Let's daaaaaance!

Aug 31, 2004 19:39

Ulkona on ollut tänään melko sateista, epävakaista ja harmaata. Minun mielialani on ollut aivan toinen ^^

Aamulla päivä ei vaikuttanut vielä mitenkään erikoista. Annoin itseni nukkua seitsemään asti ja tulikin vähän kiire, mutta oli se sen arvoista. Kiskoin uudet vaatteet niskaan ja nauroin kieroutunutta naurua itsekseni. Nauru johtui kelta-pinkeistä rintsikoista, jotka tuottavat mulle jatkuvaa puhdasta iloa pelkällä olemassaolollaan, värillään ja sillä että juuri mä omistan ne. Ehkä tämänpäiväinen hilpeyteni on johtunutkin vain pinkeistä rintsikoista. xD Koulussa kuulin ilouutisen, eli että viimeistä ranskan tuntia ei ole! Jeijjee. Vaikka olen yleensä ns. “hyvä oppilas”, ranskassa en yleensä tunne itseäni kovin hyväksi.

Koko päivä meni hengaillessa ja varsinkin viikonloppusuunnitelmasoppaa keittäessä. Yleensä korkeintaan johonkin Porvooseen voi mennä sillee ”lähetää tolla dösällä ja tullaa sit joskus jollai enkä mä nyt oikeestaan tiiä mitä sit tehää”, nyt ollaan menossa Helsinkiin (+Kirkkonummelle!) tasan tuolla asenteella ja se vaan on niin ihanaa ja vapauttavaa. Lisäksi kun vielä kaikilla on ihan eri suunnitelmat, pahin oli kyllä kun kysyin Minnalta että millä se aikoo tulla ja mihin aikaan. Minna vastasi ihan vakavalla naamalla, no mikäs siinä nauramaan koska hän oli tosissaan mutta sillä hetkellä se kuulosti minulle aika hulvattomalta: ”Mä tuun suoraan tuolta Turun satamasta jollain dösällä kun mä tuun suoraan sieltä Ruotsista. Tuun varmaan aika aikasin, ehkä nähään jossain ensin?” Mietittiin Jorin kanssa lintsataanko vai eikö. Psykan opettajalla on varmaan vähän liikaa kokemusta perjantain 7. tunnin vähäisestä osanottajamäärästä, tänään hän nimittäin painotti että tulettehan sille tunnille, se on hyvin tärkeä jne. Luultavasti kuitenkin lähdemme Jorin kanssa jo 12 dösällä Porvooseen, koska jos ei lintsattais, oltais Helsingissä vasta viideltä. Ja eihän se nyt käy! Helsingissä pitää sitten pakottaa Antti lintsaamaan, tavata Jussi (ja ehkä se Minna? Ja koko maailma.) ja mennä vaateostoksille. Jussilla on _jotakin ostettavaa_ nahkavaatekaupasta. ;D Sitten pitää vielä käydä ruokakaupassa ostamassa 2 kg fetaa ja muovihaarukoita Jussin ja Dempan kanssa. Klo 18 on yleispätevä tapaaminen lasipalatsin edessä suunnilleen koko maailman kanssa. Siitä sitten Alkoon. :D Ah tämä on niin ihanaa. Sanoin äsken äidille että olen menossa Helsinkiin koko viikonlopuksi, eikä se kovin iloiselta näyttänyt mutta eipä yrittänyt estelläkään ja se on pääasia. Nyt ainoa mikä surettaa on, että Veera ja Heini eivät ole tulossa!! Äh. Ihan tyhmää. Ymmärrän kyllä järkisyyt mutta mutta silti… Tulkaa :)

Koulusta suoraan minä, Jonna, Veera ja Jenni suunnistimme Nikolaille. Ruokakaupan kautta, tietysti ;) Vietimme peli-iltaa ensin Trivial Pursuitin ja sitten hauskan Party Box - Näyttele ja Piirrä pelin merkeissä. Trivialissa olimme Jonnan kanssa joukkue ja lopulta voitimme sen, tiukan taiston jälkeen! Oli loistavaa että Jonna tiesi että Let’s Dance on David Bowien kappale ja mä tiesin että muinaiset roomalaiset kutsuivat Välimerta nimellä Mare Nostrum. Oltiin ihan villillä tuulella ja muut taisivat ehkä vähän tympääntyä meihin välillä :) Hetkellisesti väsy tarttui minuunkin, Trivialin jälkeen ei olisi jaksanut alkaa enää pelata mutta onneksi aloin koska se peli oli ihan huippu ja piristyin taas nopeasti! Tulos: Tasapeli. Jonna oli mielettömän hyvä esittämään koko ajan. Mun esitykset ei tainneet ihan vakuuttaa, esim. kyy xD No, keimailua esitin mielestäni aika hyvin. Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Pelin jälkeen seurasi lyhyt, spontaani ja läheinen jammailutuokio Niinan, Jonnan ja sateenvarjon kanssa. Sellaiset on niin parhaita <3 Nauroin tänään paljon ja aidosti, mutta sehän on vain hyvä. ^^

Kun tulin kotiin tein ranskan läksyt erittäin pikaisesti ja totesin jo tehneeni ruotsin ja matikan läksyt sunnuntaina. Siispä mitä sitä turhia päätä vaivaamaan kouluasioilla ja koneelle vaan! Tiedän että ranskaan olisi kannattanut ja pitänyt paneutua huomattavasti enemmän mutta en mä nyt oikeesti jaksa ajatella sellaisia. Tekee mieli tyhjentää pää ja olla tyhmä ja nauraa… *tirsk*

Neten kirje lähti tänään postiin. :)
Previous post Next post
Up