O___________________O
Right. Okei. Paniikki.
Arponen pyysi mua taas ulos, enkä mä kehannu kieltäytyä ku ois aika awkward nähä sitä myöhemmin, ku se on kuitenki meijjän jussin kaveri. Ja ei siinä, se on ihan sairaan hyvä tyyppi, tosi mukava eikä ihan pahannäkönenkään. Mut. ÄÄÄÄÄÄÄÄ! EMMÄ TIEDÄ! Joku täs jutussa saa mut oikeesti paniikkin. Ja mä en vitsaile, siis ihan oikeesti paniikkiin.
Kelasin tos viime yönä et ehkä mua oikeesti pelottaa et alan tykätä siitä ihan tosissani. Ja sit lähen Australiaan. Tieättekste? Mä en tajuu. Tää on niin mun tuuria. Miten mä aina ihastun johonki just sillon ku jompi kumpi on lähössä maasta pois. Ja tunnetustihan kaukosuhteet ei toimi. Ei mulla ainakaan. Kelatkaa nyt, kolme vuotta. Ei se ikinä tulis onnistuun. Ehkä mut on vaan tarkotettu elään yksin. Mikä on sinänsä kyllä aika helvetin masentava ajatus.
Sit yhtäkkiä rupesin kelaan et hetkinen, entä jos se ei tiiäkään et mä oon lähössä ausseihin. Tai siis, mä luulen et se tietää, mut entä jos ei tiiäkkään? Mun pitäs ehk kysyä siltä. Kosk jos se ei tiiä ni onhan tää sit aika epäreilua sitäkin kohtaan päästää tätä hommaa yhtään pitemmälle.
Juteltiin eilen facebookissa joku 6 tuntia vähän kaikesta. Ja mennään tosiaan keskiviikkona sinne syömään.
Ehkä mä vaan meen sinne ja yritän olla panikoimatta asiasta liikaa etukäteen. Go with the flow ja asiat kyl järjestyy jotenki. Ehkä.
Tää on vaan tosi outoa, koska mä en oo varmaan ikinä panikoinu mistään näin paljon ja mä en tiiä miks tää homma vaikuttaa muhun tällä tavalla. Mä en yleensä vaivaudu ottaan elämää vakavasti, ku ei siit oo mitään hyötyä. Ja nyt sit on ilmeisesti sopiva aika alkaa ajatella vakavasti asioista vai? Voi vittu mikä ajotus. Äääääääää! Miksen voi ottaa tätäkin asiaa yhtä chillisti ku otan muutki jutut? Vituttaa tämmönen paniikki.
Arponen pyysi mua taas ulos, enkä mä kehannu kieltäytyä ku ois aika awkward nähä sitä myöhemmin, ku se on kuitenki meijjän jussin kaveri. Ja ei siinä, se on ihan sairaan hyvä tyyppi, tosi mukava eikä ihan pahannäkönenkään. Mut. ÄÄÄÄÄÄÄÄ! EMMÄ TIEDÄ! Joku täs jutussa saa mut oikeesti paniikkin. Ja mä en vitsaile, siis ihan oikeesti paniikkiin.
Kelasin tos viime yönä et ehkä mua oikeesti pelottaa et alan tykätä siitä ihan tosissani. Ja sit lähen Australiaan. Tieättekste? Mä en tajuu. Tää on niin mun tuuria. Miten mä aina ihastun johonki just sillon ku jompi kumpi on lähössä maasta pois. Ja tunnetustihan kaukosuhteet ei toimi. Ei mulla ainakaan. Kelatkaa nyt, kolme vuotta. Ei se ikinä tulis onnistuun. Ehkä mut on vaan tarkotettu elään yksin. Mikä on sinänsä kyllä aika helvetin masentava ajatus.
Sit yhtäkkiä rupesin kelaan et hetkinen, entä jos se ei tiiäkään et mä oon lähössä ausseihin. Tai siis, mä luulen et se tietää, mut entä jos ei tiiäkkään? Mun pitäs ehk kysyä siltä. Kosk jos se ei tiiä ni onhan tää sit aika epäreilua sitäkin kohtaan päästää tätä hommaa yhtään pitemmälle.
Juteltiin eilen facebookissa joku 6 tuntia vähän kaikesta. Ja mennään tosiaan keskiviikkona sinne syömään.
Ehkä mä vaan meen sinne ja yritän olla panikoimatta asiasta liikaa etukäteen. Go with the flow ja asiat kyl järjestyy jotenki. Ehkä.
Tää on vaan tosi outoa, koska mä en oo varmaan ikinä panikoinu mistään näin paljon ja mä en tiiä miks tää homma vaikuttaa muhun tällä tavalla. Mä en yleensä vaivaudu ottaan elämää vakavasti, ku ei siit oo mitään hyötyä. Ja nyt sit on ilmeisesti sopiva aika alkaa ajatella vakavasti asioista vai? Voi vittu mikä ajotus. Äääääääää! Miksen voi ottaa tätäkin asiaa yhtä chillisti ku otan muutki jutut? Vituttaa tämmönen paniikki.