Sep 28, 2012 13:29
Tentistä taas, koska tentti on mun elämän tärkeintä ainakin tällä viikolla tähän asti. Ehdin kerrankin lukea kaksi kirjaa kannesta kanteen hyvissä ajoin ennen tenttiä, olin kirjoista kiinnostunut ja mielestäni osasin/ymmärsin asiat. Sitten menin tenttiin tänä aamuna ja tittidii! "Vastaa a-kohdassa kahteen kysymykseen ja b-kohdassa yhteen kysymykseen". Jokainen kysymys oli eri kirjasta. Olin aivan varma, että kyseessä on virhe, että ohjeteksti on vanha tai siinä on vaan virhe. Vastailin siis niihin kahteen kysymykseen, joihin olin lukenut. Toiseen tekstiä viisi sivua ja toiseen kolme sivua ja mielestäni vastasin ihan hyvin ja muistin mitä kirjassa sanottiin. Jätin vastauspaperin ja sitten menin tietokoneelle tarkistamaan tentin, kun jotenkin jäi takaraivoon jyskyttämään, että mä oonkin lukenut väärin. Niinhän siellä tietenkin sanotaan, että "Tentitään kaksi kirjaa kohdasta a) ja yksi kirja kohdasta b)." Että niin! Mä oon tosi hyvä lukemaan, kun jotenkin oon aina lukenut, että tuo kaksi on kirjojen yhteismäärä ja yksi kummastakin kohdasta. Että voihan kettu! Laitoin sitten tentaattorille mailia ja selitin tilanteen ja toivon, että voin tenttiä kolmannen kirjan erikseen ja ettei nää mun kaksi hyvää tenttivastausta mennyt ihan hukkaan. Pakko lukea nää kaksi kirjaa uudestaan, jos joudun tenttimään kaikki kolme seuraavana yleisenä tenttipäivänä, kun en mä enää varmaan kirjoista muista muuta kuin ideat kuukauden päästä. No, ehkä nyt odotan ensin mitä tentaattori vastaa. Ärsyttää vaan kun tuo on ihan typerä virhe! Olisin ees huomannut aiemmin, että kirjoja on kolme niin olisin ehkä ehtinyt edes silmäillä kolmannen kirja. Nyt ei ollut pokkaa vastata ihan lonkalta vaan johonkin kolmanteen kysymykseen, kun kirjoista ei ole kuin niiden nimien verran hajua :S
tentti