Have you ever had your palms read?
Oli maailman mahtavin homma etta lahdin eilen Oxfordiin. Nyt olen jo kylla takaisin, mutta siella vietetty aika oli untakin ihmeellisempaa. Kauankaivatun ystavani halaukset olivat lampoa ja turvaa, ja oli mainiota nahda hanta ulkona koulusta, aivan muissa puitteissa. Oxford olikin todella paljon isompi kuin olin arvannutkaan. Luulin etta siella on pari yliopistoo ja silleen, mutta siella olikin joku 140 000 asukasta.
Eilen illalla vaan juteltiin mutta sitten tultiin siihen tulokseen etta kyllahan tassa kemut tarvitaan. No, pari puhelinsoittoa ja sittenpa ihan autokyydilla joku tuli meita hakemaan ja mentiin jonnekin The Cellar nimiseen paikkaan parin tyypin kanssa, jotka oli esim maailan oudoimpia rokkipoikia. Sitten pian meidan seurueeseen liittyi todella suoloinen poika, ja meinasin kuolla. Sitten yllattaen paatinkin, etta elamani rakkaus ei pyoraillytkaan ohitseni pari paivaa sitten Camdenissa, vaan maailmassa on monia rakkauksia ja aion rakastua ainakin puoliin niista. = . )
Melkoinen humala iski paalle jossain vaiheessa ja keikkakin alkoi sopivasti. Se oli jotain psyke funkkia, melko kivaa ja mukiin menevaa, ei lempparia, mutta taidokasta, vaikkakin solistilla oli aivan liian suuri ego, mutta niin kai niilla tuppaa olemaan. Myohemmin tuli ilmeisesti harrastettua erittain fiksua humalaisen kyydissa olemista ja mentiin jatkoille jonkun tyypin luo jota ei kumpikaan meista tuntenu, mutta sekin oli tod. hyvan nakonen. Mutta jatkoilla kaikki pelaskii vaan nintendoo ja mina sammuilin. Tajusin muuten etta sammun nyt humalassa koko aika siks ku on tama kortisoonilaakitys, ei oo ehka hyva juoda paljoo enaa. Hups.
Tanaan oli huimaavan hieno paiva. Heruteltiin isossa sangyssa R:n kanssa punaisessa huoneessa ja juteltiin kaikista ja kaikesta ja nautittiin toistemme kosketuksesta ja luettiin kasiamme ja rakastettiin toisiamme. Haettiin ruokaa kulman kaupasta avoinjaloin, "kokattiin" ja syotiin pienessa vihreassa puutarhassa takapihalla kolmen kissan kanssa, viinirypaleita suoraan puusta jalkiruoaksi ja kaikki meni hitaammin kuin maailman luominen. Piano soi kun tytto soitti kauniimmin kuin enkelit itkee ja mina mietin vihreyden ja hamahakkien keskella elamaani, ja huokasin niin syvaan etta sattu ku elama lahenteli onnen rajamaita. Puut syleili meita ja me toisiamme, ja vaihdettiin rakkaittemme kuulumisia. Iltapaiva maleksittiin pitkin Oxfordin yliopiston massiivisia puistoja ja campusaluetta, ja tajusin etten ainakaan tanne tulisi koskaan yliopistoon. Ei silla etta siita olisi pelkoakaan. Lahetin kortin eraalle hyvalle ystavalle pulujen matkassa ja menimme syomaan nuudeleita nuudelibaariin, ja ne oli kertakaikkiaan loistavia.
Tuntuu, etta tanaan ymmarsin pienen murto-osan maailman syvallisesta tunnemaailmasta, tai jotain sellasta, en osaa selittaa, tai varmaan osaisin jos jaksasin yrittaa, mutta ei, ei nyt. Kun tulin takas lontooseen pan mietin mita on narsismi, ja milloin pitaa huolestua. Toisinaan vaan on niin hyva olla itsekseen ja nauraa itsensa kanssa, etta vois vaan menna naimisiin itsensa kanssa. Kun lopulta olin lontoossa, tuntui kun olisin hassulla tavalla ollut kotona. Vaikka kaikki olikin pimeaa ja kirkkaan varikasta ja sekavaa ja paljon ihmisia, joista kukaan ei ollut tuttu edes. Tottenham Court Roadilla kaks tyyppia soitti rupuja todella lujaa, niin lujaa etta se kuului bussiin sisalle, ja ajattelin, etta tama on se, se niin paljon puhuttu kaupungin syke. Hymyilytti, vaikka se kai on nykyisin jo lailla kiellettya, ainakin julkisissa kulkuneuvoissa ja julkisilla paikoilla.
Odotan kotiin paluuta ja vanhempieni nakemista, en oo nahny ainakaan kuukauteen kunnolla. Iskalla oli kuulema tasapainoelimet heittany ja se oli ollu viis paivaa sairaalassa. Ei kuulema mitaan vakavaa, pari viikkoo sairaslomaa ja homma silla selva. No, toivotaan niin.
Ilta on rauhallinen ja huomenna matkaan. Innolla sinne ja sielta pois, siis Kuopiosta puhun. Unia.
Eilen illalla vaan juteltiin mutta sitten tultiin siihen tulokseen etta kyllahan tassa kemut tarvitaan. No, pari puhelinsoittoa ja sittenpa ihan autokyydilla joku tuli meita hakemaan ja mentiin jonnekin The Cellar nimiseen paikkaan parin tyypin kanssa, jotka oli esim maailan oudoimpia rokkipoikia. Sitten pian meidan seurueeseen liittyi todella suoloinen poika, ja meinasin kuolla. Sitten yllattaen paatinkin, etta elamani rakkaus ei pyoraillytkaan ohitseni pari paivaa sitten Camdenissa, vaan maailmassa on monia rakkauksia ja aion rakastua ainakin puoliin niista. = . )
Melkoinen humala iski paalle jossain vaiheessa ja keikkakin alkoi sopivasti. Se oli jotain psyke funkkia, melko kivaa ja mukiin menevaa, ei lempparia, mutta taidokasta, vaikkakin solistilla oli aivan liian suuri ego, mutta niin kai niilla tuppaa olemaan. Myohemmin tuli ilmeisesti harrastettua erittain fiksua humalaisen kyydissa olemista ja mentiin jatkoille jonkun tyypin luo jota ei kumpikaan meista tuntenu, mutta sekin oli tod. hyvan nakonen. Mutta jatkoilla kaikki pelaskii vaan nintendoo ja mina sammuilin. Tajusin muuten etta sammun nyt humalassa koko aika siks ku on tama kortisoonilaakitys, ei oo ehka hyva juoda paljoo enaa. Hups.
Tanaan oli huimaavan hieno paiva. Heruteltiin isossa sangyssa R:n kanssa punaisessa huoneessa ja juteltiin kaikista ja kaikesta ja nautittiin toistemme kosketuksesta ja luettiin kasiamme ja rakastettiin toisiamme. Haettiin ruokaa kulman kaupasta avoinjaloin, "kokattiin" ja syotiin pienessa vihreassa puutarhassa takapihalla kolmen kissan kanssa, viinirypaleita suoraan puusta jalkiruoaksi ja kaikki meni hitaammin kuin maailman luominen. Piano soi kun tytto soitti kauniimmin kuin enkelit itkee ja mina mietin vihreyden ja hamahakkien keskella elamaani, ja huokasin niin syvaan etta sattu ku elama lahenteli onnen rajamaita. Puut syleili meita ja me toisiamme, ja vaihdettiin rakkaittemme kuulumisia. Iltapaiva maleksittiin pitkin Oxfordin yliopiston massiivisia puistoja ja campusaluetta, ja tajusin etten ainakaan tanne tulisi koskaan yliopistoon. Ei silla etta siita olisi pelkoakaan. Lahetin kortin eraalle hyvalle ystavalle pulujen matkassa ja menimme syomaan nuudeleita nuudelibaariin, ja ne oli kertakaikkiaan loistavia.
Tuntuu, etta tanaan ymmarsin pienen murto-osan maailman syvallisesta tunnemaailmasta, tai jotain sellasta, en osaa selittaa, tai varmaan osaisin jos jaksasin yrittaa, mutta ei, ei nyt. Kun tulin takas lontooseen pan mietin mita on narsismi, ja milloin pitaa huolestua. Toisinaan vaan on niin hyva olla itsekseen ja nauraa itsensa kanssa, etta vois vaan menna naimisiin itsensa kanssa. Kun lopulta olin lontoossa, tuntui kun olisin hassulla tavalla ollut kotona. Vaikka kaikki olikin pimeaa ja kirkkaan varikasta ja sekavaa ja paljon ihmisia, joista kukaan ei ollut tuttu edes. Tottenham Court Roadilla kaks tyyppia soitti rupuja todella lujaa, niin lujaa etta se kuului bussiin sisalle, ja ajattelin, etta tama on se, se niin paljon puhuttu kaupungin syke. Hymyilytti, vaikka se kai on nykyisin jo lailla kiellettya, ainakin julkisissa kulkuneuvoissa ja julkisilla paikoilla.
Odotan kotiin paluuta ja vanhempieni nakemista, en oo nahny ainakaan kuukauteen kunnolla. Iskalla oli kuulema tasapainoelimet heittany ja se oli ollu viis paivaa sairaalassa. Ei kuulema mitaan vakavaa, pari viikkoo sairaslomaa ja homma silla selva. No, toivotaan niin.
Ilta on rauhallinen ja huomenna matkaan. Innolla sinne ja sielta pois, siis Kuopiosta puhun. Unia.