Kävin eilen kaverin kanssa katsomassa jalkapalloa Olympiastadionilla. Suomi ja Tsekki pelasivat MM-karsintaottelun, joka ei merkannut jatkomahdollisuutensa hukanneelle Suomelle mitään, mutta karsintalohkon kakkospaikasta taistelevalle Tsekille paljonkin. Niinpä paikalle oli tullut yhden katsomolohkon täyttävä tsekkijoukko, joka pitikin enemmän ääntä kuin kaikki suomalaiset yhteensä.
Peli oli aika surullista katsottavaa: Tsekki voitti 3-0, eikä suomalaisilla ollut kuin pari hyvää tilannetta. Tasoero oli aika karmiva, mutta ehkä Suomi saa rivinsä kokoon vuoden päästä pelattaviin EM-karsintoihin. Peliä oli kuitenkin hauska katsoa, sillä en ole aiemmin ollut olympiastadionilla enkä jalkapallo-ottelussa. Tulipahan sekin koettua ja mieli tekee mennä toistekin.
Olin eilen Jennin koekaniinina ja tein älykkyystestin. En olekaan superälykäs, vain hieman keskiverron yläpuolella. Höh. Tekemäni testi ei kuulemma ollut vertailukelpoinen Mensan testin kanssa, joten voipi olla että menestyisin huonommin jossakin matemaattiseen älykkyyteen enemmän painottuvassa testissä (miksiköhän minäkin opiskelen luonnontieteitä...). Oli kuitenkin hauska tehdä tuollainen testi, täytyy vapaaehtoistua koekaniiniksi jatkossakin.
CMX:n kiertuepäivät varmistuivat - 5. ja 6.12. olisi taas keikat Tavastialla. Tekisi mieli mennä molempiin, sillä siitä on aivan liian kauan kun viimeksi näin bändin. Toisaalta, rahan säästämiseksi voisin tyytyä itsenäisyyspäivän keikkaan. Syksyllä on muutenkin mennyt ihan liikaa rahaa bändeihin.
Radiohead on studiossa ja bändi pitää jonkinlaista
studiopäiväkirjaa kotisivuillaan.