Juna puksuttaa kohti etelää
klo 22.44. Mukana on kaksi jättimäisen isoa ja vähintään tonnin painavaa matkalaukkua, joista toisessa on välttämätön tavara alkuunpääsemiseksi uudessa kodissa, toisessa kaikki vaatteet ja muutama kirja. Jouduin karsimaan aika rankasti sitä mitä alunperin aioin pakata, mutta kerrankin sain kaiken oleellisen (kuten viinipullon, kynttilät ja suitsukkeet :) ) mahtumaan kahteen kassiin. Maanantaina on kaksi ja tiistaina kaksi haastattelua, ja tiistaina myös kahden eri kämpän katsominen. Toivon että se halvempi on sellainen että pääsen siihen, hintaero on huima: toisen kk vuokra 160e ja toisen 470e, vaikka molemmissa on kyse keikkalaisten soluasunnoista! Tämä journal voipi mennä pitkälle tauolle, minulla tuskin on varaa läppäriin ja nettiin ihan ensimmäisenä, enkä yleensä ole kirjastoissa päiväkirjatuulella. Läppäri on kuitenkin tulossa hankintoihin jossain vaiheessa ja nettikin toivottavasti aukenee uudessa kodissa sen jälkeen. Minut saanee parhaiten kiinni puhelimella, kunhan nyt saan ostettua uuden rikkinäisen tilalle.Ilmoittelen kyllä itsestäni kun minulla on taas toimiva puhelin. Pitäkää kaikki peukkuja minulle, että työn ja elämän alku on hyvä siellä etelän isossa paikassa.
On ikävää lähteä, pakkaaminen oli tosi vaikeaa, tuntui kuin olisin repinyt palasiksi itseäni pakkamisen myötä. Luulen että itken junaan lähtiessä, Rakas ja kissat on niin vaikeaa jättää. Yllättäen huomasin kuitenkin että kokonaisen elämän saa pakon edessä aika pieneen tilaan. Jos noitten laukkujen lisäksi saisi Rakkaan ja kissat mukaan olisin ihan tyytyväinen, en tarvitse enempää tavaraa kuin kahteen isoon laukkuun mahtui. Nuudeli on ilmeisesti vaistonnut että mami on taas häviämässä jonnekkin, on seurannut minua koko päivän , huutanut ja naukunut ja hyppinyt syliin heti kun olen istunut johonkin. Eläimillä on kumma vaisto huomata jos toinen on surullinen tai jotakin epätavallista on tapahtumassa.
Voisin kirjoittaa vielä eilisestä sukukokouksesta mummolassa, mutta taitaa jäädä toiseen kertaan.
Pitää jatkaa vielä järjestelyjä ja tehdä eväitä junaan mukaan.
On ikävää lähteä, pakkaaminen oli tosi vaikeaa, tuntui kuin olisin repinyt palasiksi itseäni pakkamisen myötä. Luulen että itken junaan lähtiessä, Rakas ja kissat on niin vaikeaa jättää. Yllättäen huomasin kuitenkin että kokonaisen elämän saa pakon edessä aika pieneen tilaan. Jos noitten laukkujen lisäksi saisi Rakkaan ja kissat mukaan olisin ihan tyytyväinen, en tarvitse enempää tavaraa kuin kahteen isoon laukkuun mahtui. Nuudeli on ilmeisesti vaistonnut että mami on taas häviämässä jonnekkin, on seurannut minua koko päivän , huutanut ja naukunut ja hyppinyt syliin heti kun olen istunut johonkin. Eläimillä on kumma vaisto huomata jos toinen on surullinen tai jotakin epätavallista on tapahtumassa.
Voisin kirjoittaa vielä eilisestä sukukokouksesta mummolassa, mutta taitaa jäädä toiseen kertaan.
Pitää jatkaa vielä järjestelyjä ja tehdä eväitä junaan mukaan.