(no subject)

Feb 19, 2008 22:41

Aah, pitkästä aikaa kirjoittelen.. Mitäs tässä, ei ihmeempiä ole tapahtunut.

Loma alkoi eilen. Tosin minulla jo perjantaina kun menin isän, hänen naisystävänsä ja tämän poikien kanssa Himokselle. Siellä oli ihan kivaa, mutta siellä jo rakas isäni jaksoi valittaa melkein kaikesta. Ja kännykästä loppui akku ja ei ollut laturia mukana joten 'heihei  ulkomaailma'.  Sieltä sitten sunnuntaina lähdettiin ja menin isän kanssa Turkuun. Maanantai menikin taas riidellessä. En muista milloin viimeksi olisin huutanut niin kovaa ja paljon kuin silloin. Ja tuli hivenen itkettyäkin sen päivän aikana. Ja sain myös kuulla että en osaa mitään ja että olen tyhmä. Yay~ Lädin sitten maanantaina aiemmin kotiin kuin yleensä. Iloisena yllätyksenä miss Rii oli kanssani samassa linkassa n_n Vähän siinä juttelimme, mutta suurin osa matkasta ainakin minun osaltani meni nukkuessa.

Tänään ei oikeastaan mitään ihmeellistä ole tapahtunut. Nukuin aika pitkään ja katsoin tänään GTO:n. Se on dorama Great Teacher Onizuka. Pidin siitä oikein paljon ja en meinannut ollenkaan keskeyttää sitä. Soli vaan niin koukuttava :3 Ja sitten olen tekstaillut Kiromon kanssa tänään, ei ihmeempää. Huomenna olisi tarkoitus mennä Poriin mummille yöksi kun hän niin halusi. Tosin siellä on niin jäätävän kuuma että tukehdun varmaan yön aikana. :''D Täytyy sitten katsoa, että kännykässä on akkua että voin pitää yhteyttä kavereihin. ;3

Väsyttää.. Pitäisi varmaan pian mennä nukkumaan :3

nukkuminen, isä, loma, gto, kaverit

Previous post Next post
Up