Kun sydämmmmeen sattuu
Kävin katsomassa Brokeback mountainin Mimmun kanssa. Vähän ennen puolta väliä aloin itkeä enkä pystynyt enää lopettamaan. Elokuvan jälkeen tuijotin tylsästi Formian peilistä itseäni ja totesin silmieni punaisuuden olevan samalla tasolla hiusteni kanssa. Se oli surullinen elokuva. Surullisin elokuva, mitä olen nähnyt pitkään aikaan. Itkettää vieläkin. Itkin, kun juoksin Elinalle ja itkin taas, kun kävelin kotiin. Ja tämä on nyt aitoa herkkyyttä eikä kuukauden ajasta riippuvaista. Hankkisin muuten elokuvan itselleni, mutta en minä kestä katsoa sitä uudelleen. Tai ehkä kestäisin seurassa, jossa olisi joku itkemässä ja lohduttamassa kaverina.
Inhoan kyynisiä ihmisiä. Miksei kaikessa voi nähdä aina kaikkea kaunista?
Huomenna käyn ostamassa Sentenced-paidan. Oli jo aikakin. Käyn myös H&M:ssä metsästämässä miesten osastolta kivoja farkkuja.
Kirjoitin Tellervolle aineen, jonka otsikko oli: "Viittapöksyt aikaa peilaamassa". Toivottavasti Tellervon huumorintaju kestää.
Haluan keikalle. Ensi viikolla Poisonblack ja Reflexion ja se joku muu. Ei kyllä bändit niin hirveästi kiinnosta, mutta tekee mieli keikkaa.
Voisi ehkä mennä nyt sänkyyn itkemään.
Inhoan kyynisiä ihmisiä. Miksei kaikessa voi nähdä aina kaikkea kaunista?
Huomenna käyn ostamassa Sentenced-paidan. Oli jo aikakin. Käyn myös H&M:ssä metsästämässä miesten osastolta kivoja farkkuja.
Kirjoitin Tellervolle aineen, jonka otsikko oli: "Viittapöksyt aikaa peilaamassa". Toivottavasti Tellervon huumorintaju kestää.
Haluan keikalle. Ensi viikolla Poisonblack ja Reflexion ja se joku muu. Ei kyllä bändit niin hirveästi kiinnosta, mutta tekee mieli keikkaa.
Voisi ehkä mennä nyt sänkyyn itkemään.