Jorinoita eilisestä päivistä, tuskin mitään syvällistä sisältöä. Tai eihän sitä koskaan tiedä.
Mun mielialani on ollut unconfortable nyt jo muutaman päivän... Luultavasti sen vain tekee tämä atk-luokka. En ole ollut vain tuolla mielellä montaa päivää peräkkäin. Istun nyt viettämässä kahta hyppytuntiani ennen sitä YHTÄ, ÄRSYTTÄVÄÄ PSYKANTUNTIA JOTA OPETTAJA EI ANTANUT MINULLE VAPAAKSI. Huomasin äsken että kirjaa mulla ei ole mukana, koska kotona kun etsin sitä en löytänyt ja ajattelin että se on lokerossa ja koulussa kun katsoin lokeroon se ei ollut siellä. Mystistä.
Nuhatilanne: Rään tulo on jossain määrin vähentynyt (!). Aamullakin suoritin vain "tavallisen" keskitason niiston, vaikka muutaminen edeltäneinä aamuina olen joutunut suunnilleen heräämään tavallista aikaisemmin kirnutakseni kaikki yön aikana päähän pakkautuneet ulos kaipaavat räät. Vointi muuten on tosin tänään heikompi kuin pitäisi olla, heikottaa jne muihin tosin voi vaikuttaa myös viime yön vähäiset unet. Edessä on vapaa viikonloppu jonka aikana toivottavasti tervehdyn (ainakin kuumeesta), mutta tiedän että joko A)tylsistyn ja lähden jonnekin pilaten terveyteni edelleen TAI B)alan tehdä jotain töitä kuten vammasta siivousta vapaaehtoisesti tai _pakotettuna_ ja manaan vapaa viikonloppua. Edelleen olen kuitenkin sitä mieltä että oli oikea päätös jättää Kirkkonummi nyt väliin, koska sinne on varmasti järkevää mennä vasta täysissä sielun ja ruumiin voimissa.
Eilen siis menimme Niinan ja Veeran kanssa Porvooseen. Lähtö oli aika ex tempore, ja meillä oli oikeasti mielettömän hauskaa, ainakin mulla oli. Alku oli hieman kurja, mun rakkaasta sateenvarjosta lähti irti joku osa A osasta B, mikä ei vaikuta sontsan käyttöön mutta aika ikävää se on silti. -_- No, onneksi huono enne oli väärässä. Koko päivän tuntui perjantaille, tyyliin kuin olisi vähintäänkin viikonloppu, tai oikeastaan koko koulu tai muu elämä katosi mielestäni siinä huumassa kun tajusin että mulla on rahaa ja voin surutta kuluttaa sitä! Mikä olisi parempaa lepoa ja hoitoa kiusatulle mielelle? Ja kun vielä seura oli niin kivaa ja ja... En mä tiedä, jotenkin kokonaisuus vaan tuntui kertakaikkisen onnistuneelle.
Etsin vanhoille kunnon lempparifarkuille seuraajafarkkuja, mutta totuushan on ettei sellaisia tule toisia, niinpä ostin "vaan jotkut". Vero Modasta tottakai ;) On nekin ihan kivat housut mutta... buhuhuuhhuuuu :'( Nnnniin. Seppälässa tutkin jotain perimmäistä viimeinen mahdollisuus-alehyllyä minne on työnnetty vain ne vaatteet mitä kukaan ei yksinkertaisesti osta. Löysin sieltä yksinkertaisesti ihanan (hm, vai olisiko oikea kuvaileva sana ehkä "hauska") yksiolkaimisen topin jossa menee punaisia, oransseja ja ruskeita raitoja ja se maksoi 3e. Ja sitten ostin vielä pinkit rintsikat :D Ja sitten mentiin levykauppaan ja pelkästä ostamisen ilosta ostin CMX:n Dinosaurus Stereophonicus-levyn. CMX on aina ollut mulle lähinnä "ihan kivaa" musiikkia ja nyt vaan ostin jonkun tuplalevyn yhtä äkkiä. En vielä ole kuunnellut sitä yhtään kun eilen en oikein ehtinyt, tänään aion syventyä. Toivottavasti se on hyvä. Lisäksi tietysti ostimme karkkia, viikonlopuksi. Jos tosiaan aion potea kotona yritän tehdä siitä mahdollisimman mukavaa. Jossain vaiheessa ajauduimme Heseen syömään ja Hanna tuli myös ja vietimme oikein mukavan ruokailuhetken siinä. :) Illan päätteeksi, kun ostokset oli osteltu (tai siis... Kaikki kaupat oli käyty läpi ja kaikki irtilähtevä revitty mukaan) ja bussin lähtöön vielä aikaa, päätimme tehdä yhdessä ruotsinläksyt ettei kenenkään tarvitsisi niitä yksin kotona myöhään yrittää tehdä. Menimme taas Heseen, Nikolai oikeutti oleskelumme kahvin ostolla. Hese oli aika tyhjä, saimme istuksia melko rauhassa (vieressä istui vain kovaääninen selkeästi juuri treeneistä tuleva urheilijaporukka jossa Hanna Sihlmankin oli, vaihdettiin pari sanaa siinä) ja itseasiassa se hetki oli hyvin mukava, yksi päivän mukavampia, vaikka teimmekin läksyjä. Mä olen huomannut itsestäni tämän ettei sillä oikeastaan ole paljon väliä mitä mä tarkalleen teen, vaan seura ja osittain tunnelma ratkaisee viihdynkö vai en. Esim. Montun siivous (!!!!!!!!) , sen aikana en ollut läheskään niin kilareissa kuin voisi kuvitella vaan siivoilin siellä ihan onnessani, koska yleensä aina Jorin seurassa mulla on ihan kivaa kävi mitä kävi. (Tämä EI OLLUT MYÖNNYTYS tuleviin Monttu-bileisiin, en mäkään sentään niin outo ole!!) Hesessä alkoi jo väsymyskin näkyä joissain jutuissa :)
Sieltä suoraan kirmasimme bussiin, joka myös oli yllättävän tyhjä ja rauhallinen ja matkalla aloimme keskustelemaan ihan tosissamme materialismista, spiritualismista, rahasta, kulutuksesta jne. Itseäni en osaa edelleenkään määrittää: Spiritualisti ja materialisti minussa kiskovat minua vuorotellen kumpaankin suuntaan. Toisaalta ostaminen ja tavaran omistaminen tuottaa suunnatonta mielihyvää, toisaalta tykkään antaa tavaraa, omistanikin, ja pidän henkisiä ominaisuuksia korkeassa arvossa ja tavoiteltavina. Mutta rahaan mulla on selkeä kanta: Raha ei ole itseisarvo. Jos mulla on rahaa tilillä, se tuottaa mulle iloa ei siksi että se vain itsessään möllöttää siellä, vaan siksi että tiedän että nyt mulla on resurssit hankkia itselleni lisää materiaa (tai matkustaa tms.) Jos taas olen kuluttanut holtittomasti kaiken (vakiotila), mua ei häiritse taas itsessään rahan puuttuminen, vaan ajatus että nyt en voi ostaa mitään, nyt en voi matkustaa, nyt olen riippuvainen muista. Siis toisaalta raha tuo mulle vapauden tunnetta (ei tarvitse aina kerjätä äidiltä esim. matkustusrahoja, tai oikeastaan: Koska tiedän että äiti ei mulle kuitenkaan rahoja heitä, jos mulla on rahaa se tuo mulle iloa koska mulla on ylipäänsä silloin mahdollisuus matkustaa.) Toisaalta raha antaa mulle onnen tunteen siitä, että voin milloin vain haalia itselleni lisää tavaraa. Ah. Siispä: jos saan tililleni paljon rahaa, ihanne olisi että pystyisin jättämään sinne aina edes vähän "perusturvaksi", mutta suurimmalla osalla ei ole mitään säästöarvoa vaan haluan vaihtaa typerän rahan tavaroiksi. Tässä systeemissä heikko kohta on, etten koskaan onnistu jättämään sitä omaa perusturvaani tilille. Mutta ei se oikeastaan niin vakavaa jos tili on nollilla. Mä olen tottunut.
Yhdessä vaiheessa yllätyin suuresti, sillä huomatessani että olin saanut viestin, en olisi osannut odottaa että se oli Aila Montoselta, Monninkylän kukan omistajalta jonka lapsia mun piti vahtia alkukesä mutta se sitten jäi... Se kysyi olisinko kenties kiinnostunut auttamaan niitä taas hieman ja vahtimaan lapsia joka toinen viikko tiistaina illalla pari tuntia ja joka toinen viikko torstaina. Mä itse tietysti innostuin asiasta valtavasti, mutta kun kotona kerroin tarjouksesta, Sisse ja Keero esittelivät vaihteeksi tyhmää ja ikävää puoltaan ja alkoivat esittää tympeään sävyyn väitteitä tyyliin "Kannattaako sun nyt haalia ylimääräisiä iltamenoja" "Muista että koulunkäynti on sun pääasiallinen työ" "Kyllä täällä kotonakin töitä riittäis" jne. Keskustelu paisui riidaksi joka päättyi äidin kehotukseen "painu hiiteen" ja niin sitten menin yläkertaan ja suunnilleen itkin, ja pian kunnostauduin ja yritin mennä uudestaan juttelemaan ja selvittämään asiaa koska ei ole kiva mennä nukkumaan jos on riita alla. Paitsi äidin mielestä näköjään on koska se vaan oli mennyt nukkumaan. Selevä. No, asia jäi sitten siihen ja mä itse olin ihan harmissani ja vihoissani, ei vain tuon asian vuoksi vaan ylipäänsä kaikkien meidän perheen kaunojen jotka pienikin riita aina iloisesti herättää. Tiedän ettei ne mua estäis menemästä Montosille, mutta negatiivisten kommenttien jälkeen koko asia ei enää oikeastaan houkuttanutkaan mua. Lisäksi huomasin että jumppa johon me varmaan taas mennään on tiistaisin osittain päällekkäin sen ajan kanssa jolloin mun pitäisi olla Montosilla. En ole vielä vastannut Ailalle kunnolla mitään, mutta varmaan pistän että torstait kävisivät jos "puolittainen" palvelus kelpaa. Illalla sitten suruissani mietin kovasti että tekisi mieli soittaa Antille mutta on niin myöhä etten jaksa vaivata jne, mutta juuri samalla hetkellä Antti pisti mulle viestin, ja kohta soitti, ja se puhelu kyllä nosti mielialaani jonkin verran, ainakin oli niin loistavaa kun joku vaan halusi kuunnella ja ymmärtää vaikka vaikea sellaiseen kai mitään on sanoa. Ainakin sain purkaa paineita. Mutta ei mikään puhelu voi väsyneessä ja kuumeisessa mielentilassa pelastaa minua henkiseltä kärsimykseltä. Piti vielä lukea ruotsin sanat ja väsytti ja vitutti ja pääsin unille lopulta vasta puoli kahdeltatoista. Kiva päivä sai siis kurjan lopun. Ja ärsyttävintä on, että ei tuollaisia riitoja saisi olla enää olemassakaan, ihan kuin joskus kun olin 12 tjn. Eikä pitkään aikaan enää olla riidelty, ainakaan suoranaisesti. Luulen kyllä että pirteänä ja terveenä en olisi reagoinut niin vahvasti keskusteluumme. Eli vaikka eivät Keero ja Sissekään ihan viattomia olleet, suurin osa kriisistä johtui vain mun ylireagoinnista.
HAHAA loppuun pitää kirjoittaa hauska juttu xD Viime oppilaskunnan hallituksen kokouksessa ykkösille keksittiin tyhmiä virkoja, kuten "sanomalehtipinojen suoristaja". Jere valittiin sitten atk-luokka vastaavaksi joka huolehtii ettei täällä juoda limua. MIKA TUPPURAINEN tuli äsken istumaan mun viereen koneelle ja iski samalla suurieleisesti coca-cola-pullon pöydälle. Jere juoksi myös erittäin suurieleisesti, oikeasti huolissaan ja paniikki-ilme kasvoilla paikalle, huusi "Mika! Onks toi sun! Ei täällä saa juoda limua! Nyt lähet menee täältä!" xD Te tiedätte Jeren. Siksi tilanne oli huvittava. x) Mika ei oikein tajunnut että Jerellä oikeasti on valta jopa poistaa ihmisiä jos eivät tottele sääntöjä. Hän alkoi ottaa huikkaa xD Jere tarttui Mikaan ja Ellakin juoksi paikalle: "Mika! Etsä tajuu että täällä ei saa juoda limuu!" Lopputulos: Mika heitettiin ulos ja Jere oli tyytyväisen näköinen. Ohhoh noita ykkösiä...
Nuhatilanne: Rään tulo on jossain määrin vähentynyt (!). Aamullakin suoritin vain "tavallisen" keskitason niiston, vaikka muutaminen edeltäneinä aamuina olen joutunut suunnilleen heräämään tavallista aikaisemmin kirnutakseni kaikki yön aikana päähän pakkautuneet ulos kaipaavat räät. Vointi muuten on tosin tänään heikompi kuin pitäisi olla, heikottaa jne muihin tosin voi vaikuttaa myös viime yön vähäiset unet. Edessä on vapaa viikonloppu jonka aikana toivottavasti tervehdyn (ainakin kuumeesta), mutta tiedän että joko A)tylsistyn ja lähden jonnekin pilaten terveyteni edelleen TAI B)alan tehdä jotain töitä kuten vammasta siivousta vapaaehtoisesti tai _pakotettuna_ ja manaan vapaa viikonloppua. Edelleen olen kuitenkin sitä mieltä että oli oikea päätös jättää Kirkkonummi nyt väliin, koska sinne on varmasti järkevää mennä vasta täysissä sielun ja ruumiin voimissa.
Eilen siis menimme Niinan ja Veeran kanssa Porvooseen. Lähtö oli aika ex tempore, ja meillä oli oikeasti mielettömän hauskaa, ainakin mulla oli. Alku oli hieman kurja, mun rakkaasta sateenvarjosta lähti irti joku osa A osasta B, mikä ei vaikuta sontsan käyttöön mutta aika ikävää se on silti. -_- No, onneksi huono enne oli väärässä. Koko päivän tuntui perjantaille, tyyliin kuin olisi vähintäänkin viikonloppu, tai oikeastaan koko koulu tai muu elämä katosi mielestäni siinä huumassa kun tajusin että mulla on rahaa ja voin surutta kuluttaa sitä! Mikä olisi parempaa lepoa ja hoitoa kiusatulle mielelle? Ja kun vielä seura oli niin kivaa ja ja... En mä tiedä, jotenkin kokonaisuus vaan tuntui kertakaikkisen onnistuneelle.
Etsin vanhoille kunnon lempparifarkuille seuraajafarkkuja, mutta totuushan on ettei sellaisia tule toisia, niinpä ostin "vaan jotkut". Vero Modasta tottakai ;) On nekin ihan kivat housut mutta... buhuhuuhhuuuu :'( Nnnniin. Seppälässa tutkin jotain perimmäistä viimeinen mahdollisuus-alehyllyä minne on työnnetty vain ne vaatteet mitä kukaan ei yksinkertaisesti osta. Löysin sieltä yksinkertaisesti ihanan (hm, vai olisiko oikea kuvaileva sana ehkä "hauska") yksiolkaimisen topin jossa menee punaisia, oransseja ja ruskeita raitoja ja se maksoi 3e. Ja sitten ostin vielä pinkit rintsikat :D Ja sitten mentiin levykauppaan ja pelkästä ostamisen ilosta ostin CMX:n Dinosaurus Stereophonicus-levyn. CMX on aina ollut mulle lähinnä "ihan kivaa" musiikkia ja nyt vaan ostin jonkun tuplalevyn yhtä äkkiä. En vielä ole kuunnellut sitä yhtään kun eilen en oikein ehtinyt, tänään aion syventyä. Toivottavasti se on hyvä. Lisäksi tietysti ostimme karkkia, viikonlopuksi. Jos tosiaan aion potea kotona yritän tehdä siitä mahdollisimman mukavaa. Jossain vaiheessa ajauduimme Heseen syömään ja Hanna tuli myös ja vietimme oikein mukavan ruokailuhetken siinä. :) Illan päätteeksi, kun ostokset oli osteltu (tai siis... Kaikki kaupat oli käyty läpi ja kaikki irtilähtevä revitty mukaan) ja bussin lähtöön vielä aikaa, päätimme tehdä yhdessä ruotsinläksyt ettei kenenkään tarvitsisi niitä yksin kotona myöhään yrittää tehdä. Menimme taas Heseen, Nikolai oikeutti oleskelumme kahvin ostolla. Hese oli aika tyhjä, saimme istuksia melko rauhassa (vieressä istui vain kovaääninen selkeästi juuri treeneistä tuleva urheilijaporukka jossa Hanna Sihlmankin oli, vaihdettiin pari sanaa siinä) ja itseasiassa se hetki oli hyvin mukava, yksi päivän mukavampia, vaikka teimmekin läksyjä. Mä olen huomannut itsestäni tämän ettei sillä oikeastaan ole paljon väliä mitä mä tarkalleen teen, vaan seura ja osittain tunnelma ratkaisee viihdynkö vai en. Esim. Montun siivous (!!!!!!!!) , sen aikana en ollut läheskään niin kilareissa kuin voisi kuvitella vaan siivoilin siellä ihan onnessani, koska yleensä aina Jorin seurassa mulla on ihan kivaa kävi mitä kävi. (Tämä EI OLLUT MYÖNNYTYS tuleviin Monttu-bileisiin, en mäkään sentään niin outo ole!!) Hesessä alkoi jo väsymyskin näkyä joissain jutuissa :)
Sieltä suoraan kirmasimme bussiin, joka myös oli yllättävän tyhjä ja rauhallinen ja matkalla aloimme keskustelemaan ihan tosissamme materialismista, spiritualismista, rahasta, kulutuksesta jne. Itseäni en osaa edelleenkään määrittää: Spiritualisti ja materialisti minussa kiskovat minua vuorotellen kumpaankin suuntaan. Toisaalta ostaminen ja tavaran omistaminen tuottaa suunnatonta mielihyvää, toisaalta tykkään antaa tavaraa, omistanikin, ja pidän henkisiä ominaisuuksia korkeassa arvossa ja tavoiteltavina. Mutta rahaan mulla on selkeä kanta: Raha ei ole itseisarvo. Jos mulla on rahaa tilillä, se tuottaa mulle iloa ei siksi että se vain itsessään möllöttää siellä, vaan siksi että tiedän että nyt mulla on resurssit hankkia itselleni lisää materiaa (tai matkustaa tms.) Jos taas olen kuluttanut holtittomasti kaiken (vakiotila), mua ei häiritse taas itsessään rahan puuttuminen, vaan ajatus että nyt en voi ostaa mitään, nyt en voi matkustaa, nyt olen riippuvainen muista. Siis toisaalta raha tuo mulle vapauden tunnetta (ei tarvitse aina kerjätä äidiltä esim. matkustusrahoja, tai oikeastaan: Koska tiedän että äiti ei mulle kuitenkaan rahoja heitä, jos mulla on rahaa se tuo mulle iloa koska mulla on ylipäänsä silloin mahdollisuus matkustaa.) Toisaalta raha antaa mulle onnen tunteen siitä, että voin milloin vain haalia itselleni lisää tavaraa. Ah. Siispä: jos saan tililleni paljon rahaa, ihanne olisi että pystyisin jättämään sinne aina edes vähän "perusturvaksi", mutta suurimmalla osalla ei ole mitään säästöarvoa vaan haluan vaihtaa typerän rahan tavaroiksi. Tässä systeemissä heikko kohta on, etten koskaan onnistu jättämään sitä omaa perusturvaani tilille. Mutta ei se oikeastaan niin vakavaa jos tili on nollilla. Mä olen tottunut.
Yhdessä vaiheessa yllätyin suuresti, sillä huomatessani että olin saanut viestin, en olisi osannut odottaa että se oli Aila Montoselta, Monninkylän kukan omistajalta jonka lapsia mun piti vahtia alkukesä mutta se sitten jäi... Se kysyi olisinko kenties kiinnostunut auttamaan niitä taas hieman ja vahtimaan lapsia joka toinen viikko tiistaina illalla pari tuntia ja joka toinen viikko torstaina. Mä itse tietysti innostuin asiasta valtavasti, mutta kun kotona kerroin tarjouksesta, Sisse ja Keero esittelivät vaihteeksi tyhmää ja ikävää puoltaan ja alkoivat esittää tympeään sävyyn väitteitä tyyliin "Kannattaako sun nyt haalia ylimääräisiä iltamenoja" "Muista että koulunkäynti on sun pääasiallinen työ" "Kyllä täällä kotonakin töitä riittäis" jne. Keskustelu paisui riidaksi joka päättyi äidin kehotukseen "painu hiiteen" ja niin sitten menin yläkertaan ja suunnilleen itkin, ja pian kunnostauduin ja yritin mennä uudestaan juttelemaan ja selvittämään asiaa koska ei ole kiva mennä nukkumaan jos on riita alla. Paitsi äidin mielestä näköjään on koska se vaan oli mennyt nukkumaan. Selevä. No, asia jäi sitten siihen ja mä itse olin ihan harmissani ja vihoissani, ei vain tuon asian vuoksi vaan ylipäänsä kaikkien meidän perheen kaunojen jotka pienikin riita aina iloisesti herättää. Tiedän ettei ne mua estäis menemästä Montosille, mutta negatiivisten kommenttien jälkeen koko asia ei enää oikeastaan houkuttanutkaan mua. Lisäksi huomasin että jumppa johon me varmaan taas mennään on tiistaisin osittain päällekkäin sen ajan kanssa jolloin mun pitäisi olla Montosilla. En ole vielä vastannut Ailalle kunnolla mitään, mutta varmaan pistän että torstait kävisivät jos "puolittainen" palvelus kelpaa. Illalla sitten suruissani mietin kovasti että tekisi mieli soittaa Antille mutta on niin myöhä etten jaksa vaivata jne, mutta juuri samalla hetkellä Antti pisti mulle viestin, ja kohta soitti, ja se puhelu kyllä nosti mielialaani jonkin verran, ainakin oli niin loistavaa kun joku vaan halusi kuunnella ja ymmärtää vaikka vaikea sellaiseen kai mitään on sanoa. Ainakin sain purkaa paineita. Mutta ei mikään puhelu voi väsyneessä ja kuumeisessa mielentilassa pelastaa minua henkiseltä kärsimykseltä. Piti vielä lukea ruotsin sanat ja väsytti ja vitutti ja pääsin unille lopulta vasta puoli kahdeltatoista. Kiva päivä sai siis kurjan lopun. Ja ärsyttävintä on, että ei tuollaisia riitoja saisi olla enää olemassakaan, ihan kuin joskus kun olin 12 tjn. Eikä pitkään aikaan enää olla riidelty, ainakaan suoranaisesti. Luulen kyllä että pirteänä ja terveenä en olisi reagoinut niin vahvasti keskusteluumme. Eli vaikka eivät Keero ja Sissekään ihan viattomia olleet, suurin osa kriisistä johtui vain mun ylireagoinnista.
HAHAA loppuun pitää kirjoittaa hauska juttu xD Viime oppilaskunnan hallituksen kokouksessa ykkösille keksittiin tyhmiä virkoja, kuten "sanomalehtipinojen suoristaja". Jere valittiin sitten atk-luokka vastaavaksi joka huolehtii ettei täällä juoda limua. MIKA TUPPURAINEN tuli äsken istumaan mun viereen koneelle ja iski samalla suurieleisesti coca-cola-pullon pöydälle. Jere juoksi myös erittäin suurieleisesti, oikeasti huolissaan ja paniikki-ilme kasvoilla paikalle, huusi "Mika! Onks toi sun! Ei täällä saa juoda limua! Nyt lähet menee täältä!" xD Te tiedätte Jeren. Siksi tilanne oli huvittava. x) Mika ei oikein tajunnut että Jerellä oikeasti on valta jopa poistaa ihmisiä jos eivät tottele sääntöjä. Hän alkoi ottaa huikkaa xD Jere tarttui Mikaan ja Ellakin juoksi paikalle: "Mika! Etsä tajuu että täällä ei saa juoda limuu!" Lopputulos: Mika heitettiin ulos ja Jere oli tyytyväisen näköinen. Ohhoh noita ykkösiä...