(no subject)

May 03, 2007 19:18

Huhuhu viisi yötä! VIISI! En minä ehkä muuten jännäisi ja intoilisi, mutta kun Mira oli koko päivän vaan että 'kuka on kohta iso kukakuka' ja voi vitsiit. En ihan tajuakaan taas kaikkea ja vitsit miten olenkaan taas täynnä kaikkea - tekemistä siis - ja diplomiharkka-aikataulut on ihan solmussa ja voihan itku mutta kyllä tästä hyvä tulee kun saatiin jo valomieskin (Vesapesa)! Peetu ei pääse huomenna ollenkaan ja seuraavissa kahdessa ehdin olemaan vain tunnin, hömh, mutta ensilauantaina pidetään maratontreenit. Niinkuin sunnuntaina meillä on willaa kymmenestä kymmeneen voi hulluus, saadaan Juholta henkilökohtaista palautetta enkä ihan malta odottaa. Että mitä se sanoo, kun Roy ei oikeasti ikinä sano mitään rakentavaa.

Mitäs. Kissan nimi on siis Viivi (Ville sanoi, että sukunimi on sitten Wagner) ja Viivipä söi minun ruokani kun vahingossa jätin sen pöydälle kun kävin muualla, ihan nopeasti vain. Hihi. Oltiin eilen ihan varmoja, että oltaisiin jo saatu leikkiä kätilöitä, mutta se sitten menikin ohi. Huh jännää, ei tullut Viivinpäivävauvoja.

Tänään katseltiin hassua Svenska Teaterin näytelmää Donkey Hot Show (en kyllä ymmärtänyt miten se liittyi Don Quijoteen, vai oliko sen tarkoituskaan..?) ja oli niin hykerryttävää ja Riikka oli niin symppis kun se vaan hekotteli koko ajan kaikelle. Oli niin viihdyttävä matikantunti ettei ikinä, ymmärsinkin melkein kaiken mitä ne puhuivat, vaikka puolet olikin ruotsia.

Tänään aloitin kivaa öljyvärimaalausta kuviksessa ja
huomenna back to the seventies!
Previous post Next post
Up