Divaani tuli taloon. (+Narsistin vuodatusta livejournalistaan)

Jun 19, 2004 16:16

Äiti haluaa ostaa meille uusia huonekaluja ja minä ja Keero yritetään pakottaa se ostamaan divaani. Ja sisustusinnossa haimme vanhan rottinkisen katostaroikkuvan korituolin ja tänä iltana se pääsee varmaan taas killumaan jonnekin päin taloa.

Huomasin tuossa äsken pitäneeni livejournalia maaliskuun lopulta lähtien. Siis, siis todella kauan! Minä, joka yleensä kyllästyn kaikkeen nopeasti enkä ole ikinä pitänyt edes päiväkirjaa. Olen kirjoitellut melkein joka päivä, joskus useamminkin kuin kerran päivässä. Tekstit on toisinaan olleet tosi pitkiä eikä kukaan ole jaksanut niitä lukea, mutta minä pidänkin tätä pääasiassa itselleni, vaikka onkin hyödyllistä että siinä samassa ihmiset, joita minun elämänkulkuni kiinnostaa, ovat saaneet siitä tiedon ja käsityksen. Valehdellut en tänne ole koskaan, vaikka jotain joskus on jäänyt kirjoittamatta. Nyt kesälläkin vaikka netin käyttö muuten on aivan minimissä, tänne sitä kirjoittelee ja tuntuu tyhjältä jos ei kirjoita.

Viime yönä sain unen, tattararattaraa, puoli kuudelta. Vaikka yritin aloittaa nukkumisen siinä puoli kolme. Hyvin menee mutta menköön ja nukuttuani kuusi tuntia tunnen itseni pirteäksi eikä uni ollenkaan paena ohtaa. !

Siivosin huoneeni ja pian siivoan vessan ja laitan julisteet seinälle (KENTSU STRIXXX xD). Antti ja Aleksi tulee joko maanantaina mikä onkin sattumalta jo ylihuomenna tai sitten tiistaina tai keskiviikkona. Mie kun en oikeen tiijä. Ja nyt kun Hanna on onnellisesti sotkettu mukaan suunnitelmiin kaikki näyttää hyvältä. Ja huomenna ehkä keskiaikamarkkinoille. Taisiis luultavasti. Elämä hymyilee ja minulla on oikeasti hyvä olla.
Previous post Next post
Up