Aamujumitus

Nov 08, 2007 09:57

Tiistaina oli Kentin keikka Kulttuuritalolla. Ei mennyt asiat ihan putkeen, sillä huomasin seitsemältä paikanpäälle kävellessäni unohtaneeni lippuni kotiin. Soittoaika oli kahdeksalta, joten ei muuta kuin hirveällä kiireellä julkisilla itään ja lippua hakemaan. Lopulta olin varttia yli kahdeksan Kulttuuritalolla ja missasin vissiin vain pari biisiä. Loppukeikan ajan yskin sitten veren maku suussa, ei ole hyvä tämä tupakoinnin ja liikunnan puutteen yhdistelmä. Mutta hyvä keikka siitäkin huolimatta. Etenkin kaksi encorea osui ja upposi: 747 ja Mannen i den Vita Hatten perätysten olivat upea päätös keikalle.

Eilinen menikin sitten kotona plösötessä ja artikkeleja lukiessa. Sain puolittaisen hyväksynnän kandin tekemiselle kemian etiikasta: nyt pitäisi lukea aiheesta kirjoitetut artikkelit, rajata aihe ja laatia luonnos kirjoitelman sisällysluettelosta, jonka kemian opettajaopiskelijoiden osaston pomo voisi hyväksyttää kandin ohjaavalla proffalla. En oikein osaa uskoa miten hyvä tuuri mulla kävi aiheen suhteen. Eläköön humanismi!

Tänään lisää artikkeleita ja sit illalla ropea.
Previous post Next post
Up