Oct 23, 2005 00:17
whether you win or you lose isn't gonna change a single thing.
espookodissa. saunanraikkaana. toinen lonkero. masispäivän ilta. itketti töissä aivan hitosti. ei ymmärrä.
ymmärtää.
ei ymmärrä.
ajatukset kulki väkisin viikon ajassa taaksepäin. en voinut olla ajattelematta missä olin silloin. kainalo. lämmin. turva. ymmärrys.
vihaan todella tätä maailmaa. tai en enää. päivällä vihasin. vihaan edelleenkin tiettyjä asioita, se on tuolla taustalla. aina.
vihaan sitä, että pitää olla realisti. vihaan sitä että se mitä tein [tai en tehnyt] oli *fiksua* ja *parasta* näissä olosuhteissa, *näissä olosuhteissa*, näissä vitun olosuhteissa, vihaan *olosuhteita*. vihaan sitä että pitää myöntyä maailmalle, pitää myöntyä olosuhteiden edessä, vihaan niitä aikuisia ihmisiä, jotka kykenevät siihen ja nielevät harmistuksensa, hyväksyvät olosuhteet ja maailman, pystyvät siihen kaikkeen. se erottaa minut aikuistuneista, vaikutan toisinaan kypsältä, olen kuullut. mutta en tahdo hyväksyä tätä maailmaa, ja se minulla on vielä opittavien asioiden listalla. tahdon unohtaa ikäerot, välimatkat, maiden väliset rajat, elämänvaiheet, muut ihmiset, tahdon että olisi vain minun mieli ja toisen mieli, kietoutuneina tyhjyyteen, se joku minun ympärille niin että olisi lämmin. se riittäisi, siinä voisi viettää ikuisuuden. ei - siinä voisi leijua johonkin ajattomuuteen, myös aika on viholliseni.
en tahdo ajatella sitä, että se ihminen ei tuntenut minua. tahdon ajatella niitä asioita, joita se tiesi minusta tuntematta minua. mitä kaikkea se olisikaan tiennyt jos olisin kertonut sille. se olisi ymmärtänyt. [olisiko?] ja kun palaan todellisuuteen, tiedän että sen takia viehätin sitä. koska se ei tiennyt totuutta minusta. nyt minusta jäi hieno kuva. kaunisteltu. ei aito. tapaa liian usein käydä niin, että kun näytän minut, ihmiset kaikkoavat, pelästyvät.
tiedän että kaikki on helpompaa näin. mutta kun kaikki on niin vitun paskaa [nimim. teiniangsti]. en halua aina selvitä, aina päästä yli, antaa mennä ohi, *se menee ohi*. en halua sen menevän ohi. tahdon pitää sen tunteen. kasvattaa sitä. paikata kolhut, joita siihen syntyy. pelkään, etten osaa enää.
*what are you afraid of?* koska tulee joku oikea, olemassaoleva ja kysyy noin? ja koska tulee semmoinen, jolle osaan kertoa? koska tulee semmoinen, joka ymmärtää? sitä saan odottaa. ja odottaa.. ja odottaa...
tunnen itseni naurettavaksi [ei tätä ole pakko lukea] ja tiedän sitä olevani. inhoan itseäni kun pitää aina tuntea niin täysillä kaikki mitä tunnen, olisi helpompaa olla tasaisempi ihminen. voisin luottaa omiin tunteisiini paremmin. nyt kaikki joista tykkään, on ihan huippuja. onhan se ihan kivaa muttei välttämättä kamalan terveellistä pidemmän päälle [voin kertoa]. luotan sokeasti. ja putoan korkealta. luulen aina että *juuri tämä on pahinta mitä olen ikinä kokenut*. elän hetkessä. elän menneessä, jos se on hyvä. jos se on liian hyvä, putoan sinne sekunnin sadasosaksi ja törmään todellisuuteen, joka useimmiten on kylmä.
seriously.
tuli olo että minulle varmasti nauretaan sen takia kun olen *tälläinen* [=kovin isosti tunteva. liian isosti? liian dramaattinen, liian fanaattinen. elämä on dramaattista, tiedoksi teille muillekin.]. tai liisa ainaski nauraa. miksei siis muutkin.
haluan luottaa ihmisiin. haluan hyväksyntää. haluan rakastaa takaisin niitä, jotka rakastavat minua. pitäisi oppia että rakkaus ei ole vaihtokauppaa.
nyt loppuu tilitys tai tästä ei tule loppua KOSKAAN.
nukkumaan siitä.
uusi cardigans = kovin ihana.