Sep 08, 2006 04:04
Kaksi päivää ilmakitaramittelöstä takana, enkä ole lähellekään kuollut. Ääni tosin meni jo eilisessä improvisaatioharjoituksessa, jossa esitin kristillisen punkbändin laulajaa kappaleella Jesus Will Fucking Save You. Ei hyvä. Mutta leiri oli oikein mukava, ohjelma paras ikinä ja saunassa hyvät löylyt. Olin hieman harmissani, kun pojat halusivat mennä nukkumaan jo puolen yön jälkeen. Luonnollisestikaan se ei harmittanut aamulla lainkaan. Viskin vuosittaisesta juomisesta huolimatta en kärsinyt edes krapulasta. Leirin jäljiltä vasemmassa käsivarressa on kaksi mustelmaa, joista toinen on peitetty ovelasti To Air Is Human -feikkitatuoinnilla.
Tänään on ollut ihan järjetön päivä, kävin aamulla kymmenen maissa kotona suihkussa ja sen jälkeen olenkin ollut koko ajan jaloillani. Karsinta meni mainiosti, mutta illan kruunasi kuitenkin Aireoke. Nyt olenkin sitten hikinen ja täysin poikki hypittyäni ilmakitaran kanssa kolmisen tuntia putkeen. Pakkohan se oli, kun tuli niin mainioita biisejä, kuten ikisuokkari The Strokesin Last Nite ja noin sata muuta hittiä.
Ilmassa on ollut ihan hirveästi flirttiä ja jotenkin tuntui, että ihmeellistä pariutumistakin tapahtui illan aikana. Itse jaksoin sentään käydä hispaanon kanssa hitailla, jonka johdosta meitä nakattiin kahdella kondomilla. Jei. Hiukset ovat jostain syystä saaneet paljon kehuja, enkä ehkä nyt raskikaan leikata niitä. Tässä se riippumattomuus taas mitataan. Valomerkin jälkeen poljin sateessa pelkkä t-paita päällä kotiin. Ihanaa mennä omaan sänkyyn nukkumaan.
Josh Rouse IS LOVE.