä. Nii, siis yks asia ois et ois kiva keretä näkeen, sit se näkeminen on aina säätö erikseen koska se nyt ei satu asumaan samalla paikkakunnalla. Ja nääkin asiat viel menee, ei se ois ongelma ellei tässä saman katon alla asuis ihmistä joka tekee siitä aivan helvetin ison ongelman. Se on kiva yrittää siinä nähä ja pitää yllä jotaan asiaa joka on vielä aika alkutekijöissä ja vaatii tekemistä, kun samaan aikaan toinen uhkaa että jos näätte jatkossa yhtään niin lennät ulos tästä talosta ja saat ettiä asuinpaikan muualta ja rahaahan ei tule vaikka kuinka yrittäisit. Mmm. Nice. Very nice. Mitäköhän sitä oikeen tekis? Sitä miettiny tässä silleen aika täys päiväsesti viimeset kolme viikkoa. Puhunu asiasta yhen ihmisen kaa ja toisen ja kolmannen kaa, koittanu pehmittää isiä ja puhunu äidin kaa(joka on eri mieltä kun valto, mut pahahan sen on mennä sanomaan asiaan mitään) ja yrittäny vaan miettiä päänsä puhki että mitenköhän sitä ensinnäkin jatkais ja toisekseen jaksais ilman hajoomista. Ei oikeen silleen muuta voi kun koittaa hoitaa ton koulun hyvin, yrittää pitää yllä normaalia elämää vaik ajatukset on aika sekasin ja pääs pyörii niin tuhannen monta asiaa, ja koittaa jotenki tasapainotella ton kodin kanssa ilman ongelmia. Se on se mitä mä tällä hetkellä yritän kovasti, ilman että hajoon tai väsyn, koitan olla ilonen ja ois kiva olla ilosempikin, koska oon ollu aika vaitonainen ja se häiritsee mua paljon. Yritän parhaani et jaksaisin ja oisin suht hyvällä tuulella ja vaik vuoretellen päivittäin oikeestaan itken ja nauran ihan silkasta turhautumisesta. Pakotan itteni jaksamaan ja olemaan toiveikas et jos vaikka huominen päivä ois hiukan parempi ja helpompi. Jos vaikka, toivon niin. Ajatukset ja energia menee oikeestaan aika täyspäiväsesti siihen et yritän pitää tän kaiken niin hyvin kasassa kun suinkin vaan pystyn ja venaan että se kävis pikkuhiljaa helpommaks (ei mitään hajua millon, toivottavast pikkuhiljaa koska kauheen kauaa en jaksa). Ku se on oikeestaan täysin kiinni meiän isistä, ja sitä kautta itseasias musta. Silleen et voisin saada tän toimimaan niin että se näkis ettei janin näkeminen mitenkään oo pilaamassa mun elämää ja pystyn jatkaa elämääni silti ihan normaalisti, en oo lopettamassa koulun käyntiä enkä tekemässä mutakaan typerää. Sais sen silleen todistettua sille pikkuhiljaa(menee kyl aikaa, mut kuitenkin), sit ois niin hemmetin paljon helpompaa. Nyt menee silleen paremmin et tilanne ei oo kotona niin pommin jäljiltä millanen se viel pari viikkoa sitte oli, on rauhottunu vähän, mut on edeleen ja tulee olemaan viel pitkään tosi räjähdysaltis. Silleen et jokanen tekeminen pitää miettii erikseen, et mitä uskaltaa tehä ja mitä ei, millon tulee kotiin, missä on, kenen kanssa, mitä uskaltaa sanoo ja mitä ei, ja mitä uskaltaa tehä ettei siitä tuu ongelmia.
Rasittavaa, turhauttavaa, puuduttavaa ja väsyttävää, mut toivon hartaasti että kannattavaa.
Missäköhän välissä sitä näkis jania? Missä, millon, miten ja kuinka kauan? Uskaltaakohan siitä mainita kotona ja miten sen vois hoitaa silleen helposti ettei tuu ongelmia? Missäköhän sitä olis ens viikonlopun kun ei oo porukat taas kotona ja niin kauan kun oon janin kaa nii ne ei anna mun olla yksi kotona. Mitäköhän sitä tekis, mitenköhän sitä jaksais, ja minnekköhän sitä menis. Janillahan on nyt asunto et sinne voisin mennä muuten mut siin sattuu olemaan yks helvetin iso ongelma ja se samanen ongelma asuu edelleen saman katon alla ja on edelleen mun huoltaja ja erittäin jääräpäinen sellanen. Silleen asian vois ottaa puheeks hyvin varovasti, et miten siihen suhtauduttais, mut tota joo, silleen tarkemmin ajateltuna ja harkitusti nii en taida uskaltaa. Ei viittis riskeerata enempää koska seuraavaks se sanoo ihan oikeesti näkemiin ja että pärjää yksinäs. Että tota joo, ajatukset vähän jumittaa, ja vähän enemmänkin kun vaan vähän ja kouluun piträis huomenna, ja pitäis jaksaa ja sit ois viel sellanen pikkuasia että ois ihan kiva saada pidettyä ylläkin jotaan sellasta jonka takia koituu paljon vaivaa ja haittaa, et vois välillä koittaa unohtaa sen ongelma vyyhdin ja keskittyy ite asiaan. Ja sit niihin muihinkin asioihin kuten kouluun edelleen ja sit ois sellanenkin asia kun ne älyttömän tärkeet ja rakkaat ihmiset ympärillä.
Että sellasta, ei mitään kauheen hyvää, mut huonoa ei oo niin paljon että haluisin hankkiutua koko sopasta eroon. Laitoin lusikkani tähän soppaan tietäen että siitä ei tuu kovin helppoa, en tosin arvannu että siitä tulis näin vaikeeta, mutta laitoimpa kumminkin ja pois en oo ottamassa.