Lordiakin pelottavampi hirviö: feminismi
Tänään ilmestyneessä NYT-liitteessä on kahden sivun juttu jossa haastattelija kyseli suurimmilta puolueilta suostuisivatko he lisäämään sanan "feminismi" puolueohjelmaan, jossa jo valmiiksi puhutaan tasa-arvosta. Juttu oli surullista luettavaa, ja teki minut vihaiseksi. Joten siitä tämä ilmoitusluontoinen entry:
Minä olen feministi. Kannatan tasa-arvoa miesten ja naisten välillä, kuten myös tasa-arvoa eri rotujen, uskontojen, kielten, seksuaalisten suuntausten jne. välillä. Olen sitä mieltä että kumpaakaan sukupuolta ei pitäisi korottaa toisen yläpuolelle, kuten ei myöskään yhtä uskontoa, kieltä, rotua tai seksuaalista suuntausta pidä korottaa muiden yläpuolelle. Kaikilla pitäisi olla yhdenverataiset mahdollisuudet pyrkiä toteuttamaan itseään.
Käsittääkseni suurin osa feministeistä luonnehtisi omaa feminismiään jotakuinkin samalla tavalla kuin minäkin, mutta jostain syystä monet puolueet olivat siinä käsityksessä, että feminismi on sovinismin vastakohta, eli että feministit panettelevat miehiä ja pyrkivät parantamaan naisten asemaa polkemalla miehiä alas. Miksi ihmeessä feminismistä on edelleen vallalla näin kamala väärinkäsitys? Ovatko tasa-arvon vastustajat onnistuneet propaganda-sodassa, vai mistä tämä johtuu?
Oikeastaan arvostin kaikista eniten Päivi Räsäsen (kristillisdemokraatit) vastausta: hän sanoo että hän ei halua käyttää sanaa feministi, koska "aika usein feminismiin liitetään sellaisia käsityksiä, että aborttioikeus on osa naisen itsemääräämisoikeutta". Hän ainakin on rehellinen vakaumuksestaan. Mutta sen verran abortista, että olen todella onnellinen siitä että se on laillista, koska fakta on että epätoivoiset ihmiset tekevät sen itse vaikka sukkapuikoilla, jos ei lääkäri voi tehdä aborttia. Eli koska emme voi estää ihmisiä tekemästä aborttia, on parempi antaa lääkäreiden tehdä se jos nainen sellaisen haluaa. Sama pätee huumeneuloihin - narkkarit pistävät suoneen kuitenkin, joten jakamalla puhtaita neuloja voimme edes jonkin verran estää sairausten leviämistä. (Luin Voguesta vuosia sitten, että ennen kuin abortti laillistettiin jenkeissä, jopa 10000 naista kuoli vuosittain kotona tehdystä abortista seuranneisiin komplikaatioihin.)
Muuten, netissä surffailemalla löysin "hauskan" linkin: Ladies Against Feminism. Eli organisaatio, jonka idea on toimia "as a way to publish thoughtful, biblical responses to feminism and to encourage other women in their God-given roles." Eli idea on että vaikka miehet ja naiset ovat yhtä arvokkaita, he ovat erilaisia ja heillä on erilaiset roolit, jotka jumala on heille antanut. Allekirjoitan kyllä että miehet ja naiset ovat erilaisia, mutta kyllä minun mielestäni suuremmat erot löytyvät eri yksilöiden välillä kuin eri sukupuolten välillä. Minä tykkäsin lapsena leikkiä poikien leikkejä (kiipeilin puissa, leikin aseilla ja autoilla) ja nyt olen töissä miesvaltaisella alalle, ja viihdyn erittäin hyvin. En halua hoiva-alalle töihin, tai mihinkään muuhunkaan perinteisesti naiselliseen työhön. Enkä ainakaan halua olla työttömänä kotona kasvattamassa lapsia!
Joten suurkiitos feministeille siitä, että mahdollistitte sen että sain lapsena leikkiä autoilla, ja että saan nyt työkseni leikkiä tietokoneilla, ja erityisesti siitä että ylipäätänsä saan olla töissä! Ihmiset ovat erilaisia, ja jokaisella pitäisi olla oikeus elää elämänsä tavalla joka tekee hänet onnelliseksi, riippumatta siitä toteuttaako hän perinteisiä sukupuolirooleja vai ei! Eli toisin sanoen, jos nainen haluaa olla kotona kasvattamassa lapsia, tämä pitäisi olla yhtä varteenotettava vaihtoehto kuin uran luonti. Samoin miehiä ei pitäisi pilkata siitä jos he mielummin keskittyvät lastenhoitoon kuin uran luomiseen.
(Vielä Ladies Against Feminismistä: Ihanaa! Siellä on linkkejä saiteille, jossa myydään siveellisiä uimapukuja! Mutta miksi siellä on vain naisten uimapukuja? Miksi miehet saavat uida yläkroppa paljaana? Kyllähän siinäkin paljastuvat ruumiin muodot! Mielestäni nämä miesten uimahousut ovat aivan yhtä paljastavat kuin esimerkiksi nämä bikinit. Mutta seuraava saa minut masentumaan: "There are several reasons why we believe that the use of contraception harms everyone involved. The first reason is that the use of contraception leads to abortion." Ei näin. Tähän pätee samat argumentit kuin huumeiden käyttöön - eli teinit harrastavat kuitenkin seksiä, joten tällaisesta ajattelusta ei ole muuta kuin harmia! Ei ehkäisyn käyttö johda aborttiin, vaan seksin harrastaminen ilman ehkäisyä, silloin kun ei halua lasta!)
Ensimmäiset naiset: (Helsingin Sanomat - 13.3.2005)
1906 Yleinen äänioikeus myös naisille
1907 Ensimmäiset naiskansanedustajat (19)
1926 Ensimmäinen naisministeri (Miina Sillanpää)
1981 Ensimmäinen kauppa-ja teollisuusministeri (Pirkko Työläjärvi)
1982 Ensimmäinen naispresidenttiehdokas (Helvi Sipilä)
1990 "Kuuskoski-ilmiö" (Eeva Kuuskoski haastaa Esko Ahon Keskustan puheenjohtajan paikasta)
1990 Ensimmäinen naispuolustusministeri (Elisabeth Rehn)
1991 Naisten puolue
1994 "Rehn-ilmiö" (Elisabeth Rehn selviää presidentinvaalien toiselle kierrokselle)
1995 Ensimmäinen naisulkoministeri (Tarja Halonen)
1995 Uudessa tasa-arvolaissa säädetään naiskiintiöistä
1995 Ensimmäinen naiskansliapäällikkö nimitetään oikeusministeriöön (Kirsti Rissanen)
2000 Ensimmäinen naispresidentti (Tarja Halonen)
2002 Ensimmäinen suuren puolueen naispuheenjohtaja (Anneli Jäätteenmäki)
2003 Ensimmäinen naispääministeri (Anneli Jäätteenmäki)
Pyydän kiinnittämään huomiota vuosilukuihin - harppaus vuodesta 1926 vuoteen 1981 on melkoinen! 80-luvullakin on vain kaksi mainintaa, lähes kaikki on tapahtunut 90-luvulla ja 2000-luvulla. Joten en sanoisi että feminismi on aikansa elänyt ilmiö... Pieni lähihistorian tarkastelu pitäisi riittää vakuuttamaan siitä että edelleen on työsarkaa jäljellä.
Helsingin Sanomat - Sunnuntai - 13.3.2005
"Kivat akat kyllästyvät kiukkuisiin feministeihin"
ANNA-STINA NYKÄNEN
Pitkäaikainen politiikan toimittaja Aarno Laitinen sanoo, ettei Suomessa tarvita feminististä puoluetta, koska eduskunnassa on jo nyt paljon feministejä kaikissa ryhmissä. Hänestä vihreät ovat kaikki feministejä ja demareistakin suuri osa.
"Tänäänkin kyselytunnilla puheet olivat täynnä feminististä hehkutusta. Kaikki mahdolliset kliseet kuultiin. Lohdutonta ja epätoivoista, kuinka surkeassa asemassa naiset ovatkaan! Koko ajan syytettiin yhteiskuntaa ja miehiä", Laitinen sanoo myöhään torstai-iltana.
Laitisen mukaan eduskunnan feministit vastustavat periaatteesta kaikkea miehistä, kuten ydinvoimaa, satamia, moottoriteitä, suurteollisuutta ja puiden kaatamista. He ovat tosikkomaisia, suvaitsemattomia, ahdasmielisiä, riitaisia ja suuttuvat pikkuasioista. He jyräävät muut naiset alleen ja itkettävät toisinajattelijoita. Heillä on usein väärät tiedot jopa tasa-arvoa koskevista tilastoista, hän väittää.
Pahinta Laitisen mielestä on se, että feministit pilaavat työilmapiirin. "Älykäs ja häijy nainen ei saa mitään positiivista aikaan."
Eduskunnan valiokunnissa asian käsittelyyn kuluva aika on Laitisen mukaan suoraan verrannollinen naisten määrään. Jos naisia on paikalla kaksi, aika on kaksinkertainen, jos kolme, kuluu kolminkertainen aika.
"He kuvittelevat, että känkättämällä saadaan jotain aikaan. Kivat akat kyllästyvät kiukkuisiin feministeihin, mutta eivät jaksa riidellä heidän kanssaan. Naiskulttuurissa riidanhaluiset ämmät määräävät, mitä tehdään. Miesjoukossa määräävät hauskimmat."
Laitinen kertoo, että esimerkiksi ministeri Sinikka Mönkäre käyttää rintanappia, jossa väitetään, että naisten palkat ovat vain 80 prosenttia miesten palkoista. Mönkäre on silti sanonut itse, että luku on tilastoharhaa. "Hänen täytyy olla trendissä mukana. Naispoliitikot käyttävät hyväkseen ilmeisen laajaa naistyytymättömyyttä, joka voi olla todellista tai mediavetoista, sitä en tiedä."
Laitinen on kolumneissaan aina piruillut feministeille. Nyt hän löytää fiksujakin feministejä. Esimerkiksi Anni Sinnemäki ei vastusta asioita vain ollakseen miesten kanssa eri mieltä.
Laitinen ei usko, että ruotsalaisetkaan ovat feminismistä niin innoissaan kuin Suomessa nyt luullaan. Siellä 20 prosenttia sanoo, että voisi äänestää feminististä puoluetta. "Mutta äänestäisikö? Ihmiset valehtelevat tutkimuksissa", hän sanoo.
Ihmiset leimataan Suomessa aatteen mukaan, ei osata ajatella, että feministit ajavat tiettyjä asioita, joihin voi suhtautua myönteisesti tai kielteisesti, sanoo sosiologi Arto Tiihonen. Ennen kommunisteja pidettiin epäilyttävinä ihmisinä, nyt leimataan feministejä.
Tilannetta ei helpota feministien ajatus, että henkilökohtainen on poliittista. Ulkonäkökin koetaan osaksi politiikantekoa. Puuttuu postmoderni keveys, jossa minuus ei liity virkaan. Sekä naiset että miehet laittavat koko persoonansa peliin, jos esiintyvät feministeinä. On helpompaa sanoa, että kannattaa tasa-arvoa.
Ruotsissa tilanne on toinen. Siellä jo vaalitavan takia korostuu enemmän aate.
Jotta feministinen puolue saataisiin kokoon, pitäisi sopia yhteisistä tavoitteista. Se ei olisi ihan helppoa, arvelee Tiihonen. "Poliittiseen toimintaan liittyy erimielisyys liikkeen sisällä, se vaatii pelitilaa omassa joukkueessa. Pitäisi olla feminististä poliittista debattia. Jos vastaukset ovat valmiina etukäteen, se ei onnistu."
Nyt feminististä keskustelua leimaa Suomessa Tiihosen mielestä itseluottamuksen puute ja puolustusasenne. Ei olla tarpeeksi avoimia.
Keskustelussa näkyy myös armottomuus naisia kohtaan. Kaikki naisjärjestöt vastustavat esimerkiksi osa-aikatyötä, vaikka osa naisista haluaisi sitä. Parisuhdeväkivallan sovittelua vastustetaan myös. "Se on bushilaista politiikkaa: uskotaan, että kova kuri ehkäisee ongelmia."
Suomessa feministejä leimaa Tiihosen mielestä myös tietty kalvinistisuus, ankaruus ja ilottomuus.
Miehissä feminismi voi nostaa esiin syyllisyyttä. Jokainen mies voi ajatella, että olisi voinut tehdä enemmän, sanoo Tiihonen. Miehet, joiden oma asema on heikentynyt, kokevat feminismin uhkana. Samat miehet hyökkäävät myös maahanmuuttajia vastaan.
Kuitenkin Suomessa myös tasa-arvoa kannattavat miehet voivat vierastaa feminismiä. He eivät ole saaneet sieltä tarpeeksi vastakaikua.
"Miehet toimivat jo eri tavalla kuin isänsä sukupolvi. Se on ollut iso repäisy. Mutta naiset pitävätkin tärkeänä omaa uraa eivätkä arvostakaan sitä, että mies tekee kotityötä. Miehet ovat jääneet vaille tunnustusta, jota heidän pitäisi saada", Tiihonen sanoo.
Miehet kokevat myös, että naiset ovat paremmassa asemassa esimerkiksi huoltajuuskiistoissa. Siksi jotkut feministien vaatimukset voivat tasa-arvomiehistäkin tuntua kohtuuttomilta ja itsekkäiltä. Ja Suomessa vastustetaan yleensäkin ihmisiä, jotka vaativat äänekkäästi itselleen jotakin.
Ruotsalaisilla taas on hyvä itsetunto, he kehuvat tasa-arvoisuuttaan ja haluavat edistää sitä muuallakin. Aatteista ollaan siellä toisella tavalla ylpeitä kuin meillä.
"Ei meillä olla ylpeästi myöskään demareita tai kokoomuslaisia. Sanotaan, että äänestin kyllä niitä, mutta ei mulla mitään jäsenkirjaa ole..."
Tiihonen uskoo, että feminististä puoluetta tarvittaisiin. Se voisi tarttua ajankohtaisiin ongelmiin, kuten väestön ikääntymiseen. Mutta sen lisäksi pitäisi olla toive tulevaisuudesta, joka on kummallekin sukupuolelle parempi. Pitäisi päästä näiden asemien yli, sanoo Tiihonen.
Nuoren polven feministi, Naisasialiitto unionin uusi puheenjohtaja Veronika Honkasalo näkee Suomen olevan Ruotsista jäljessä. Ruotsi on moniarvoisempi maa, jossa annetaan enemmän tilaa vaihtoehtoisille ajattelu- ja toimintavoille. Suomessa on edistyksen sijaan ehkä jopa taannuttu.
"Meillä miehet voivat ehkä keskenään tunnustautua feministeiksi. Mutta julkisesti sitä ei pueta sanoiksi, eikä feminismi ole näkyvä osa yhdenkään puolueen linjaa. Naisetkin sanovat mieluummin kannattavansa tasa-arvoa, eivätkä välttämättä miellä itseään feministeiksi", Honkasalo sanoo.
Tällaisessa tilanteessa hänestä olisi ristiriitaista lähteä perustamaan feminististä puoluetta Suomeen. Sille pitäisi olla vakaa ideologinen pohja. "Tai sitten pitäisi löytyä joku Gudrun Schymanin kaltainen ihminen, joka samalla tavalla tarttuisi tähän."
Suomalaisten tietämys feminismistä on hänestä rajoittunutta. Täällä myös luotetaan siihen, että valtion virastot hoitavat tasa-arvoasian. "Suomalaisilla on ainutlaatuinen luottamus valtiollisiin instansseihin, kuten kirkkoon ja poliisiin."
Mielikuva feministeistä ehdottomina, armottomina, ilottomina ja tuomitsevina ei hänestä pidä paikkaansa. Feministit vain halutaan nähdä sellaisena. "Varsinkin nuoren sukupolven feministit ovat avanneet vuoropuhelua, joka ylittävät sukupuoli-, sukupolvi-, luokka- ja etniset rajat. Kritiikin paikka on siinä, että monesti ollaan liian akateemisia ja teoreettisia ja yläluokkaisia", hän sanoo.
Hän on itse toisen sukupolven feministi. "Olen saanut kummaltakin vanhemmaltani feministisen kasvatuksen, se liittyy koko arvomaailmaan, ei pelkästään tiettyjen asioiden ajamiseen."
Feministit ovat...
Feministit ovat taas kerran laittamassa ruotsalaista politiikkaa mullin mallin. Vanhat puolueet seuraavat ihmeissään, kuinka tunnetut feministinaiset punovat verkostoa uutta naispuoluetta varten. Naisten uskotaan suunnittelevan omaa listaa ensi vuoden valtiopäivävaaleihin.
Muiden puolueiden pelot ovat ymmärrettäviä, sillä moni asia harmittaa juuri nyt ruotsalaisnaisia. Vaikka yhtä vaille kaikki ruotsalaiset puolueet ovat jo julistautuneet feministisiksi, naisten tavoite "sama palkka ja puoli valtaa" on vielä kaukana.
Tunteita ovat nostattaneet myös monet näkyvät raiskaustapaukset ja seksiskandaalit, viimeksi hotelliyö, jonka kolme jääkiekkoilijaa vietti nuoren naisen kanssa. Kyselyn mukaan joka viides ruotsalainen voisikin antaa äänensä uudelle feministipuolueelle.
Suomessa miehet saavat nukkua yönsä rauhassa. Feminismistä ei ole täällä koskaan tullut poliittista voimaa. Naisenergia näyttää sekin aika lailla ehtyneen.
Moni muistaa vieläkin valokuvan huhtikuulta 2003. Kuvassa presidentti Tarja Halonen ja pääministeriehdokas Anneli Jäätteenmäki (kesk) marssivat presidentinlinnassa samassa tahdissa, aurinkoisesti hymyillen, melkein käsi kädessä. Se oli kuin voittajien maaliintulo pitkässä kilpailussa, jossa naiset olivat valloittaneet aseman toisensa perään.
Ensimmäinen kansanedustaja 1907, ensimmäinen ministeri 1926, ensimmäinen ulkoministeri 1995, ensimmäinen presidentti 2000. Ja 2003: ensimmäinen pääministeri!
Mutta sitten suunta kääntyi. Vain runsaat kaksi kuukautta riemuvoittonsa jälkeen Jäätteenmäki joutui syytettynä ja nöyryytettynä eroamaan. Silloin moni pääsi sanomaan: kyllähän se tiedettiin, eihän naisista ole...
Jäätteenmäen tilalle pääministeriksi ja puoluejohtajaksi nousi Matti Vanhanen. Kolme suurta puoluetta olivat taas tukevasti miesten komennossa.
Naisilla olisi ollut vastaiskun paikka, kun kokoomus vaihtoi viime kesänä puheenjohtajaa. Mitään naisaaltoa ei kuitenkaan noussut, eikä Marjo Matikainen-Kallström saanut taakseen edes oman puolueensa naisia. Kisasta tuli kahden miehen kauppa, jossa Jyrki Katainen voitti Ilkka Kanervan.
Enää ei etsitty uutta raikasta kasvoa vaan kovanaamaa, joka pärjäisi rajussa pääministeritaistelussa naapuripuolueiden parimetrisille äijänköriläille.
Puoluekentän ainoa naispuheenjohtaja Suvi-Anne Siimes (vas) osaa antaa miehille sanan sanasta - ja on joutunut antamaankin. Viime aikoina varsinkin puolueen keski-ikäiset miehet ovat syyttäneet Siimestä turhasta pehmoilusta ja ay-liikkeen perusarvojen unohtamisesta. Vastustajat ovat ehtineet sovitella Siimeksen paikalle jo pariakin miestä.
Vasemmistoliitossakin naiseus oli puheenjohtajalle aluksi valtti, mutta nyt se tuntuukin ärsyttävän monia. Siimes itse tosin selitteli äskettäin olleensa "enintään vain jonkinlainen 'hanging around club'-feministi".
Siimekseltä taitaa olla turha odottaa samaa kuin Ruotsin vasemmistopuoluetta johtaneelta Gudrun Schymanilta, jota veikkaillaan naispuolueen johtoon.
Isoa valtaa on seuraavaksi jaossa Sdp:ssä, jossa vaihdetaan kesäkuussa puheenjohtajaa. Julkisuudessa tehtävä on jo pedattu puoluesihteeri Eero Heinäluomalle, jonka meriiteiksi on luettu vakuuttava esiintyminen, ay-tausta ja poliittinen pelisilmä.
Naiset ovat pysyneet tässäkin kisassa taka-alalla. Sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre tyytyy suosiolla varapuheenjohtajan paikkaan , ja työministeri Tarja Filatov ilmoitti eilen jättävänsä puheenjohtajakisan väliin. Ehdokkaaksi ilmoittautuneella Arja Alholla taas on koulutusta ja kokemusta, muttei oikein kannatusta.
Sdp:n puheenjohtaja on aina ollut mies. Filatov sanookin pitävänsä sukupuolta yhtenä tärkeänä kriteerinä uutta puheenjohtajaa valittaessa. "On aina tärkeää, kun jokin uusi paikka murtuu. Kun pitkän mieshistorian jälkeen johonkin tehtävään valitaan ensimmäinen nainen, siitä tulee sen jälkeen enemmän sekä-että-paikka", Filatov sanoo.
Filatovin mielestä Suomessa on tapahtunut sama kuin monessa muussa maassa: tasa-arvon nopea eteneminen on synnyttänyt miesten vastaiskun.
"Takapotku näkyy esimerkiksi presidentin ympärillä käydyssä keskustelussa. Jos ILO:n globalisaationhallintaprosessia olisi vetänyt suomalainen miespresidentti, sitä olisi varmaan pidetty upeana asiana, mutta nyt se on yritetty leimata naisen pipertelyksi."
Filatov arvelee, että moni mies saattoi ärsyyntyä Halosen ja Jäätteenmäen yhteisposeerauksista presidentinlinnassa.
"Varmaan se haastoi perinteistä miehistä valtaa, jota ei ehkä ole hoidettu käsi kädessä vaan saunassa käsi kaljapullon ympärillä."
Tienraivaajanaisilla on Filatovin mielestä usein kohtuuttoman raskas urakka.
"Naisen taakkana ei näytä olevan vain tehtävän hoitaminen vaan koko sukupuolen onnistuminen. Se nähtiin Jäätteenmäenkin kohdalla. Jos sama olisi tapahtunut miehelle, kukaan ei olisi sanonut, että nyt nähtiin, tuollaisia ne miehet ovat."
Naispuoluetta ei taideta Suomessa ihan heti perustaa; kokemukset eivät rohkaise.
Naisten puolue jäi ilman kansanedustajia vuosien 1991 ja 1995 vaaleissa, vaikka naispolitiikka oli muuten hurjassa myötätuulessa.
"Mediassa ja muualla meille ennustettiin suurta tulevaisuutta, mutta eihän siinä niin käynyt", muistelee puolueen puheenjohtajanakin toiminut yrittäjä Liisa Voima.
Voiman mielestä puolueen pyörittäminen oli kerta kaikkiaan liian raskasta pienelle aktiivien joukolle.
"Yritimmehän me houkutella mukaan lisää väkeä, mutta yllättäen jotkut naisetkin pitivät puoluetta jotenkin leimaavana. Siitä olin kyllä aika tyrmistynyt."
Tutkija Jaana Kuusipalon mukaan vastahakoisuus voi johtua Suomen snellmanilaisesta perinteestä. Tasa-arvoa kyllä kannatetaan, mutta puolueen perustaminen voi tuntua turhalta riidan haastamiselta.
Naisten nousukiito käynnistyi Kuusipalon mielestä vuoden 1990 "Kuuskoski-ilmiöstä". Kun Eeva Kuuskoski pyrki keskustan johtoon, moni nainen havahtui ensi kerran ihmettelemään, miksei politiikan terävimmälle huipulle ollut aiemmin pyrkinyt naisia.
Sen jälkeen seurasivat vuoden 1994 presidentinvaalit, kiintiökeskustelu ja huipentumana Tarja Halosen vaalivoitto.
Kuusipalo arvelee, että naisten vauhti hämmensi monia poliitikkoja ja toimittajia, jotka eivät voineet ymmärtää, mihin maailma oli matkalla.
"Viime ajat ovat sitten olleet aikamoista naisten mustamaalausta. Kai tämä on ollut yritystä palata 'normaaliin' politiikkaan kaksien viime presidentinvaalien säikähdysten jälkeen."
Naispolitiikalle olisi Kuusipalon mielestä juuri nyt paljonkin tarvetta: naiset saavat huonompaa palkkaa, tekevät enemmän pätkätöitä, lyövät päätään lasikattoihin ja tekevät kotonakin enemmän kuin miehet.
"Kymmenen viime vuoden aikana moni asia on mennyt huonommaksi. Naispresidentti ei riitä. Naisten olisi syytä havahtua."
Minä olen feministi. Kannatan tasa-arvoa miesten ja naisten välillä, kuten myös tasa-arvoa eri rotujen, uskontojen, kielten, seksuaalisten suuntausten jne. välillä. Olen sitä mieltä että kumpaakaan sukupuolta ei pitäisi korottaa toisen yläpuolelle, kuten ei myöskään yhtä uskontoa, kieltä, rotua tai seksuaalista suuntausta pidä korottaa muiden yläpuolelle. Kaikilla pitäisi olla yhdenverataiset mahdollisuudet pyrkiä toteuttamaan itseään.
Käsittääkseni suurin osa feministeistä luonnehtisi omaa feminismiään jotakuinkin samalla tavalla kuin minäkin, mutta jostain syystä monet puolueet olivat siinä käsityksessä, että feminismi on sovinismin vastakohta, eli että feministit panettelevat miehiä ja pyrkivät parantamaan naisten asemaa polkemalla miehiä alas. Miksi ihmeessä feminismistä on edelleen vallalla näin kamala väärinkäsitys? Ovatko tasa-arvon vastustajat onnistuneet propaganda-sodassa, vai mistä tämä johtuu?
Oikeastaan arvostin kaikista eniten Päivi Räsäsen (kristillisdemokraatit) vastausta: hän sanoo että hän ei halua käyttää sanaa feministi, koska "aika usein feminismiin liitetään sellaisia käsityksiä, että aborttioikeus on osa naisen itsemääräämisoikeutta". Hän ainakin on rehellinen vakaumuksestaan. Mutta sen verran abortista, että olen todella onnellinen siitä että se on laillista, koska fakta on että epätoivoiset ihmiset tekevät sen itse vaikka sukkapuikoilla, jos ei lääkäri voi tehdä aborttia. Eli koska emme voi estää ihmisiä tekemästä aborttia, on parempi antaa lääkäreiden tehdä se jos nainen sellaisen haluaa. Sama pätee huumeneuloihin - narkkarit pistävät suoneen kuitenkin, joten jakamalla puhtaita neuloja voimme edes jonkin verran estää sairausten leviämistä. (Luin Voguesta vuosia sitten, että ennen kuin abortti laillistettiin jenkeissä, jopa 10000 naista kuoli vuosittain kotona tehdystä abortista seuranneisiin komplikaatioihin.)
Muuten, netissä surffailemalla löysin "hauskan" linkin: Ladies Against Feminism. Eli organisaatio, jonka idea on toimia "as a way to publish thoughtful, biblical responses to feminism and to encourage other women in their God-given roles." Eli idea on että vaikka miehet ja naiset ovat yhtä arvokkaita, he ovat erilaisia ja heillä on erilaiset roolit, jotka jumala on heille antanut. Allekirjoitan kyllä että miehet ja naiset ovat erilaisia, mutta kyllä minun mielestäni suuremmat erot löytyvät eri yksilöiden välillä kuin eri sukupuolten välillä. Minä tykkäsin lapsena leikkiä poikien leikkejä (kiipeilin puissa, leikin aseilla ja autoilla) ja nyt olen töissä miesvaltaisella alalle, ja viihdyn erittäin hyvin. En halua hoiva-alalle töihin, tai mihinkään muuhunkaan perinteisesti naiselliseen työhön. Enkä ainakaan halua olla työttömänä kotona kasvattamassa lapsia!
Joten suurkiitos feministeille siitä, että mahdollistitte sen että sain lapsena leikkiä autoilla, ja että saan nyt työkseni leikkiä tietokoneilla, ja erityisesti siitä että ylipäätänsä saan olla töissä! Ihmiset ovat erilaisia, ja jokaisella pitäisi olla oikeus elää elämänsä tavalla joka tekee hänet onnelliseksi, riippumatta siitä toteuttaako hän perinteisiä sukupuolirooleja vai ei! Eli toisin sanoen, jos nainen haluaa olla kotona kasvattamassa lapsia, tämä pitäisi olla yhtä varteenotettava vaihtoehto kuin uran luonti. Samoin miehiä ei pitäisi pilkata siitä jos he mielummin keskittyvät lastenhoitoon kuin uran luomiseen.
(Vielä Ladies Against Feminismistä: Ihanaa! Siellä on linkkejä saiteille, jossa myydään siveellisiä uimapukuja! Mutta miksi siellä on vain naisten uimapukuja? Miksi miehet saavat uida yläkroppa paljaana? Kyllähän siinäkin paljastuvat ruumiin muodot! Mielestäni nämä miesten uimahousut ovat aivan yhtä paljastavat kuin esimerkiksi nämä bikinit. Mutta seuraava saa minut masentumaan: "There are several reasons why we believe that the use of contraception harms everyone involved. The first reason is that the use of contraception leads to abortion." Ei näin. Tähän pätee samat argumentit kuin huumeiden käyttöön - eli teinit harrastavat kuitenkin seksiä, joten tällaisesta ajattelusta ei ole muuta kuin harmia! Ei ehkäisyn käyttö johda aborttiin, vaan seksin harrastaminen ilman ehkäisyä, silloin kun ei halua lasta!)
Ensimmäiset naiset: (Helsingin Sanomat - 13.3.2005)
1906 Yleinen äänioikeus myös naisille
1907 Ensimmäiset naiskansanedustajat (19)
1926 Ensimmäinen naisministeri (Miina Sillanpää)
1981 Ensimmäinen kauppa-ja teollisuusministeri (Pirkko Työläjärvi)
1982 Ensimmäinen naispresidenttiehdokas (Helvi Sipilä)
1990 "Kuuskoski-ilmiö" (Eeva Kuuskoski haastaa Esko Ahon Keskustan puheenjohtajan paikasta)
1990 Ensimmäinen naispuolustusministeri (Elisabeth Rehn)
1991 Naisten puolue
1994 "Rehn-ilmiö" (Elisabeth Rehn selviää presidentinvaalien toiselle kierrokselle)
1995 Ensimmäinen naisulkoministeri (Tarja Halonen)
1995 Uudessa tasa-arvolaissa säädetään naiskiintiöistä
1995 Ensimmäinen naiskansliapäällikkö nimitetään oikeusministeriöön (Kirsti Rissanen)
2000 Ensimmäinen naispresidentti (Tarja Halonen)
2002 Ensimmäinen suuren puolueen naispuheenjohtaja (Anneli Jäätteenmäki)
2003 Ensimmäinen naispääministeri (Anneli Jäätteenmäki)
Pyydän kiinnittämään huomiota vuosilukuihin - harppaus vuodesta 1926 vuoteen 1981 on melkoinen! 80-luvullakin on vain kaksi mainintaa, lähes kaikki on tapahtunut 90-luvulla ja 2000-luvulla. Joten en sanoisi että feminismi on aikansa elänyt ilmiö... Pieni lähihistorian tarkastelu pitäisi riittää vakuuttamaan siitä että edelleen on työsarkaa jäljellä.
Helsingin Sanomat - Sunnuntai - 13.3.2005
"Kivat akat kyllästyvät kiukkuisiin feministeihin"
ANNA-STINA NYKÄNEN
Pitkäaikainen politiikan toimittaja Aarno Laitinen sanoo, ettei Suomessa tarvita feminististä puoluetta, koska eduskunnassa on jo nyt paljon feministejä kaikissa ryhmissä. Hänestä vihreät ovat kaikki feministejä ja demareistakin suuri osa.
"Tänäänkin kyselytunnilla puheet olivat täynnä feminististä hehkutusta. Kaikki mahdolliset kliseet kuultiin. Lohdutonta ja epätoivoista, kuinka surkeassa asemassa naiset ovatkaan! Koko ajan syytettiin yhteiskuntaa ja miehiä", Laitinen sanoo myöhään torstai-iltana.
Laitisen mukaan eduskunnan feministit vastustavat periaatteesta kaikkea miehistä, kuten ydinvoimaa, satamia, moottoriteitä, suurteollisuutta ja puiden kaatamista. He ovat tosikkomaisia, suvaitsemattomia, ahdasmielisiä, riitaisia ja suuttuvat pikkuasioista. He jyräävät muut naiset alleen ja itkettävät toisinajattelijoita. Heillä on usein väärät tiedot jopa tasa-arvoa koskevista tilastoista, hän väittää.
Pahinta Laitisen mielestä on se, että feministit pilaavat työilmapiirin. "Älykäs ja häijy nainen ei saa mitään positiivista aikaan."
Eduskunnan valiokunnissa asian käsittelyyn kuluva aika on Laitisen mukaan suoraan verrannollinen naisten määrään. Jos naisia on paikalla kaksi, aika on kaksinkertainen, jos kolme, kuluu kolminkertainen aika.
"He kuvittelevat, että känkättämällä saadaan jotain aikaan. Kivat akat kyllästyvät kiukkuisiin feministeihin, mutta eivät jaksa riidellä heidän kanssaan. Naiskulttuurissa riidanhaluiset ämmät määräävät, mitä tehdään. Miesjoukossa määräävät hauskimmat."
Laitinen kertoo, että esimerkiksi ministeri Sinikka Mönkäre käyttää rintanappia, jossa väitetään, että naisten palkat ovat vain 80 prosenttia miesten palkoista. Mönkäre on silti sanonut itse, että luku on tilastoharhaa. "Hänen täytyy olla trendissä mukana. Naispoliitikot käyttävät hyväkseen ilmeisen laajaa naistyytymättömyyttä, joka voi olla todellista tai mediavetoista, sitä en tiedä."
Laitinen on kolumneissaan aina piruillut feministeille. Nyt hän löytää fiksujakin feministejä. Esimerkiksi Anni Sinnemäki ei vastusta asioita vain ollakseen miesten kanssa eri mieltä.
Laitinen ei usko, että ruotsalaisetkaan ovat feminismistä niin innoissaan kuin Suomessa nyt luullaan. Siellä 20 prosenttia sanoo, että voisi äänestää feminististä puoluetta. "Mutta äänestäisikö? Ihmiset valehtelevat tutkimuksissa", hän sanoo.
Ihmiset leimataan Suomessa aatteen mukaan, ei osata ajatella, että feministit ajavat tiettyjä asioita, joihin voi suhtautua myönteisesti tai kielteisesti, sanoo sosiologi Arto Tiihonen. Ennen kommunisteja pidettiin epäilyttävinä ihmisinä, nyt leimataan feministejä.
Tilannetta ei helpota feministien ajatus, että henkilökohtainen on poliittista. Ulkonäkökin koetaan osaksi politiikantekoa. Puuttuu postmoderni keveys, jossa minuus ei liity virkaan. Sekä naiset että miehet laittavat koko persoonansa peliin, jos esiintyvät feministeinä. On helpompaa sanoa, että kannattaa tasa-arvoa.
Ruotsissa tilanne on toinen. Siellä jo vaalitavan takia korostuu enemmän aate.
Jotta feministinen puolue saataisiin kokoon, pitäisi sopia yhteisistä tavoitteista. Se ei olisi ihan helppoa, arvelee Tiihonen. "Poliittiseen toimintaan liittyy erimielisyys liikkeen sisällä, se vaatii pelitilaa omassa joukkueessa. Pitäisi olla feminististä poliittista debattia. Jos vastaukset ovat valmiina etukäteen, se ei onnistu."
Nyt feminististä keskustelua leimaa Suomessa Tiihosen mielestä itseluottamuksen puute ja puolustusasenne. Ei olla tarpeeksi avoimia.
Keskustelussa näkyy myös armottomuus naisia kohtaan. Kaikki naisjärjestöt vastustavat esimerkiksi osa-aikatyötä, vaikka osa naisista haluaisi sitä. Parisuhdeväkivallan sovittelua vastustetaan myös. "Se on bushilaista politiikkaa: uskotaan, että kova kuri ehkäisee ongelmia."
Suomessa feministejä leimaa Tiihosen mielestä myös tietty kalvinistisuus, ankaruus ja ilottomuus.
Miehissä feminismi voi nostaa esiin syyllisyyttä. Jokainen mies voi ajatella, että olisi voinut tehdä enemmän, sanoo Tiihonen. Miehet, joiden oma asema on heikentynyt, kokevat feminismin uhkana. Samat miehet hyökkäävät myös maahanmuuttajia vastaan.
Kuitenkin Suomessa myös tasa-arvoa kannattavat miehet voivat vierastaa feminismiä. He eivät ole saaneet sieltä tarpeeksi vastakaikua.
"Miehet toimivat jo eri tavalla kuin isänsä sukupolvi. Se on ollut iso repäisy. Mutta naiset pitävätkin tärkeänä omaa uraa eivätkä arvostakaan sitä, että mies tekee kotityötä. Miehet ovat jääneet vaille tunnustusta, jota heidän pitäisi saada", Tiihonen sanoo.
Miehet kokevat myös, että naiset ovat paremmassa asemassa esimerkiksi huoltajuuskiistoissa. Siksi jotkut feministien vaatimukset voivat tasa-arvomiehistäkin tuntua kohtuuttomilta ja itsekkäiltä. Ja Suomessa vastustetaan yleensäkin ihmisiä, jotka vaativat äänekkäästi itselleen jotakin.
Ruotsalaisilla taas on hyvä itsetunto, he kehuvat tasa-arvoisuuttaan ja haluavat edistää sitä muuallakin. Aatteista ollaan siellä toisella tavalla ylpeitä kuin meillä.
"Ei meillä olla ylpeästi myöskään demareita tai kokoomuslaisia. Sanotaan, että äänestin kyllä niitä, mutta ei mulla mitään jäsenkirjaa ole..."
Tiihonen uskoo, että feminististä puoluetta tarvittaisiin. Se voisi tarttua ajankohtaisiin ongelmiin, kuten väestön ikääntymiseen. Mutta sen lisäksi pitäisi olla toive tulevaisuudesta, joka on kummallekin sukupuolelle parempi. Pitäisi päästä näiden asemien yli, sanoo Tiihonen.
Nuoren polven feministi, Naisasialiitto unionin uusi puheenjohtaja Veronika Honkasalo näkee Suomen olevan Ruotsista jäljessä. Ruotsi on moniarvoisempi maa, jossa annetaan enemmän tilaa vaihtoehtoisille ajattelu- ja toimintavoille. Suomessa on edistyksen sijaan ehkä jopa taannuttu.
"Meillä miehet voivat ehkä keskenään tunnustautua feministeiksi. Mutta julkisesti sitä ei pueta sanoiksi, eikä feminismi ole näkyvä osa yhdenkään puolueen linjaa. Naisetkin sanovat mieluummin kannattavansa tasa-arvoa, eivätkä välttämättä miellä itseään feministeiksi", Honkasalo sanoo.
Tällaisessa tilanteessa hänestä olisi ristiriitaista lähteä perustamaan feminististä puoluetta Suomeen. Sille pitäisi olla vakaa ideologinen pohja. "Tai sitten pitäisi löytyä joku Gudrun Schymanin kaltainen ihminen, joka samalla tavalla tarttuisi tähän."
Suomalaisten tietämys feminismistä on hänestä rajoittunutta. Täällä myös luotetaan siihen, että valtion virastot hoitavat tasa-arvoasian. "Suomalaisilla on ainutlaatuinen luottamus valtiollisiin instansseihin, kuten kirkkoon ja poliisiin."
Mielikuva feministeistä ehdottomina, armottomina, ilottomina ja tuomitsevina ei hänestä pidä paikkaansa. Feministit vain halutaan nähdä sellaisena. "Varsinkin nuoren sukupolven feministit ovat avanneet vuoropuhelua, joka ylittävät sukupuoli-, sukupolvi-, luokka- ja etniset rajat. Kritiikin paikka on siinä, että monesti ollaan liian akateemisia ja teoreettisia ja yläluokkaisia", hän sanoo.
Hän on itse toisen sukupolven feministi. "Olen saanut kummaltakin vanhemmaltani feministisen kasvatuksen, se liittyy koko arvomaailmaan, ei pelkästään tiettyjen asioiden ajamiseen."
Feministit ovat...
Feministit ovat taas kerran laittamassa ruotsalaista politiikkaa mullin mallin. Vanhat puolueet seuraavat ihmeissään, kuinka tunnetut feministinaiset punovat verkostoa uutta naispuoluetta varten. Naisten uskotaan suunnittelevan omaa listaa ensi vuoden valtiopäivävaaleihin.
Muiden puolueiden pelot ovat ymmärrettäviä, sillä moni asia harmittaa juuri nyt ruotsalaisnaisia. Vaikka yhtä vaille kaikki ruotsalaiset puolueet ovat jo julistautuneet feministisiksi, naisten tavoite "sama palkka ja puoli valtaa" on vielä kaukana.
Tunteita ovat nostattaneet myös monet näkyvät raiskaustapaukset ja seksiskandaalit, viimeksi hotelliyö, jonka kolme jääkiekkoilijaa vietti nuoren naisen kanssa. Kyselyn mukaan joka viides ruotsalainen voisikin antaa äänensä uudelle feministipuolueelle.
Suomessa miehet saavat nukkua yönsä rauhassa. Feminismistä ei ole täällä koskaan tullut poliittista voimaa. Naisenergia näyttää sekin aika lailla ehtyneen.
Moni muistaa vieläkin valokuvan huhtikuulta 2003. Kuvassa presidentti Tarja Halonen ja pääministeriehdokas Anneli Jäätteenmäki (kesk) marssivat presidentinlinnassa samassa tahdissa, aurinkoisesti hymyillen, melkein käsi kädessä. Se oli kuin voittajien maaliintulo pitkässä kilpailussa, jossa naiset olivat valloittaneet aseman toisensa perään.
Ensimmäinen kansanedustaja 1907, ensimmäinen ministeri 1926, ensimmäinen ulkoministeri 1995, ensimmäinen presidentti 2000. Ja 2003: ensimmäinen pääministeri!
Mutta sitten suunta kääntyi. Vain runsaat kaksi kuukautta riemuvoittonsa jälkeen Jäätteenmäki joutui syytettynä ja nöyryytettynä eroamaan. Silloin moni pääsi sanomaan: kyllähän se tiedettiin, eihän naisista ole...
Jäätteenmäen tilalle pääministeriksi ja puoluejohtajaksi nousi Matti Vanhanen. Kolme suurta puoluetta olivat taas tukevasti miesten komennossa.
Naisilla olisi ollut vastaiskun paikka, kun kokoomus vaihtoi viime kesänä puheenjohtajaa. Mitään naisaaltoa ei kuitenkaan noussut, eikä Marjo Matikainen-Kallström saanut taakseen edes oman puolueensa naisia. Kisasta tuli kahden miehen kauppa, jossa Jyrki Katainen voitti Ilkka Kanervan.
Enää ei etsitty uutta raikasta kasvoa vaan kovanaamaa, joka pärjäisi rajussa pääministeritaistelussa naapuripuolueiden parimetrisille äijänköriläille.
Puoluekentän ainoa naispuheenjohtaja Suvi-Anne Siimes (vas) osaa antaa miehille sanan sanasta - ja on joutunut antamaankin. Viime aikoina varsinkin puolueen keski-ikäiset miehet ovat syyttäneet Siimestä turhasta pehmoilusta ja ay-liikkeen perusarvojen unohtamisesta. Vastustajat ovat ehtineet sovitella Siimeksen paikalle jo pariakin miestä.
Vasemmistoliitossakin naiseus oli puheenjohtajalle aluksi valtti, mutta nyt se tuntuukin ärsyttävän monia. Siimes itse tosin selitteli äskettäin olleensa "enintään vain jonkinlainen 'hanging around club'-feministi".
Siimekseltä taitaa olla turha odottaa samaa kuin Ruotsin vasemmistopuoluetta johtaneelta Gudrun Schymanilta, jota veikkaillaan naispuolueen johtoon.
Isoa valtaa on seuraavaksi jaossa Sdp:ssä, jossa vaihdetaan kesäkuussa puheenjohtajaa. Julkisuudessa tehtävä on jo pedattu puoluesihteeri Eero Heinäluomalle, jonka meriiteiksi on luettu vakuuttava esiintyminen, ay-tausta ja poliittinen pelisilmä.
Naiset ovat pysyneet tässäkin kisassa taka-alalla. Sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre tyytyy suosiolla varapuheenjohtajan paikkaan , ja työministeri Tarja Filatov ilmoitti eilen jättävänsä puheenjohtajakisan väliin. Ehdokkaaksi ilmoittautuneella Arja Alholla taas on koulutusta ja kokemusta, muttei oikein kannatusta.
Sdp:n puheenjohtaja on aina ollut mies. Filatov sanookin pitävänsä sukupuolta yhtenä tärkeänä kriteerinä uutta puheenjohtajaa valittaessa. "On aina tärkeää, kun jokin uusi paikka murtuu. Kun pitkän mieshistorian jälkeen johonkin tehtävään valitaan ensimmäinen nainen, siitä tulee sen jälkeen enemmän sekä-että-paikka", Filatov sanoo.
Filatovin mielestä Suomessa on tapahtunut sama kuin monessa muussa maassa: tasa-arvon nopea eteneminen on synnyttänyt miesten vastaiskun.
"Takapotku näkyy esimerkiksi presidentin ympärillä käydyssä keskustelussa. Jos ILO:n globalisaationhallintaprosessia olisi vetänyt suomalainen miespresidentti, sitä olisi varmaan pidetty upeana asiana, mutta nyt se on yritetty leimata naisen pipertelyksi."
Filatov arvelee, että moni mies saattoi ärsyyntyä Halosen ja Jäätteenmäen yhteisposeerauksista presidentinlinnassa.
"Varmaan se haastoi perinteistä miehistä valtaa, jota ei ehkä ole hoidettu käsi kädessä vaan saunassa käsi kaljapullon ympärillä."
Tienraivaajanaisilla on Filatovin mielestä usein kohtuuttoman raskas urakka.
"Naisen taakkana ei näytä olevan vain tehtävän hoitaminen vaan koko sukupuolen onnistuminen. Se nähtiin Jäätteenmäenkin kohdalla. Jos sama olisi tapahtunut miehelle, kukaan ei olisi sanonut, että nyt nähtiin, tuollaisia ne miehet ovat."
Naispuoluetta ei taideta Suomessa ihan heti perustaa; kokemukset eivät rohkaise.
Naisten puolue jäi ilman kansanedustajia vuosien 1991 ja 1995 vaaleissa, vaikka naispolitiikka oli muuten hurjassa myötätuulessa.
"Mediassa ja muualla meille ennustettiin suurta tulevaisuutta, mutta eihän siinä niin käynyt", muistelee puolueen puheenjohtajanakin toiminut yrittäjä Liisa Voima.
Voiman mielestä puolueen pyörittäminen oli kerta kaikkiaan liian raskasta pienelle aktiivien joukolle.
"Yritimmehän me houkutella mukaan lisää väkeä, mutta yllättäen jotkut naisetkin pitivät puoluetta jotenkin leimaavana. Siitä olin kyllä aika tyrmistynyt."
Tutkija Jaana Kuusipalon mukaan vastahakoisuus voi johtua Suomen snellmanilaisesta perinteestä. Tasa-arvoa kyllä kannatetaan, mutta puolueen perustaminen voi tuntua turhalta riidan haastamiselta.
Naisten nousukiito käynnistyi Kuusipalon mielestä vuoden 1990 "Kuuskoski-ilmiöstä". Kun Eeva Kuuskoski pyrki keskustan johtoon, moni nainen havahtui ensi kerran ihmettelemään, miksei politiikan terävimmälle huipulle ollut aiemmin pyrkinyt naisia.
Sen jälkeen seurasivat vuoden 1994 presidentinvaalit, kiintiökeskustelu ja huipentumana Tarja Halosen vaalivoitto.
Kuusipalo arvelee, että naisten vauhti hämmensi monia poliitikkoja ja toimittajia, jotka eivät voineet ymmärtää, mihin maailma oli matkalla.
"Viime ajat ovat sitten olleet aikamoista naisten mustamaalausta. Kai tämä on ollut yritystä palata 'normaaliin' politiikkaan kaksien viime presidentinvaalien säikähdysten jälkeen."
Naispolitiikalle olisi Kuusipalon mielestä juuri nyt paljonkin tarvetta: naiset saavat huonompaa palkkaa, tekevät enemmän pätkätöitä, lyövät päätään lasikattoihin ja tekevät kotonakin enemmän kuin miehet.
"Kymmenen viime vuoden aikana moni asia on mennyt huonommaksi. Naispresidentti ei riitä. Naisten olisi syytä havahtua."