taas se puhuu ja puhuu ja puhuu
Lauri mursi jalkansa Mokoman keikalla torstaina. Joku tönäisi moshpitissä, oli niin hurja meininki. Liuskamurtuma pikkuvarpaan pitkässä luussa, näin totesi lääkäri röntgenkuvista kolmen tunnin odottelun jälkeen. Neljältä menin aamulla nukkumaan, tuli ainakin erikoisia vastauksia kello yhdeksän tenttiin. Saa taas nähdä miten menee. Uskottavuus ainakin alkaa kadota, kun aina väitän, että meni huonosti ja viitosia ropisee. Tosin tästä kokeesta en sano mitään, se on Taiston tekemä ja mokoma proffa tekee todella ilkeitä tenttejä. Tai noh, minusta tentti, jonka kysymykset ovat muotoa "mitä nönnöö sanoi mömmööstä?" ovat huonoja, nehän testaa vain ulkoaopettelua, eivät osaamista ja ymmärtämistä. Mutta tulipahan tehtyä, kerran jo kävin tyhjän paperin jättämässä.
Pitäisi alkaa pääsykokeisiin lukea. Molemmat kirjat jo olisi, toinen monisteina ja toinen ihan omana, saa tehdä paljon paljon paljon merkintöjä. Ihan hauskaa sinänsä, että näyttää aika helpolta alueelta mun kannalta: pääosa aineistosta on 100% sitä mitä mä olen nyt viimeisen vajaan vuoden opiskellut. Eli jos en pääse sisälle ja hyvin pistein, voin sanoa että olen aika helvetin pettynyt itseeni. Yliviivauskynä käteen, kunhan ehtii. Olisi pari tenttiä tulossa, lukeminen pitäisi alottaa, mutta kun aina kaikki vie huomion. Pitäisi myös tehdä yleisen kielitieteen projekti loppuun, olen oikeastaan saanut vasta aloitettua sen. Nauhoitellut poikien ääninäytteet, nyt pitäisi litteroida, taulukoida, analysoida ja kertoa asiasta enemmän. Eli hommaa riittää. Hassua oikeastaan miten paljon voi mennä aikaa tutkia kuutta alle puolen minuutin ääninäytettä. Ei ole humanistinen tutkimus niin helppoa kuin se ehkä kuulostaa. Mutta musta onkin tulossa tutkija, ei mikään opettaja tai muuta. Meitä on vähän, ja minä aion olla paras. Jes... Nonni, menipä taas.
Tänään kävin ottamassa tatuoinnin. Sattui viivaaminen aika pirusti, vedet tuli silmään muttei pahasti, kädet hikosi ja sitten oksetti, lopulta kädet meni kylmiksi ja oikeastaan ei enää tuntunut enää edes pahalta. Tattoomasteri sanoi, että sellainen jännä taipumus on tatuoinneissa, että jos ensin tekee oikealle, niin vasen käy aina kipeämpää ja vastoinpäin. Näin kävi mullakin. Tosiaan se rajaus oli pahin, sisäpintojen väritys ei sitten enää oikeastaan tuntunut miltään. Jäi lopulta samanlainen olo kuin hikan kanssa: hikassa tuntuu aina loppumisen jälkeen, että viimeinen hikkaus puuttuu, tatuoinnin kanssa jäi sellainen olo, että alemmas ois vielä pitänyt tehdä jotain. Ja mikäjottei, tuntuu siltä, että joskus jos ja kun innostuu, niin voisi tehdä tuohon jatkot, sellaiset pitennetyt alaspäintaipuvat sulat mukaa. Ehkä sitten joskus. Jäinkö minä nyt sitten tatuointikoukkuun, pentele? Kuva tässä, toki: http://irc-galleria.net/view.php?nick=Flar&image_id=31805978
Lauri osti mulle ruusuja 15.3, oli meidän 3vee päivä. Ihkusöpöä, enhän oo nalkuttanu sille kukista kuin viimeiset kaksi vuotta. Nyt sitten sain. Me so lucky. Oikeasti kyllä, mutta nyt pitäisi jatkaa analysointia. Ei kyllä kiinnostaisi. On hassu olo.
Pitäisi alkaa pääsykokeisiin lukea. Molemmat kirjat jo olisi, toinen monisteina ja toinen ihan omana, saa tehdä paljon paljon paljon merkintöjä. Ihan hauskaa sinänsä, että näyttää aika helpolta alueelta mun kannalta: pääosa aineistosta on 100% sitä mitä mä olen nyt viimeisen vajaan vuoden opiskellut. Eli jos en pääse sisälle ja hyvin pistein, voin sanoa että olen aika helvetin pettynyt itseeni. Yliviivauskynä käteen, kunhan ehtii. Olisi pari tenttiä tulossa, lukeminen pitäisi alottaa, mutta kun aina kaikki vie huomion. Pitäisi myös tehdä yleisen kielitieteen projekti loppuun, olen oikeastaan saanut vasta aloitettua sen. Nauhoitellut poikien ääninäytteet, nyt pitäisi litteroida, taulukoida, analysoida ja kertoa asiasta enemmän. Eli hommaa riittää. Hassua oikeastaan miten paljon voi mennä aikaa tutkia kuutta alle puolen minuutin ääninäytettä. Ei ole humanistinen tutkimus niin helppoa kuin se ehkä kuulostaa. Mutta musta onkin tulossa tutkija, ei mikään opettaja tai muuta. Meitä on vähän, ja minä aion olla paras. Jes... Nonni, menipä taas.
Tänään kävin ottamassa tatuoinnin. Sattui viivaaminen aika pirusti, vedet tuli silmään muttei pahasti, kädet hikosi ja sitten oksetti, lopulta kädet meni kylmiksi ja oikeastaan ei enää tuntunut enää edes pahalta. Tattoomasteri sanoi, että sellainen jännä taipumus on tatuoinneissa, että jos ensin tekee oikealle, niin vasen käy aina kipeämpää ja vastoinpäin. Näin kävi mullakin. Tosiaan se rajaus oli pahin, sisäpintojen väritys ei sitten enää oikeastaan tuntunut miltään. Jäi lopulta samanlainen olo kuin hikan kanssa: hikassa tuntuu aina loppumisen jälkeen, että viimeinen hikkaus puuttuu, tatuoinnin kanssa jäi sellainen olo, että alemmas ois vielä pitänyt tehdä jotain. Ja mikäjottei, tuntuu siltä, että joskus jos ja kun innostuu, niin voisi tehdä tuohon jatkot, sellaiset pitennetyt alaspäintaipuvat sulat mukaa. Ehkä sitten joskus. Jäinkö minä nyt sitten tatuointikoukkuun, pentele? Kuva tässä, toki: http://irc-galleria.net/view.php?nick=Flar&image_id=31805978
Lauri osti mulle ruusuja 15.3, oli meidän 3vee päivä. Ihkusöpöä, enhän oo nalkuttanu sille kukista kuin viimeiset kaksi vuotta. Nyt sitten sain. Me so lucky. Oikeasti kyllä, mutta nyt pitäisi jatkaa analysointia. Ei kyllä kiinnostaisi. On hassu olo.