(no subject)
pari hassua tekstin pätkää.
*
Vaisu kitarasoolo aloittaa radiossa kappaleen ja vasta Benjaminin alkaessa laulamaan se vangitsee kuulian paikoilleen kuuntelemaan, mitä hänellä on sanottavana.
"This was a battle you wanted to win, but you never was the hero getting his princess in the end."
Kaisan sormet olivat ryppyiset kuin rusinat ja tiskiaine kirvelsi ihoa, mutta järjenhän jo pitäisi kertoa, että aineelle allergiset käyttävät tiskihanskoja tai ostavat toimivan pesukoneen. Tiskivettä suolasi ajoittain muutama pisara kyynelkanavien tippoja. Kaisan hiuksetkin olivat jo likaiset ja ne roikkuivat olkapäillä. Elottomina olisi väärä kuvaus, sillä Kaisa oli oppinut koulussa, että hiukset ovat luonnostaan jo elottomia.
Benjamin oli päässyt kertosäkeeseen ja Kaisa oli varma että mies tuijotti häntä, kunnes hän muisti että oli kotonaan eikä keikoilla, joissa hän kävi salaa vain nähdäkseen miten Benjaminin kasvot olivat vanhentuneet, miten nuoret, kauniit ja laihat tytöt roikkuivat hänessä ja kiljuivat hänen nimeään, sekä miten joku heitti alushousut Benjaminin jalkoihin. Ja aina Kaisa itki, itki koska hän tiesi mitä encoressa soitettaisiin, itki koska soitettavan kappaleen nimi oli Catherine ja itki, koska tiesi että Benjamin soitti sen vai siksi, että tiesi Kaisan olevan paikalla.
"You just wait, little one, because when the time is right, I'll come to that safe place of yours, and make it even more safe."
Ennen kuin kappale ehti loppua, Kaisa väänsi radion pois päältä ja jäi hetkeksi seisomaan aloilleen. Hän tuijotti eteensä, ei minnekään konkreettisesti vaan lähinnä seiniensä lävitse. Hän ei jaksanut enää itkeäkään, eikä reagoida siamilaiskissaansa jaloissaan kerjäämässä ruokaa jota ei ollut. Kaisa tajusi, että oli ollut jälleen viikon tekemättä mitään, hoitamatta itseään tai kissojaan. Ei, kissoja hän oli hoitanut. Kaisa katsoi siamilaista, joka tuijotti takaisin siniset silmät nälkäisinä. Niissä ei ollut enää kiiltoa. Kaisa kyykistyi, silitti kissan päätä ja nousi takaisin ylös. Pitäisi käydä kaupassa.
Vaan Kaisa ei arvannut, että kaupassa häntä vastaan kävelisi Benjamin. Eikä Benjamin koskaan ollut yksin.
*
Nauran typertyneelle ilmeellesi, et jaksa vieläkään uskoa että olin tosissani. Et edes vaivaudu kysymään miksi, enkä minä viitsi antaa sinulle syitä turhaan, koska et ole niitä ennenkään tarvinnut. Lasket katseesi ja ymmärrät vihdoin olla hiljaa. Kävelen ohitsesi ja sormeni hipaisevat niskaasi, pääsi nytkähtää muttei nouse enää. Näytät alistuneelta koiralta.
Tulet keittiöön vasta puolen tunnin kuluttua. Istun pöydän ääressä ja katselen vastapäistä paikkaa. Se on tietenkin tyhjä, mutta kuvittelen siihen mielummin jonkun muun kuin sinut. Käyt tietenkin istumaan siihen, luulet kai että paikalle asetettu tee on sinua varten. Lusikkani kilisee tyhjässä mukissa. Katson sinua tovin silmiin kuin haastaen, katsot takaisin etkä väistä. Huokaisen ja nousen jälleen. Piano alkaa soimaan olohuoneessa. Et seuraa perässäni, keittiössä napsahtaa teenkeitin päälle.
*
Vaisu kitarasoolo aloittaa radiossa kappaleen ja vasta Benjaminin alkaessa laulamaan se vangitsee kuulian paikoilleen kuuntelemaan, mitä hänellä on sanottavana.
"This was a battle you wanted to win, but you never was the hero getting his princess in the end."
Kaisan sormet olivat ryppyiset kuin rusinat ja tiskiaine kirvelsi ihoa, mutta järjenhän jo pitäisi kertoa, että aineelle allergiset käyttävät tiskihanskoja tai ostavat toimivan pesukoneen. Tiskivettä suolasi ajoittain muutama pisara kyynelkanavien tippoja. Kaisan hiuksetkin olivat jo likaiset ja ne roikkuivat olkapäillä. Elottomina olisi väärä kuvaus, sillä Kaisa oli oppinut koulussa, että hiukset ovat luonnostaan jo elottomia.
Benjamin oli päässyt kertosäkeeseen ja Kaisa oli varma että mies tuijotti häntä, kunnes hän muisti että oli kotonaan eikä keikoilla, joissa hän kävi salaa vain nähdäkseen miten Benjaminin kasvot olivat vanhentuneet, miten nuoret, kauniit ja laihat tytöt roikkuivat hänessä ja kiljuivat hänen nimeään, sekä miten joku heitti alushousut Benjaminin jalkoihin. Ja aina Kaisa itki, itki koska hän tiesi mitä encoressa soitettaisiin, itki koska soitettavan kappaleen nimi oli Catherine ja itki, koska tiesi että Benjamin soitti sen vai siksi, että tiesi Kaisan olevan paikalla.
"You just wait, little one, because when the time is right, I'll come to that safe place of yours, and make it even more safe."
Ennen kuin kappale ehti loppua, Kaisa väänsi radion pois päältä ja jäi hetkeksi seisomaan aloilleen. Hän tuijotti eteensä, ei minnekään konkreettisesti vaan lähinnä seiniensä lävitse. Hän ei jaksanut enää itkeäkään, eikä reagoida siamilaiskissaansa jaloissaan kerjäämässä ruokaa jota ei ollut. Kaisa tajusi, että oli ollut jälleen viikon tekemättä mitään, hoitamatta itseään tai kissojaan. Ei, kissoja hän oli hoitanut. Kaisa katsoi siamilaista, joka tuijotti takaisin siniset silmät nälkäisinä. Niissä ei ollut enää kiiltoa. Kaisa kyykistyi, silitti kissan päätä ja nousi takaisin ylös. Pitäisi käydä kaupassa.
Vaan Kaisa ei arvannut, että kaupassa häntä vastaan kävelisi Benjamin. Eikä Benjamin koskaan ollut yksin.
*
Nauran typertyneelle ilmeellesi, et jaksa vieläkään uskoa että olin tosissani. Et edes vaivaudu kysymään miksi, enkä minä viitsi antaa sinulle syitä turhaan, koska et ole niitä ennenkään tarvinnut. Lasket katseesi ja ymmärrät vihdoin olla hiljaa. Kävelen ohitsesi ja sormeni hipaisevat niskaasi, pääsi nytkähtää muttei nouse enää. Näytät alistuneelta koiralta.
Tulet keittiöön vasta puolen tunnin kuluttua. Istun pöydän ääressä ja katselen vastapäistä paikkaa. Se on tietenkin tyhjä, mutta kuvittelen siihen mielummin jonkun muun kuin sinut. Käyt tietenkin istumaan siihen, luulet kai että paikalle asetettu tee on sinua varten. Lusikkani kilisee tyhjässä mukissa. Katson sinua tovin silmiin kuin haastaen, katsot takaisin etkä väistä. Huokaisen ja nousen jälleen. Piano alkaa soimaan olohuoneessa. Et seuraa perässäni, keittiössä napsahtaa teenkeitin päälle.