Aug 18, 2004 11:16
Eilisestä ehkä kerron myöhemmin jos ehdin, en nimittäin nyt tiedä toimiiko netti kotona vieläkään ja nyt koulussa tekee mieli kuluttaa tämä vapaatunti tämän päivän kirjoittamiseen ja ajatusten purkamiseen.
Mun synttärit lähestyy. Niihin on suunnilleen reilu kuukausi ja olin jo suunnilleen hylännyt kauan sitten ajatuksen minkäänlaisista kekkereistä. Keero ja Sisse eivät ikinä antaisi mun pitää juhlia tyhjässä talossa ja ainakin Onerva ja Raimo ovat aina paikalla. Ja tuntuu, ettei ketään enää nykyään kiinnosta juhlia ilman viinaa. Puhtaasti selvinpäin. Kahvittelu ja juttelun merkeissä. Tai kunnon syömisen ja syvällisempien keskustelujen. Milloin viimeksi olisi ollut sellaiset juhlat että vähintään joku ei olisi juonut? Miettikääpäs sitä. Tai uskon että olettekin miettineet koska asia on ollut tapetilla viime aikoina muutenkin. Toisaalta hirveän isolla porukalla on syvällistä keskustelua vaikea saada aikaan muutenkaan. Yhdessä vaiheessa ajattelin että kutsuisin vain muutaman tyypin pienille iltakahveille, mutta siitä kumpuaa taas tämä kenet sitten kutsun ja kenet en-ongelma, koska kutsutta jääneet loukkaantuvat kuitenkin ja toisaalta tekisikin mieli kutsua kaikki ystäväiset. Sitten taas hylkäsin koko juhla-ajatuksen. Puhuin kuitenkin koemielessä muutamille ihmisille, ainakin Niinalle, Veeralle, Jonnalle ja Jennille jotka nyt silloin sattuivat olemaan paikalla että mitä mieltä he olisivat jos pitäisimme kerrankin täysin alkoholittomat puhtaasti sosiaaliseen kanssakäymiseen ja syömiseen perustuvat juhlat. Idea saikin yllätyksekseni kannatusta! Ilmeisesti ruoka on aina hyvä houkutin. Tänään kaupassa syntyi ajatus siitäkin että pitäisimme ihan oikeat kunnon ruokajuhlat ja tehtäisiin kunnon ateria ja kaikki osallistuisi aineiden ostoon. Kuitenkin musta tuntuu, että jos nyt sitten kutsuisin ihmisiä kahville jne lopulta kuitenkin joku haluaa juoda jne. Mutta sehän ei onnistu jos ja kun Keero ja Sisse pyörivät maisemissa. Ja sitten kun ei voi juoda tuleminen tuntuisi ns. ajanhukalta ja ihmiset tulisivat vain että mä en loukkaantuisi kun olen kerran kutsunut. Ei niin! Joten ajattelin että voisin nyt sitten ihan oikeasti pitää jonkinlaiset "mehukestit" (alias sikamaiset kuka syö eniten-mässäilysyömingit) ja ne ihmiset, jotka tuntevat etteivät halua tulla, viovat täysin vapaasti jättäytyä pois jos siltä tuntuu ilman mitään tunnontuskia. Mulla ainakin toisinaan on sellainen fiilis, että "taas on tulossa jotkut juhlat, ei siellä kuitenkaan mitään uutta ole, tylsää". No, onhan tässä tosiaan vielä kuukausi aikaa miettiä. Kommentoikaa, varsinkin ne joille en ollut tästä vielä mitään puhunut! Miten ois miltäs kuulostaa...? ;D
Tänään oli koulukuvaus ja me ärsytettiin kuvaaja ja Samuli Hanski kuoliaaksi asti. Ensinnäkin yksittäiskuvien jälkeen (mun kuva oli tosi huono, ne sai katsoa sitten. Höh. No eihän sitä ole pakko ottaa) me kysyttiin mikä on kaverikuvan kaverimääräraja ja se oli kuulema 7! Voi ilon päivää! Jonna, Tytti, Veera, Jenni, Niina ja minä päätimme heti mennä kaverikuvaan ja koska se oli niin törkiän kallis, 8,90, päätimme että vain Jonna ottaa sen ja pistämme myöhemmin hinnan puoliksi ja kuvan tultua Tytin isä teettää ilmaiseksi kaikille oman kopion. Jee. :D Sateenvarjokin tuli kuvaan ja kaikenkaikkiaan se on nyt oikeasti tosi hyvä, ainakin siitä pienenä näytti. Siinä muakin hymyilytti. Kaverikuvat on parhaita! Sitten oli luokkakuvan vuoro ja me vaadittiin että A ja B saa mennä samaan, koska jotkut ryhmät on pelkkää silmänlumetta, me kaikki kakkoset ollaan yksi porukka ja sillä hyvä. (Mä olen aina ihmetellyt miten meillä voi olla niin hyvä yhteishenki mutta hienoa että on!) Samuli Hanski yritti ensin estää meitä! Olin vähän yllättynyt kun se on niin mukava ja sitten kuitenkin... Hm. Sama psykan opettajalla. Ne ei tunnu ymmärtävän että säännöistä ja totutuista tavoista voi joustaa. Samulikin kysyi että "onko se joku totuttu käytäntö täällä?" vastattiin että ei todellakaan mutta me halutaan tehdä niin! Ja sitten lopulta saatiin tehdä niin mutta oliko se sittenkään kovin järkevää, me ei mahduttu siihen mitenkään ja jouduttiin ahtautumaan tosi omituiseen kuvauspaikkaan märälle, jyrkästi alaspäin viettävälle kalliolle. Kuvaaja oli oikeasti ihan vihainen, siihen asetteluun meni niin kauan ja kukaan ei vaan totellut jne... No pääasia että nyt aalaistenkin kuvassa on KEPA!!! xD xD Lollero. Harmi että Heini ei ollut kuvauksissa... :/ Kuva tuntuu nyt jotenkin epätäydelliseltä. Kuvauksen jälkeen beeläiset meni ottamaan yksittäiskuvia, puolet aalaisista meni Monttuun pelaamaan bilistä ja me 5 tyttöä valehdeltiin Sunalle että kaikki muut on yksittäiskuvauksessa joten me ei voida pitää ruotsin tuntia. No, sitten uuden SUPERSALEN avajaisiin! Ne oli kyllä vähän pettymys. Vain hanuristi ja kakkutarjoilu. Ja ilmapalloja! Sale-ilmapallot roX! Taas tuli ikävä Heiniä, ois pitänyt ottaa kaksi palloa ja antaa toinen Heinille. ;)
Okei no nyt sitten eilisestä kun ruokaan on vielä 20min aikaa. Spontaanin suunnitelman mukaan tosiaan lähdin koulun jälkeen Porvooseen aikeena Antin näkeminen ja vielä spontaanimman suunnitelman mukaan sieppasin Jorin mukaan ja ilmoitin Antille että sitä odottaa yllätys, joka on elävä ja josta se tykkää. Harmillista että Antti arvasi heti x) Porvoossa nähtiin Inka ja mä menin tappelemaan Matkahuoltoon bussikortista. Lopputulos: Mä sain sen, mutta tympeä nainen otti ylös puhelinnumeron ja merkkasi matkaan vaan "6km" eli Kela varmaan ei sitten anna mulle kohta enää alennuksia mutta sittempähän menen tappelemaan sinne! C'mon kansaneläkelaitos gimme your best shot! Sitten Antti tuli ja menimme tietysti heti Kymppitorille. Siellä oli Sonja! :D Hän ahdisteli meitä ties millä nallepuhhenkseleillä. Kymppikseltä mukaan tarttui myös jotain valtavan hauskaa mitä en voi kirjoittaa tässä koska eräs, jota asia koskaa lukee tätä. No... LOKAKUUSSAHAN ASIA SELVIÄÄ. x) Hengailtiin siinä ja mä ajattelin nostaa rahaa että voin maksaa 75 euron velkani pois. Jumitin sitten korttini Lundin automaattiin. No, en jaksanut ryhtyä jatkotoimenpiteisiin koska olen melko varma että se lähetetään Askolan konttoriin ja saan sen sieltä joskus. Kunhan nyt menisin sinne. Ihme kyllä tapaus ei hirveästi ketuttanut mua, lähinnä harmitti hetken ja unohtui sitten. Tulen aina paljon surullisemmaksi ""pienistä jutuista"" jotka ei todellakaan ole mulle pieniä kuten jos mandariinissa on paljon siemeniä. Mitä väliä jollain kortilla. Sitten päätettiin mennä katsomaan Harry Potter! Taas jotain ihan hirveää siis. xD Mentiin ja leffa olikin hyvä! Taisiis... Jori nauroi vain bumpy ride-jutulle koko leffan, Antti nauroi kaikelle eikä ottanut elokuvaa tosissaan ja mä olin ihan fiiliksissä koska se oli oikeasti tosi hyvä! No, ei nyt ehkä parhaita näkemiäni leffoja mutta siihen nähden että odotin että se on ihan paska. Harry Potter ja Hermione on mun idoleita, RONISTA PUHUMATTAKAAN! "wha-a-aa-aaaaat, I don't wanna go the-ere!" xD Heti leffan jälkeen Antti lähti ja me lähdettiin. Näin Antin isän, joka vaikutti hieman ujolle tosiaan :) Sitten Askolaan ja väsytti hirveästi ja tajusin että pakko mennä vielä pesemään hiukset ja lukea _ranskan_ sanat. Mun lukiolaisten kirjakauppaan lähettämä asiakaspalautus oli tullut mulle! miksi?!??! Ei tajjuu. Se ärsytti. Mua ärsyttää aina, jos järjestelmä ei toimi, esim. postijärjestelmä jonka oletettavasti pitäis toimia! Sitten Keero ja Sisko sanoi mulle: "Katri hei, kiinnostaisko sua kun torstai-iltana ois ilotulituksen sm-kisat Helsingissä?" Mä olin ihan että "mitäh?!?! monelta ne on? ja monelta loppuu?" Keero virnuili ja sanoi "kymmeneltä alkaa ja...ties milloin joskus yöllä loppuu" Mä änkytin "mut mul on perjantaina kouluu..." Keero ja Sisko molemmat hyvin kysyvällä äänellä: "Niiiiiiinn..??" Sitten äiti rupesi ihan haltioituneena selittämään miten hienoja raketteja siellä varmaan on. Kyllä muakin innostaa se mutta sitten en nukkuis yhtään ja ja... Noniin, milloin se on ollut joku tekosyy?! Eli sinne varmaan mennään sitten. xD Aika yllättävää Keerolta ja Sisseltä, mutta hauskaa :D
Heini tuli kouluun ja pelaa viereisellä koneella arserace.com:ssa. En suosittele kellekään x)