Tyttö se souteli keskellä selkää.
Koottuja ajatuksia epämääräisessä järjestyksessä. Jäsentely ja selkeä kehityskaari eivät koskaan ole vahvoja puolia, varsinkaan nyt.
Syksy on jotenkin vetänyt mehut totaalisesti minusta. On tehnyt mieli vain nukkua. Ja nukkua. Ja vältellä vastuuta ja tärkeitä asioita, jotka tekee pakon edestä dead-linen lähestyessä. Koulu, no, siinähän se. Jotenkin harmittaa että tällä hetkellä ei ole inspiraatiota, ei, edes vaikka fiilis on aika vahvasti sellainen että JOS vain keskittyisin hieman enemmän, saisin irti mielettömästi. En ole tyhmä, vaan aika laiska. Synkkyys on tehnyt minusta tavallista väsyneemmän, ja vaikka hymyilyttääkin kävellessä harmaita katuja pitkin, fiilis katoaa kun astun kotiin. Netti passivoi. Työt taas sen sijaan kulkevat aika mukavasti, viihdyn paikassa ja hiljalleen se alkaa sujua, vaikka olenkin vielä epävarma..
Osa minusta on kuitenkin hiljalleen herännyt. Olen tehnyt niitä pieniä juttuja. Kuten kananluiset korvakorut, kana-fetasalaatin ohessa. Siivotessa broileria, päätin hyödyntää myös luut ja tein kalmankatkuiset (eivät ne oikeasti haise) korvakorut. Seuraava projektini lienee Täydellinen Pikkumusta. Trikookankainen makkarankuori, pienellä hämähäkinverkkopitsitwistillä. Tai nähdessäni yksinkertaisen, valkoisesta topista leikatun riekaleen, joka kauniisti asettuu mustan makkarankuoren päälle luoden fiiliksen kylkiluista, voisi toimia pienenä väliprojektina kun etsin inspiraatiota ja potkua perseeseeni toteuttaa suunnitelman.
Minusta ehkä ihanaa että juuri nyt tunnen että olen löytänyt paikkani - jossain. Monia asioita, joissa olen vielä aika hakoteillä, mutta uskoisin, että kodiksi voin sanoa viimein erästä alakulttuuria, jossa olen viihtynyt nyt muutaman vuoden. Eilinen oli hyvä päivä. Olin onnellinen, tanssin musiikkia josta pidän, tapasin ihmisiä, joista pidin. Tunsin olevani omassa paikassani. Fyysisenä paikkana ei ehkä, mutta se yleinen fiilis mikä noista tapahtumista nousee, on henkinen koti, jonka seinien sisään on hyvä kätkeytyä turvaan, kun ulkomaailma ja vieraat ihmiset pyörittelevät silmiään selkäni takana.
Myös tatuointikuume vaivaa. Minulla on taas vaihteeksi suunnitelmia. Mitenköhän monesti olen niitä tänne listaillutkaan, ja osa niistä varmasti on muuttunut. En enää halua esimerkiksi hyönteispuutarhakättä, haluan jotain synkempää ja kauniimpaa. Synkkyys ja outous on ehkä se yhdistävä tekijä tulevissakin, niin kliseisiä kuin aiheeni ovatkin. Rintakehätatuointi on nyt päätetty. Rintojen välistä nouseva kolmion muotoinen tatuointi, jossa lempiartistini taikoo rintakehän luut tyylillään, aavistuksen luurankomaisen puun hengessä, ja ylimmillä luilla istuu kolme mustaa lintua. Toiseen käteen olen ajatellut ottaa Vincent Pricen korpin kanssa (E. A. Poe viittaus!) ja Vampira. Käteen, jossa linnunkalloinen mieheni kävelee, otan luultavasti ranteeseen linnunluurangon. Myös Dia de los muertos-henkinen sugar skull kiehtoo aiheena, mutta haluan sen tyypillisen old-school-henkisen sijaan naisen, jolla on maalattuna sugar skull-meikki kasvoille. Kenties etureisi?
Uusi rakkausbiisi. Suomiräppi, ei ehkä tavallisin valintani, mutta Ruger Hauer on onnistunut synkkyydellään kaivertamaan tien sydämeen, ja uuden levyn sinkkulohkaisu on mieletön. Mitä melankoliaa! Tulee mieleen ihan Timo. K. Mukka. Josta tulikin mieleen että Maa on syntinen laulu, olisi teatteriesityksessä. Pitää mennä, käyn nykyään aivan liian harvoin teatterissa.
Syksy on jotenkin vetänyt mehut totaalisesti minusta. On tehnyt mieli vain nukkua. Ja nukkua. Ja vältellä vastuuta ja tärkeitä asioita, jotka tekee pakon edestä dead-linen lähestyessä. Koulu, no, siinähän se. Jotenkin harmittaa että tällä hetkellä ei ole inspiraatiota, ei, edes vaikka fiilis on aika vahvasti sellainen että JOS vain keskittyisin hieman enemmän, saisin irti mielettömästi. En ole tyhmä, vaan aika laiska. Synkkyys on tehnyt minusta tavallista väsyneemmän, ja vaikka hymyilyttääkin kävellessä harmaita katuja pitkin, fiilis katoaa kun astun kotiin. Netti passivoi. Työt taas sen sijaan kulkevat aika mukavasti, viihdyn paikassa ja hiljalleen se alkaa sujua, vaikka olenkin vielä epävarma..
Osa minusta on kuitenkin hiljalleen herännyt. Olen tehnyt niitä pieniä juttuja. Kuten kananluiset korvakorut, kana-fetasalaatin ohessa. Siivotessa broileria, päätin hyödyntää myös luut ja tein kalmankatkuiset (eivät ne oikeasti haise) korvakorut. Seuraava projektini lienee Täydellinen Pikkumusta. Trikookankainen makkarankuori, pienellä hämähäkinverkkopitsitwistillä. Tai nähdessäni yksinkertaisen, valkoisesta topista leikatun riekaleen, joka kauniisti asettuu mustan makkarankuoren päälle luoden fiiliksen kylkiluista, voisi toimia pienenä väliprojektina kun etsin inspiraatiota ja potkua perseeseeni toteuttaa suunnitelman.
Minusta ehkä ihanaa että juuri nyt tunnen että olen löytänyt paikkani - jossain. Monia asioita, joissa olen vielä aika hakoteillä, mutta uskoisin, että kodiksi voin sanoa viimein erästä alakulttuuria, jossa olen viihtynyt nyt muutaman vuoden. Eilinen oli hyvä päivä. Olin onnellinen, tanssin musiikkia josta pidän, tapasin ihmisiä, joista pidin. Tunsin olevani omassa paikassani. Fyysisenä paikkana ei ehkä, mutta se yleinen fiilis mikä noista tapahtumista nousee, on henkinen koti, jonka seinien sisään on hyvä kätkeytyä turvaan, kun ulkomaailma ja vieraat ihmiset pyörittelevät silmiään selkäni takana.
Myös tatuointikuume vaivaa. Minulla on taas vaihteeksi suunnitelmia. Mitenköhän monesti olen niitä tänne listaillutkaan, ja osa niistä varmasti on muuttunut. En enää halua esimerkiksi hyönteispuutarhakättä, haluan jotain synkempää ja kauniimpaa. Synkkyys ja outous on ehkä se yhdistävä tekijä tulevissakin, niin kliseisiä kuin aiheeni ovatkin. Rintakehätatuointi on nyt päätetty. Rintojen välistä nouseva kolmion muotoinen tatuointi, jossa lempiartistini taikoo rintakehän luut tyylillään, aavistuksen luurankomaisen puun hengessä, ja ylimmillä luilla istuu kolme mustaa lintua. Toiseen käteen olen ajatellut ottaa Vincent Pricen korpin kanssa (E. A. Poe viittaus!) ja Vampira. Käteen, jossa linnunkalloinen mieheni kävelee, otan luultavasti ranteeseen linnunluurangon. Myös Dia de los muertos-henkinen sugar skull kiehtoo aiheena, mutta haluan sen tyypillisen old-school-henkisen sijaan naisen, jolla on maalattuna sugar skull-meikki kasvoille. Kenties etureisi?
Uusi rakkausbiisi. Suomiräppi, ei ehkä tavallisin valintani, mutta Ruger Hauer on onnistunut synkkyydellään kaivertamaan tien sydämeen, ja uuden levyn sinkkulohkaisu on mieletön. Mitä melankoliaa! Tulee mieleen ihan Timo. K. Mukka. Josta tulikin mieleen että Maa on syntinen laulu, olisi teatteriesityksessä. Pitää mennä, käyn nykyään aivan liian harvoin teatterissa.
Click to view