(no subject)
Tänään oli ihan mukava, vaikka aika outo päivä. Kävin kaupungilla, parissa kahvilassa ja muualla. Oli ihana sää, lämmin. Halkean tähän kevään odotukseen! Haluan päästä kiertelemään ympäri Helsinkiä, se on niin kaunis kaupunki. Haluan kävellä kujilla, joilla en ole aiemmin kävellyt. Se on todella mukavaa, olen tehnyt sitä aiemminkin. Aurinko vaan paistaa ja voi katsella kauppojen näyteikkunoita. Ei tarvitse ostaa mitään, itse asiassa ei tarvitse edes olla rahaa mukana.
Nykyään ahdistaa. Ahdistaa ahdistaa ahdistaa. Luojan kiitos se ei ole enää sellaista teiniangstia kuten aiemmin. Nyt se on täysin erilaista, en osaa kuvailla sitä. Ehkei se edes ole ahdistusta, kuvittelen vain kaiken. Olen siinä todella hyvä, kuvittelemisessa siis. Oikea mestari. Voin kuvitella asiat aivan erilaisiksi, eikä se ole hyvä asia. Kuvittelemisesta tulee vainoharhaiseksi ja siitä mustasukkaiseksi ja kierre vaan jatkuu. Vihaan vainoharhaisuutta, vihaan sitä silloin kun itse olen vainoharhainen tai kun joku toinen on.
Mutta tänään oli hyvä päivä, juttelin äsken tytönkin kanssa <3 ja se saa minut niin iloiseksi! Ihana ystävä. Muistan kaikki ystävyyssuhde-draamat ala-asteelta. Olen niin onnellinen, kun enää ei ole sellaista. " Oot nyt ton paraskaveri etkä mun!!!11". Siinä myräkässä lensi hopeisia sydämenpuolikkaita puolin ja toisin. Niin dramaattista, ah niin dramaattista. Jopa hilpeää :> Mutta silloin se oli aivan kauheaa, elämän loppu. On hassua, kuinka jo niin nuorena pystyy tehdä elämän pienistä asioista niin vaikeita. Haluaisin, että ihmiset aloittaisivat sen vasta vanhempana. Mutta me olemme luodut olemaan vaikeita, ei kai pieniä lapsipalleroita voi siltä estää.
Argh. Tukkikaa joku suuni, puhun taas asian vierestä.
Näin siitä yhdestä unta, voisi pysyä pois mielestäni. Olisi niin paljon helpompaa, helvetin alitajunta!
iiiiiiiiiiiih.
Nykyään ahdistaa. Ahdistaa ahdistaa ahdistaa. Luojan kiitos se ei ole enää sellaista teiniangstia kuten aiemmin. Nyt se on täysin erilaista, en osaa kuvailla sitä. Ehkei se edes ole ahdistusta, kuvittelen vain kaiken. Olen siinä todella hyvä, kuvittelemisessa siis. Oikea mestari. Voin kuvitella asiat aivan erilaisiksi, eikä se ole hyvä asia. Kuvittelemisesta tulee vainoharhaiseksi ja siitä mustasukkaiseksi ja kierre vaan jatkuu. Vihaan vainoharhaisuutta, vihaan sitä silloin kun itse olen vainoharhainen tai kun joku toinen on.
Mutta tänään oli hyvä päivä, juttelin äsken tytönkin kanssa <3 ja se saa minut niin iloiseksi! Ihana ystävä. Muistan kaikki ystävyyssuhde-draamat ala-asteelta. Olen niin onnellinen, kun enää ei ole sellaista. " Oot nyt ton paraskaveri etkä mun!!!11". Siinä myräkässä lensi hopeisia sydämenpuolikkaita puolin ja toisin. Niin dramaattista, ah niin dramaattista. Jopa hilpeää :> Mutta silloin se oli aivan kauheaa, elämän loppu. On hassua, kuinka jo niin nuorena pystyy tehdä elämän pienistä asioista niin vaikeita. Haluaisin, että ihmiset aloittaisivat sen vasta vanhempana. Mutta me olemme luodut olemaan vaikeita, ei kai pieniä lapsipalleroita voi siltä estää.
Argh. Tukkikaa joku suuni, puhun taas asian vierestä.
Näin siitä yhdestä unta, voisi pysyä pois mielestäni. Olisi niin paljon helpompaa, helvetin alitajunta!
iiiiiiiiiiiih.