Kaisa, Nuppu.

Dec 16, 2009 00:15

Hyvät lukijani; morse. Toisen teistä näen pikkujouluissa, ja toisen Iranissa pääsiäisenä... En malta odottaa! Pyramidi. Ihkutan tätä sitten vähän myöhemmin. (Matkakumppaneiden haku käynnissä myös pienelle Marokon pyrähdykselle kesäkuun loppuun tai heinäkuun alkuun)

Kädessä viinilasi, soittimessa soi loopilla Pet Shop Boysien ihana hyväntuulen riemuvoitto ja hyvältä musta nyt tuntuukin! Valvoin koko viime yön 11 AM asti kouluhommaa tehden (eli muinaisesta Mesopotamiasta ja Iranistakin kirjottelu!) ja nokosten jälkeen sain tehtyä vielä lisääkin, vaikka aihepiirissä siirryttiinkin jo Egyptiin. Oon valvonu joka yö kolmeen viime aikoina, ja toissa yönä viiteen joten päätin hakata kahta lintua yhdellä kivellä; kello on melkein keskiyö ja aionkin kohta hypätä petiin ja herätä aikaisin joulusiivousta tekemään. Kirjoitettavaa löytyisi vielä, mutta ei onneksi paljon joten voin hoitaa sitä pienissä paloissa milloin missäkin, vaikka sitten Oulussa.

Oon siis ihan pöppyrässä mutta aloin huvikseni päivittelemään kun Nuppu siitä niin urputti ;) Ja tietty koska fiilis on nyt vähän helpottuneempi ja iloinen! Joulu on tulossa! Perjantaina viimeisen taidehistorian luennon jälkeen syöksyn suoraan lentokentälle, huutelen suomeksi erään talitintin perään jos se vaikka minut tunnistaisi ja haluaisi kyydin takaisin Pohjolaan (voisin laulaa sille Sylvian joululaulua!), mutta ensin pyrähdyn Briteissä poikaystävän 25-syndejä juhlistamassa tietty! Lahjaksi olen kyhännyt sille mielestäni mahdottoman tyylikästä valokuva-albumia, ja on sille lisäksi eräs peli ja kalenterikin, varustettu kuvilla meistä ja lolcatseistä (en tiedä kuinka laittaa tähän videota mutta Facebookista löytyy muuten uusin lolcat-dubbaukseni!).

Joululahjaostokset olen hoitanut tyylikkäästi tänä vuonna lähes kokonaisuudessaan netissä! Aikaa ja rahaa on säästynyt mahdottomasti. Huomenna tai ylihuomenna ajattelin käydä hakemassa yhdellekin mummolle vielä tohvelit ja äidille olen ajatellu Musen uuden levyn lisäksi vielä käsilaukkua tai jotain muuta sellaista kivaa. Serkun tytölle pitää vielä mekko ostaa tai jotain, mutta täältä ei kyllä ole vielä löytynyt sopivan hintaista. Veljeni rakastaa Homer Simpsonia joten hänelle löytyi Simpsons-leffan hinnalla eräs kokonainen tuotantokausi ko. sarjaa. Tein kauan riisöörtsiä selvittääkseni mitkä niistä ovat niitä hyviä, ja päädyin sitten vitoseen. En voi sanoa etteikö silloinen tuottaja-käsikirjoitta ja sankarini Conan O'Brien olisi vaikuttnut valintaan. Isälle 'uusi(n)' James Bond ja Blues Brothers joka on myös äidin lempparileffoja. Kavereille ehkä joitain ihan pikkujuttuja vielä pitäis hommata, sekä niille mun järkkäämille pikkujouluille tarvitaan palkintoja keilaukseen... Tosiaan; Mummolle ja papalle löytyi jokavuotisen pehmeän paketin sijaan mielenkiintoinen ja toivottavasti hyvä sähköinen selänhieromalaite! Sellainen kelpaisi mullekin kyllä just nyt... Yliopisto on kyllä rankkaa fyysisestikin, vaikken tänä vuonna edes pelaa missään joukkueessa! Joka paikkaa särkee tämä 24/7 näpyttely ruudun edessä.

Ei taida olla muuta oleellista kerrottavaa nyt tässä. Huomenna siis siivousta... Bussikorttini meni umpeen enkä viitsi maksaa täyttä kuutta muutamasta päivästä vaan odotan tammikuuhun, joten shoppailu jää varmaan ylihuomiselle kun luennoille on kuitenkin mentävä. Kivaa päästä rakkaan luo, ja sitten Suomeen jossa niitä löytyy monikossakin ja nauttia lumesta ja oikeasta joulufiiliksestä! Olisi kiva käydä myäs laskettelemassa. Kuka lähtee? Jos yksin menen pyrähdän kuitenkin johonkin syrjäiseen pusikkoon ja mätänen sinne. Vihaiset varikset nokkivat hengiltä.

Muistakaahan myös käydä kuuntelemassa tekemiäni biisejä 'artistisivuillani' mikäli kaiuttimenne eivät rätise jo tarpeeksi. Soph out x

PS. Tänä viikonloppuna Oulussa ikäryhmäni saisi sen sikainfluennsrokotteen, mutta saavun paikan päälle vasta tiistaina. Saisinkohan moisen silti? Vaikka enpä edes tiedä kuulunko sen hoidon piiriin vaikka maksankin veroja Suomeen. Mutta voisi olla kiva saada se.

christmas, school, travel

Previous post Next post
Up