Kaksi yötä joulupakoon ja tulevaisuuteni työttömänä filosofian maisterina
Niin kauan kuin muistan, olen vältellyt pohdintaa siitä, mitä haluan tehdä isona. Yläasteella kadehdin luokkakavereitani, jotka menivät amikseen ja tiesivät jo silloin 15-vuotiaina, mitä haluavat isona tehdä. Itselläni ei ollut pienintäkään käsitystä, mitä haluaisin tehdä yläasteen jälkeen, saati, mitä haluaisin tehdä isona. Niinpä päädyin menemään lukioon, sillä ajattelin saavani edes kolme vuotta lisää aikaa sen pohtimiseen, mitä oikeasti haluan tehdä isona.
Lukion toisella opo tuli ja tipautti alas maanpinnalle kyselemällä, mitä olen ajatellut tehdä lukion jälkeen. Olin aika wtf, sillä vastahan olin päättänyt mennä lukioon, jotta saisin lisäaikaa pohdinnalleni siitä, mikä minusta tulee isona. En ollut ehtinyt olla kunnolla edes kahta vuotta lukiossa, kun jo taas alettiin kysellä tulevaisuudestani. Paniikki alkoi nostaa päätään jo toisena vuotena ja vain paheni abivuotta kohti. Sen seurauksena kiersin kaikki mahdolliset kouluvierailut ja infotilaisuudet, joita lukiomme kautta järjestettiin ja kävin roikkumassa Studiamessuilla suunnilleen joka ainoalla standilla. Loppujen lopuksi ainoa, jota tästä operaatiosta jäi mieleen, olivat Tampereen Yliopiston rekrytointipalveluiden johtajan sanat: vielä yliopistosta valmistuttuakaan ei tarvitse tietää, mitä haluaa tehdä isona.
Se kuulosti täydelliseltä. Yliopistossahan olisi monta vuotta aikaa pohtia, mitä tehdä isona. Siis sinne.
Paitsi että näin 10 vuotta myöhemmin yliopistosta valmistuttuani huomaan olevani pian työtön filosofian maisteri. Sinänsä tämä ei yllätä, koska tämän tulevaisuudenkuvan näin itsestäni jo lukiossa. Visioissani kuvittelin olevani työtön filosofian maisteri, joka juo halpaa punaviiniä ja haluaa kritisoida taidetta. Nykyisin huomaan haluavani kritisoida paljon muutakin kuin vain taidetta ja halvasta punaviinistä saan lähinnä vain päänsärkyä. Mutta sinänsä aika lähelle totuutta meni 10 vuoden takainen arvaukseni.
Nyt sitten on yliopistosta valmistuttu ja mitä ilmeisimmin siis pitäisi alkaa pohtia sitä, mitä tehdä isona. Ongelmana on vain se, että tällä hetkellä liian moni suunta tulevaisuudelle vaikuttaa kiehtovalta, enkä osaa päättää, mitä niistä lähtisi tavoittelemaan. Itseni tuntien yritän luultavasti tavoittaa kaiken kerralla, joten pettymyksiltä ei voi tulevaisuudessakaan välttyä. Toivon kuitenkin, että jahka joulupakoni Floridan auringon alla on ohitse ja arki työttömänä filosofian maisterina alkaa, pystyn myös pohtimaan rauhassa paitsi sitä, mitä haluan tehdä isona, myös sitä, mitä en halua tehdä isona. Luulen, että jälkimmäiseen kysymykseen on paljon helpompi keksiä vastauksia kuin ensimmäiseen.
Lukion toisella opo tuli ja tipautti alas maanpinnalle kyselemällä, mitä olen ajatellut tehdä lukion jälkeen. Olin aika wtf, sillä vastahan olin päättänyt mennä lukioon, jotta saisin lisäaikaa pohdinnalleni siitä, mikä minusta tulee isona. En ollut ehtinyt olla kunnolla edes kahta vuotta lukiossa, kun jo taas alettiin kysellä tulevaisuudestani. Paniikki alkoi nostaa päätään jo toisena vuotena ja vain paheni abivuotta kohti. Sen seurauksena kiersin kaikki mahdolliset kouluvierailut ja infotilaisuudet, joita lukiomme kautta järjestettiin ja kävin roikkumassa Studiamessuilla suunnilleen joka ainoalla standilla. Loppujen lopuksi ainoa, jota tästä operaatiosta jäi mieleen, olivat Tampereen Yliopiston rekrytointipalveluiden johtajan sanat: vielä yliopistosta valmistuttuakaan ei tarvitse tietää, mitä haluaa tehdä isona.
Se kuulosti täydelliseltä. Yliopistossahan olisi monta vuotta aikaa pohtia, mitä tehdä isona. Siis sinne.
Paitsi että näin 10 vuotta myöhemmin yliopistosta valmistuttuani huomaan olevani pian työtön filosofian maisteri. Sinänsä tämä ei yllätä, koska tämän tulevaisuudenkuvan näin itsestäni jo lukiossa. Visioissani kuvittelin olevani työtön filosofian maisteri, joka juo halpaa punaviiniä ja haluaa kritisoida taidetta. Nykyisin huomaan haluavani kritisoida paljon muutakin kuin vain taidetta ja halvasta punaviinistä saan lähinnä vain päänsärkyä. Mutta sinänsä aika lähelle totuutta meni 10 vuoden takainen arvaukseni.
Nyt sitten on yliopistosta valmistuttu ja mitä ilmeisimmin siis pitäisi alkaa pohtia sitä, mitä tehdä isona. Ongelmana on vain se, että tällä hetkellä liian moni suunta tulevaisuudelle vaikuttaa kiehtovalta, enkä osaa päättää, mitä niistä lähtisi tavoittelemaan. Itseni tuntien yritän luultavasti tavoittaa kaiken kerralla, joten pettymyksiltä ei voi tulevaisuudessakaan välttyä. Toivon kuitenkin, että jahka joulupakoni Floridan auringon alla on ohitse ja arki työttömänä filosofian maisterina alkaa, pystyn myös pohtimaan rauhassa paitsi sitä, mitä haluan tehdä isona, myös sitä, mitä en halua tehdä isona. Luulen, että jälkimmäiseen kysymykseen on paljon helpompi keksiä vastauksia kuin ensimmäiseen.