Edith Södergranin runoja
EDITH SÖDERGRAN
Suomentanut Pentti Saaritsa
***
Sinä heitit rakkautesi punaisen ruusun
valkoiseen syliini -
minä puristan kuumiin käsiini
rakkautesi punaisen ruusun joka pian kuihtuu...
Oi kylmäsilmäinen hallitsija,
otan vastaan ojentamasi kruunun
joka painaa pääni sydämeni puoleen...
SUURISSA METSISSÄ
Suurissa metsissä harhailin pitkään,
etsin satuja joita lapsuuteni oli kuullut.
Korkeilla vuorilla harhailin pitkään,
etsin unilinnoja joita nuoruuteni oli rakennellut.
Rakastettuni puutarhassa en kulkenut harhaan,
siellä istui se iloinen käki joka kaipuuni oli seurannut
MATALA RANTA
Kepeät linnut korkeassa ilmassa
eivät lennä minun puolestani,
mutta raskaat kivet matalassa rannassa
lepäävät minun puolestani.
Pitkään minä viivyin synkän vuoren juurella
ja kuuntelin tuulen käskevää ääntä
männyn lujissa oksissa.
Täällä minä makaan mahallani ja tuijotan suoraan eteeni:
täällä kaikki on vierasta eikä herätä mitään muistoja,
ajatukseni eivät ole syntyneet tällä paikalla:
täällä ilma on raakaa ja kivet liukkaita,
täällä on kaikki kuollutta eikä herätä vähääkään hilpeyttä
paitsi rikkinäinen huilu jonka kevät on jättänyt rannalle.
OLEMISEN RIEMU
Mitä minä pelkään? Olenhan osa äärettömyyttä.
Olen kappale kaikkeuden suurta voimaa,
yksinäinen maailma miljoonien maailmojen keskellä,
ensimmäisen asteen tähti joka sammuu viimeiseksi.
Elämisen riemu, hengittämisen riemu, olemassa olon riemu!
Riemu tuntea ajan virtaavan jääkylmänä suonissaan
ja kuulla yön vaimea soljunta
ja seistä vuorella auringon paisteessa.
Minä kävelen auringon paisteessa.
Minä kävelen auringon pinnalla, minä seison auringossa,
minä en tiedä mitään muuta kun auringon.
Aika - muuttaja, aika - tuhoaja, aika - lumoaja,
tuletko täynnä uusia juonia, tuhat kavalaa aietta
mielessäsi tarjoamaan minulle olemassaoloa
joka on kuin pieni siemen, kuin kerälle kiertynyt
käärme, kuin kari keskellä merta?
Aika - murhaaja - mene pois minun luotani!
Aurinko täyttää rintani ääriään myöten suloisella hunajalla
ja sanoo: kerran sammuvat kaikki tähdet, mutta
aina ne loistavat kauhua tuntematta