How big, how blue, how beautiful
Sateen jälkeen tuoksuu kesä.
Olen kirjoittanut siitä varmasti ennenkin. Ja siitä, kuinka odotan sitä kevättä, jolloin ehdin nauttia keväästä rauhassa, yrtit ikkunalaudalla itäen.
Olen luvannut ja vannonut itselleni, etten enää itseeni tähän aja. Mutta niin vain taas olen kuukauden päivät doupannut itseäni kahvilla ja ginseng-jauheella, jotta aivoni toimisivat töiden ja pääsykokeiden vaatimalla ketteryydellä. Ja vielä pitäisi kaksi viikkoa jaksaa.
Mutta vasta tänään itkin ensimmäistä kertaa. Lapsista. Tai lapsettomuudesta. Tai oikeestaan omista viime aikojen mietteistäni.
Nyt jos pyyhkisin kuukauden pölyt ja silittäisin hameen huomisiin juhliin. Aamuauringon valossa ajamme kauas näistä töistä ja halaan kaikkia lämpimästi.
Olen kirjoittanut siitä varmasti ennenkin. Ja siitä, kuinka odotan sitä kevättä, jolloin ehdin nauttia keväästä rauhassa, yrtit ikkunalaudalla itäen.
Olen luvannut ja vannonut itselleni, etten enää itseeni tähän aja. Mutta niin vain taas olen kuukauden päivät doupannut itseäni kahvilla ja ginseng-jauheella, jotta aivoni toimisivat töiden ja pääsykokeiden vaatimalla ketteryydellä. Ja vielä pitäisi kaksi viikkoa jaksaa.
Mutta vasta tänään itkin ensimmäistä kertaa. Lapsista. Tai lapsettomuudesta. Tai oikeestaan omista viime aikojen mietteistäni.
Nyt jos pyyhkisin kuukauden pölyt ja silittäisin hameen huomisiin juhliin. Aamuauringon valossa ajamme kauas näistä töistä ja halaan kaikkia lämpimästi.