Feb 11, 2007 15:49
On jäänyt päivittely vähemmälle nyt kun ei ole enää edes inttipäiväkirjaa, jota tänne laittaa. iBookini nimittäin otti ja hajosi pudottuaan parin metrin korkeudesta lattialle. Ei tää nykyelektroniikka kestä enää mitään. Olen nyt jo kahtena lauantaina yrittänyt jaksaa viedä sen korjattavaksi, mutten ole saanut itseäni liikkeelle tarpeeksi aikaisin. No ehkä ensi viikolla, sillä pääsemme hyvällä tuurilla lomille jo keskiviikkoiltana.
Ensi viikolla pitäisi hoitaa myös paperisotaa HOASin kanssa. Sieltä tuli asumisoikeudentarkastuslaput, joihin pitäisi ilmeisesti laittaa liitteeksi jonkinlainen todistus siitä että olen intissä. Tietenkään missään ei sanota että minkälaisen todistuksen ne hyväksyvät, tai että tarvitsevatko ne vielä sen lisäksi jonkinlaisen opintosuoritusotteen. Pitää setviä asiaa huomenna puhelimitse.
Elämään ei kuulu mitään ihmeellistä. Pikkuveli oli viikonloppuna Helsingissä ja plösösimme eilisen sen kanssa kämpilläni. Se hakee nyt töitä Helsingistä ja muuttaa ilmeisesti kämppiksekseni huhtikuussa tai toukokuun alussa. Turhapa tätä kämppää on täällä tyhjänä pitää ja tällä tavoin vuokranmaksukin vähän helpottuu. Pitäisi varmaan hankkia sitten toinen avainkin HOASilta.. Ja nyt saan viimeinkin jonkun, jonka kanssa voi pelata Soul Caliburia! Tosin me molemmat inhotaan häviämistä, joten voi olla ettei sitä kovin pitkään pysty pelaamaan ennen kuin jompaakumpaa alkaa vituttaa.
Parin tunnin päästä takaisin inttiin. Tällä viikolla oli viimeinkin jotain muuta kuin oppitunteja ja päivät menivät nopeasti, mitä nyt kolmenkymmenen asteen pakkaset vähän vituttivat. Ensi viikolla on vissiin lisää käytännön koulutusta, jeejee.
Nyt voisi pelata vähän Dark Corners of Earthia. Pirun J Edgar Hoover kun pakottaa Jack-paran tekemään kaiken likaisen työn puolestaan..